Mietin lähes päivittäin sitä tapaa ja väylää päästä pois tästä vartijan työstä sekä yksityiseltä turvallisuusalalta yleensäkin.
Olen nuori ihminen- vaikka kieltämättä en enää niin nuori. Vailla olen kuitenkin sen kummempaa tutkintoa YO-tutkintoa lukuunottamatta, jolla voisi suoraan ja kylmästi vaihtaa alaa johonkin parempaan. Syytän kieltämättä itseäni siitä ehkä eniten että olen seilannut jo vuosia erinäisissä pätkätöissä ja hoitanut yliopisto-opintoni niin retuperämäisesti, että olen nyt sitten päätynyt jäämään näihin töihin. Monet ovat tähänkin ikään mennessä jo opiskelleet itselleen ammattitutkinnon tai pari, vaikka itse olen ruvennut miettimään näitä tällaisia tutkintoja konkreettisenä vaihtoehtona vasta melko äskettäin.
Olen ymmärtänyt jo aikoja sitten että tämä ala ei minulle sovi enkä minä sovellu tälle alalle. Minun on kuitenkin nyt pakko tehdä tätä työtä, mutta varovaisesti myös ruveta tarkastelemaan muita vaihtoehtoja. En vain tiedä että mitä tekisin, kun jokainen kevät ja kesä olen jonnekin korkeakouluun haeskellut opiskelemaan, mutta en ole sitten sisään päässyt erinäisistäkin syistä. Viimeisin pettymys koettiin keväällä, kun olin erään minua todella paljon kiinnostaneen AMK-tutkinto-ohjelman pääsykokeissa, mutta epäonnistuin siinä todella rankasti kenties matemaattisen kyvyttömyyteni ansiosta.
Työkkäri on kieltäytynyt auttamasta minua koska en ole työtön työnhakija. Tämä on kai ihan loogistakin, mutta jotenkin vituttaa se heidän lämpimän käden antamisensa ja "oman aktiivisuuden" korostaminen sellaiselle ihmisille, joka ei ole koskaan luottanut työkkäriin ja sen resursseihin ylipäätäänkään. En ole koskaan asioinut Työkkärin asiakkaana, sillä en vain usko kyseisen valtiollisen instanssin olevan mitenkään hyödyllinen itselleni. Kaikki kesätyöpaikatkin olevan hommannut ihan itse.
Sanontaa mukaillen "tarttis tehdä jotain", mutta se mitä pitäisi tehdä on kai edelleen aika hämärän peitossa. Olen kuitenkin nyt motivoitunut lukemaan itselleni vaikkapa uuden ammatin tai pari, mutta niidenkin opiskeluun tarvitaan rahaa, jolloin helpointa olisi varmaan opiskella moiseksi oppisopimuksella.
Pelkään kuitenkin lähteä tästä työstä, sillä vaikka se hitaasti tappaakin minut painonsa johdosta, niin se tarjoaa kuitenkin säännölliset, vaikkakin pienet tulot. Olen viime päivinä näissä respoissa istuessani höylännyt vanhoja CV:eitäni oikein urakalla, mutta totuus taitaa olla että aika "reikäisiähän" ne ovat sisällöltään. En vain tiedä että miten tietytkin asiat työ- ja opiskeluhistoriassani esittäisin varsinkin tuon varsin pätkäisen yliopisto-opiskelun ja tähänkin ikään vähäisen kiinteän työkokemuksen osalta.
Tienaan nyt tällä hetkellä sen 10,68€ tunnilta ja kuukausipalkkani on TES:n mukainen 1730€. Se on aika pieni palkka ja vielä aika pieni tuntipalkkakin, mutta tällä hetkellä olisin kenties valmis tinkimään siitäkin jos työ olisi edes jotenkin kohtuullista. En vaan oikein tiedä että mitä muuta voisin hakea näinkin puutteellisella taitolistallani työkokemuksta puhumattakaan.
Moro, hyvä blogi, vaikkakin tuo hieman negatiivista valoa yleisesti ottaen turvallisuus alaan.
VastaaPoistaIte toimin kanssa vaksina, pääosin piirissä kylläkin, mikä ei ole läheskään niin raastavaa kuin paikalliskohteet/myymälät. Mutta tein viime kesänä pelkkää myymälää. 13 tunnin vuoroja. Parhaimmillaan 4 peräkkäin, siihen vielä samalle viikolle jotain muuta kivaa.
Piiri/sairaala vuorot onneksi poikkeavat kuitenkin tästä paskasta mitä sinä puurrat. Joten sanottakoon, että olet varmaan valinnut mahdollisimman paskat alueet yksityiseltä turvallisuus sektorilta.
Tsemppiä työelämään ja pidähän blogia ajan tasalla, niin tietää mitä kuuluu.
Kiitokset risuista ja ruusuista,
VastaaPoistaSanoisin että tämä blogi varmasti antaa negatiivisen kuvan alasta, mutta jos sanoihini ei ole luottamista lukijakunnan keskuudessa, niin sopii pestautua vartijaksi ja kokeilla että miten nämä jutut omaan mieleen sopii.
Laskin tässä eräänä päivänä että minulla on kokemusta noin kymmenestä eri kohteesta alle parin vuoden sisällä. Näihin kohteisiin mahtuu pääasiallisesti paikallisvartiointia ja respaa, mutta myös yksi lusittu vuoro myymäläkohteessakin.
Varmasti se piiripuoli on aivan erilaista touhua kun tämä, mutta kun nyt miettii tuntemiani työkavereita, niin sanoisin kaikkien olevan tavalla tai toisella kyllästyneitä tai tyytymättömiä hommiinsa.
Tosiaan vaikka itselläni tällä alalla onkin ongelmia viihtyvyyden suhteen, niin uskon kyllä aivan varmasti että alalla ja yleisestikin löytyy ihmisiä, joille tällainen työ enimmäkseen sopii.
Voi olla tosiaan että kirjoitan aikalailla kyynisesti asioista, mutta se nyt vain on tyylini enkä usko ettäkö kollegat jotka tätä lukevat ovat täysin erimielisiä kirjoituksistani kumminkaan.
Kyllä täällä suurinosa esille tulleista asioista on faktoja. Sitä en lähde kiistämään. Kaikki on pitkälle myös kiinni työilmapiiristä missä työskentelee kuitenkin, sun kohdalla sekin tuntuu menevän mönkään. Itse en voi kuvitella työskenteleväni respassa. Se on juuri sitä urpojen asikkaiden kanssa taistelemista, ja "asiakas on aina oikeassa" -asenteen harjoittamista. Ei kiitos. Pidän itsenäisestä työskentelystä. Piiri on hyvinkin itsenäistä työskentelyä, lukuunottamatta valvomoa. Mutta koska vartiontiliike missä työskentelen, on hyvin pieni verrattuna valtakunnallisiin (G4S, Securitas, ISS, Turvatiimi jne.), on työilmapiiri hyvän ystävällinen ja voin melkein kertoa tuntevani jokaisen firman työntekijän. Tämä on varmaan yksi vaikuttavin asia, miksi tämänhetkisistä hommistani pidän.
VastaaPoistaOlin G4S:n palkkalistoilla vielä viimevuonna, mutta palvelupäällikön kanssa erilaisten konfliktien takia, päättyi työsuhde hyvin nopeasti.
Luulisin myös, että alueelliset erot on varmaan kanssa aika suuria, puhumattakaan eri vartiointiliikkeistä.
Sopiiko udella, missäpäin Suomea vaikutat? Oletko ollut eri vartiontiliikkeiden listoilla, vai onko kyseessä sama liike?
Kirjoitukseni sijoittuvat maamme pääkaupunkiin, eli pääasiassa Helsinkiä ja ihan vähän sen lähikuntia tulee seilattua tämän työn merkeissä.
VastaaPoistaEnkä ole ollut koskaan aiemmin minkään vartiointiliikkeen omaisuutta ennen tätä.
Ootko miettiny muita työmuotoja? Jotain itsenäisempää vartiontia, missä ei tarvi olla tekemisissä niin paljoa asiakkaiden kanssa?
VastaaPoistaJoku melko hiljainen kohde olisi tietysti todella kiva, mutta ei niitäkään ainakaan päivä- tai ilta-aikoihin ihan hirveästi ole tarjolla.
VastaaPoistaToisekseen tämä on Helsinki, ei täällä oikein helpolla pääse ihmisiä juuri missään ainakaan vartiointikohteiden osalta piiloon niin totaalisesti.