Juttelin useamman asiakasyrityksen työntekijän kanssa tänään siitä kuinka tuntui vahvasti siltä että työtehtävät ovat jotenkin lisääntyneet.
Moni oli samaa mieltä siitä että kävijämäärät olivat nousussa ja myös että kävijät eli asiakkaat, vieraat yms. millä nimellä heitä nyt haluaa kutsuttavankaan ovat muuttuneet kohtuullisen vaativiksi tapauksiksi. Eilen esimerkiksi erästä ulkomaalaissyntyistä oli nimitelty todella loukkaavasti vanhemman "rouvasihmisen" toimesta erään tapauksen tiimoilta, jonka yksityiskohdat taitavat jäädä nyt sen kummemmin ilmoittamatta.
Minut kuitenkin kauhistutti se tapa miten ihmisen tänne tullessaan lopulta käyttäytyvät ja vielä minkä takia he tänne ovat tulleet oikeastaan. Toisaalta sekään ei minua yllätä miten ihmiset sitten lopulta juuri näistä vähän vanhemmista ikäluokista käyttäytyvätkään- pikemminkin kyse näyttää olevan totaalinen oman edun tavoittelu ja muista piittaamattomuus.
En enää yhtään ihmettele miksi asiakaspalvelijat ammatissa kuin ammatissa ovat niin väsyneitä ja vittuuntuneita. Olen itsekin nykyään osa heitä.
perjantai 30. syyskuuta 2011
Takaharkintaa
Täytyy myöntää että eilisen melko vittumaisen vuoron jälkeen teki mieli "riipaista alle oikein kunnon känni". Meinasin ostaa ainakin vähän yhtä sun toista tilanteen vuoksi, mutta päädyin antamaan asian olla. Mahdollisuudet ryypiskelyyn olisi kyllä ollut, sillä naisystäväni kanssa ei nähtykään eilen. Lähinnä kuitenkin se moraalinen tosiasia että joisin torstaina eli periaatteessa kuitenkin keskellä viikkoa sai minut perääntymään periaatteineni takavasemmalle.
Olen nyt aamun valjettua tyytyväinen etten langennut juomaan. Käytän alkoholia melko vähän muutenkin, mutta välillä on pakko juoda useimmiten salaa ihan vaan siksi koska tekee mieli. En kerro asiasta juurikaan naisystävälleni, sillä hän tulee siitä äärimmäisen mustasukkaiseksi ja kuvittelee minun mukamas juopottelevan jossain baareissa vaikka ihan kalsarikännien linjalla usein kotisohvalla loikoilenkin.
Tänään työpaikalla on ollut ihan rauhallista. Vaikka asiakkaita on ollutkin, niin kukaan ei ole ollut ihan ylitsepääsemättömän ilkeä tai vastenmielinen niin kuin eilen. Toisaalta taas voi myös olla että itse en ole enää kiinnittänyt heihin kovinkaan paljoa huomiota.
Keittelin muuten aamulla termokseen mukaan vihreää teetä. Se kieltämättä piristi tämän jatkuvan sumpin juomisen ja vitutuksen muodostamaan koktailiin, mutta tietty viimeistään iltapäivällä pitää kyllä alkaa jälleen ryystämään sumppia. Saa nähdä että auttaisiko tämän vihreän teen ryystäminen minua muotoutumaan jonkinlaiseksi Zen-Buddhalaiseksi äärimmäisen mielenrauhan tyyssijaksi vai joudutaanko jatkamaan samalla melko riehakkaalla linjalla.
Toisekseen nyt kun miettii, niin tämä blogi on kyllä juuri tämän "asiakaspalvelupuolen" johdosta perustavanlaatuisen erilaista luettavaa ja työstettävää verrattuna siihen kaverini blogiin jossa hän jakoi postia. Nyt jo sitä mielessään miettii että kannattaako tämän työn "puolia" tuoda esille tällaisessa blogissa jota tulen kuitenkin lukemaan joskus jossain vaineessa tämän työni loputtua. Pelkään siis että "aika kultaa muistot" vähän niin kuin armeijankin kanssa, mutta sitten pudottaa ne taas sinne lattianrakoon todellisuuden välittyessä näiden tekstien välistä.
Olen nyt aamun valjettua tyytyväinen etten langennut juomaan. Käytän alkoholia melko vähän muutenkin, mutta välillä on pakko juoda useimmiten salaa ihan vaan siksi koska tekee mieli. En kerro asiasta juurikaan naisystävälleni, sillä hän tulee siitä äärimmäisen mustasukkaiseksi ja kuvittelee minun mukamas juopottelevan jossain baareissa vaikka ihan kalsarikännien linjalla usein kotisohvalla loikoilenkin.
Tänään työpaikalla on ollut ihan rauhallista. Vaikka asiakkaita on ollutkin, niin kukaan ei ole ollut ihan ylitsepääsemättömän ilkeä tai vastenmielinen niin kuin eilen. Toisaalta taas voi myös olla että itse en ole enää kiinnittänyt heihin kovinkaan paljoa huomiota.
Keittelin muuten aamulla termokseen mukaan vihreää teetä. Se kieltämättä piristi tämän jatkuvan sumpin juomisen ja vitutuksen muodostamaan koktailiin, mutta tietty viimeistään iltapäivällä pitää kyllä alkaa jälleen ryystämään sumppia. Saa nähdä että auttaisiko tämän vihreän teen ryystäminen minua muotoutumaan jonkinlaiseksi Zen-Buddhalaiseksi äärimmäisen mielenrauhan tyyssijaksi vai joudutaanko jatkamaan samalla melko riehakkaalla linjalla.
Toisekseen nyt kun miettii, niin tämä blogi on kyllä juuri tämän "asiakaspalvelupuolen" johdosta perustavanlaatuisen erilaista luettavaa ja työstettävää verrattuna siihen kaverini blogiin jossa hän jakoi postia. Nyt jo sitä mielessään miettii että kannattaako tämän työn "puolia" tuoda esille tällaisessa blogissa jota tulen kuitenkin lukemaan joskus jossain vaineessa tämän työni loputtua. Pelkään siis että "aika kultaa muistot" vähän niin kuin armeijankin kanssa, mutta sitten pudottaa ne taas sinne lattianrakoon todellisuuden välittyessä näiden tekstien välistä.
torstai 29. syyskuuta 2011
Päivän asiakaspalvelutilanne
En tiedä että mikä näitä ihmisiä oikein nykyään vaivaa. Tuntuu että vähintään joka toinen asiakaspalvelutilanne on sellainen missä joutuu tekemisiin jonkun epämääräisen mulkun kanssa joka onnistuu suurinpiirtein kaatamaan ulkona pyörivän rankkasateenkin sinun syyksesi.
Tällä kertaa asialla olivat iki-ihanan pyytettömät amerikkalaisturistit pariskunnan muodossa.
He halusivat Inva-WC:hen, jonka ovi täytyy käydä avaamassa täältä valvomosta käsin.
Menin paikalle ja avasin heille oven. Hetken päästä pariskunnan mies oli käynyt ilmoittamassa läheiseen respaan että vartija eli minä olin kuulemma lukinnut hänen vaimonsa vessaan.
Todellisuudessa tilanne oli sellainen että nainen oli itse mennyt vessaan ja iskenyt päälle vessan molemmat lukot. En saanut ovea auki kun tämä mummo panikoi vessassa ja kiinan muurin kokoinen lihava Jenkki-äijä sopersi vieressä kaikenlaista paskaa. Hysteerinen hajoaminen oli jälleen lähellä.
Yritin neuvoa naista vapauttamaan ylemmän lukon lukituksen sisältä päin, mutta nainen oli niin "upset" paikallista slangia käyttäen että vaan hölisi siellä jotain. Lopulta kuitenkin nainen avasi oven ja sitten alkoi mälkättämään minulle kuinka klaustrofobisen kamalaa ihan tilavassa inva-WC:ssä oli ollut.
Mies sitten säesti ja yritti vierittää syytä lukittautumisesta minun niskaani. Nainen itkuisena väitti ettei muka ollut koskenut ylempään lukkoon, mutta jos hän ei olisi siihen koskenut, niin ovi olisi auennut normaalisti.
Yritin pysyä näiden kahden vittumaisen Jenkin kanssa edes jotenkin ystävällisenä- olihan kyseessä sentään ulkomaalainen pariskunta. En kuitenkaan kyennyt taaskaan säilyttämään pokkaani erinäisten syytösten alkaessa lennellä näiden vittumaisten mulkkujen suusta, joten päädyin olemaan hiljaa. En sanonut heille mitään etenkään sen jälkeen kun äijä retiisin älykkyysosamäärällä varustettuna herjasi minua siitä että jos WC:n ovi menee kiinni niin miksen minä heitä siitä varoittanut.
Myönnän kyllä että mieleni teki herjata näitä kusipäitä aika rankasti takaisin. Todennäköisimmin olisin menettänyt työpaikkani, mutta ehkäpä se olisin vain pitemmän päälle tavoitekin tällaisilla kiitoksilla. On myös tosiasia että nyt viime aikoina näitä äärimmäisen vittumaisia asiakkaita on ruvennut ilmaantumaan tavallista enemmän, enkä suoraan sanoen ole kovin innoissani moisesta käänteestä.
Tuntuu edelleen tämän työn tiimoilta että ihmiset ovat ilkeitä ja piittaamattomia asiakaspalvelijoita kohtaan enemmän poikkeuksena kuin sääntönä.
Tällä kertaa asialla olivat iki-ihanan pyytettömät amerikkalaisturistit pariskunnan muodossa.
He halusivat Inva-WC:hen, jonka ovi täytyy käydä avaamassa täältä valvomosta käsin.
Menin paikalle ja avasin heille oven. Hetken päästä pariskunnan mies oli käynyt ilmoittamassa läheiseen respaan että vartija eli minä olin kuulemma lukinnut hänen vaimonsa vessaan.
Todellisuudessa tilanne oli sellainen että nainen oli itse mennyt vessaan ja iskenyt päälle vessan molemmat lukot. En saanut ovea auki kun tämä mummo panikoi vessassa ja kiinan muurin kokoinen lihava Jenkki-äijä sopersi vieressä kaikenlaista paskaa. Hysteerinen hajoaminen oli jälleen lähellä.
Yritin neuvoa naista vapauttamaan ylemmän lukon lukituksen sisältä päin, mutta nainen oli niin "upset" paikallista slangia käyttäen että vaan hölisi siellä jotain. Lopulta kuitenkin nainen avasi oven ja sitten alkoi mälkättämään minulle kuinka klaustrofobisen kamalaa ihan tilavassa inva-WC:ssä oli ollut.
Mies sitten säesti ja yritti vierittää syytä lukittautumisesta minun niskaani. Nainen itkuisena väitti ettei muka ollut koskenut ylempään lukkoon, mutta jos hän ei olisi siihen koskenut, niin ovi olisi auennut normaalisti.
Yritin pysyä näiden kahden vittumaisen Jenkin kanssa edes jotenkin ystävällisenä- olihan kyseessä sentään ulkomaalainen pariskunta. En kuitenkaan kyennyt taaskaan säilyttämään pokkaani erinäisten syytösten alkaessa lennellä näiden vittumaisten mulkkujen suusta, joten päädyin olemaan hiljaa. En sanonut heille mitään etenkään sen jälkeen kun äijä retiisin älykkyysosamäärällä varustettuna herjasi minua siitä että jos WC:n ovi menee kiinni niin miksen minä heitä siitä varoittanut.
Myönnän kyllä että mieleni teki herjata näitä kusipäitä aika rankasti takaisin. Todennäköisimmin olisin menettänyt työpaikkani, mutta ehkäpä se olisin vain pitemmän päälle tavoitekin tällaisilla kiitoksilla. On myös tosiasia että nyt viime aikoina näitä äärimmäisen vittumaisia asiakkaita on ruvennut ilmaantumaan tavallista enemmän, enkä suoraan sanoen ole kovin innoissani moisesta käänteestä.
Tuntuu edelleen tämän työn tiimoilta että ihmiset ovat ilkeitä ja piittaamattomia asiakaspalvelijoita kohtaan enemmän poikkeuksena kuin sääntönä.
Työt jatkua vois
Piinallinen työviikko jatkuu.
Eilen suuri kävijämäärä aiheutti sen että kuusi ihmistä kymmenestä ei löytänyt naisten vessaa, vaan jostain syystä päätyi painamaan inva-WC:n avaus- ja kutsupainiketta. Jostain syystä naisten WC-tilat olivat heillä täysin kadoksissa, vaikka ainakin kolmessa paikassa oli lähes kirjaimellisesti alligaattorin kokoisin kirjaimin daamien WC-tilat ilmoitettuna.
Juoksin siis ihan kiitettävästi valvomon ja Inva-huussin väliä eilen ainakin sen kuutisen kertaa saman illan aikana. Pohdin ihan vakavasti sitä että jos vaan laittaisi tuon väärinkäyttöä nähneen vessan oveen valtavan kyltin jossa lukee että "EI, ÄLÄ PAINA SIITÄ KUTSUNAPISTA KUN TÄMÄ EI OLE NAISTEN WC".
Pariin ekaan kertaan jaksoin vielä hölkätä paikalle, mutta kaikki muut kerrat sitten alkoivatkin vituttaa ja suoraan sanoen viimeisinä kertoina en enää edes jaksanut vaivautua olemaan ystävällinen, vaan sanoin että naisten WC on sitten muuten noin 20 metriä tuossa SAMASSA SUUNNASSA JOSTA JUURI TULITTE.
Summa summarum; ihmiset ovat enimmäkseen sokeita.
Toki löytyi kyllä eiliseltä vielä sitten nekin tyypit jotka miespuolisina eivät löytäneet miestenvessaan. Hohhoijaa tätä elämää ja ei voi muuta sanoa kuin että työ tekijäänsä vituttaa.
Tuli mieleen vielä jutella siitä kuinka tosi moni tuntemani ihminen vartijaksi päätyneenä ja sillä työllä kokoaikaisesti itseään elättäen pitää melko vähän ääntä ammatistaan. En ole todellakaan itse poikkeus, vaan eräs todella läheinen työkaverini joka on Facebookissakin ystäväni pyysi etten kertoisi kellekään tai viittaisi asioihin hänen työstään.
Ymmärrän sen kyllä. On lähes aina vaikeaa olla vartija, sillä ne epäammattitaitoisimmat ammattimme edustajat tekevät usein erittäin hyvää työtä mustamaalamalla kaikkien vartijoiden ammattitaitoa ja kieltämättä onhan populaarikulttuurissakin paljon pahaa verta vartijoita vastaan ja meidät usein muutenkin nähdään tyhminä, saamattomina ja äärimmäisen väkivaltaisina tapauksina. Toisinaan nämä tapaukset pitävät paikkansa ja toisinaan sitten taas eivät, mutta mediankin kautta tästä ammattiryhmästä on muodostunut tietynlainen kuva joka myös leimaa sinut aivan tasavarmana "tietynlaiseksi ihmiseksi" mikäli avoimesti ammatistasi kerrot.
Pidän siis matalaa profiilia työstäni. Muutamat ystävistäni tietävät kyllä työstäni, mutta sanotaanko että tietyille hieman vaihtoehtoisemman ja rauhanomaisemman maailmankuvan omaaville ystävilleni olen häivyttänyt kertomuksissani työni tarkat rajat sekä yleisen toimenkuvan siten että tätä kuvitellaan nyt kai heidän tiimoiltaan jonkinlaiseksi yleiseksi "asiakaspalveluduuniksi".
Totta kai annan sitä "rispektiä" kaikille niille jotka uskaltavat rehellisesti ja avoimina olla vartijoita. Itse olen kuitenkin saanut kokea yhtä sun toista ikävää jo ennen tätäkin ammattia, joten sinänsä olen päättänyt että en viitsi nostaa itseäni sellaiselle jalustalle josta minua on helppo tähdätä tarvittaessa. Minua ei muutenkaan kiinnosta hirveästi kerätä huomiota tämän ammatin edustajana, vaan ihan tyytyväisenä pysyttelen mahdollisimman anonyymina "duunarina" asiakaspalvelutyössä ilman sen kummempia alleviivauksia.
Mutta joo, kieltämättä tämä duuni on minulle todellakin vain sitä itseään- eli työtä jolla rahoittaa vuokransa ja elämisensä niin kauan että olen kerännyt tarpeeksi paukkuja alan vaihdokseen. Myönnän kyllä että ihan alussa mietin pitkään sitä että haluaisinko kenties ainakin yrittää edetä alalla erinäisten koulutusten muodossa, mutta kuultuani ja nähtyäni moisten koulutusten todella epävarman hyödyn päätin jättää ne suurimmaksi osaksi rauhaan. En voi myöskään ymmärtää työtovereitani joille tämä saattaa hyvinkin olla se elämän kestävä kutsumusammatti, mutta ehkäpä heidänlaisilleen se tämän työn ainakin minulle kovin usein kadoksissa oleva syvin olemus on valjennut jo aikoja sitten.
Viikon positiivisiin uutisiin kuuluu muuten näin vaihteeksi se että tämä kuukausi on pian lopuillaan ja huomenna on palkkapäivä. Kauhulla lähinnä odotan että onko palkka maksettu oikein vain päin helvettiä.
Siinäpä vaarallisia tilanteita loppupäivälle.
Eilen suuri kävijämäärä aiheutti sen että kuusi ihmistä kymmenestä ei löytänyt naisten vessaa, vaan jostain syystä päätyi painamaan inva-WC:n avaus- ja kutsupainiketta. Jostain syystä naisten WC-tilat olivat heillä täysin kadoksissa, vaikka ainakin kolmessa paikassa oli lähes kirjaimellisesti alligaattorin kokoisin kirjaimin daamien WC-tilat ilmoitettuna.
Juoksin siis ihan kiitettävästi valvomon ja Inva-huussin väliä eilen ainakin sen kuutisen kertaa saman illan aikana. Pohdin ihan vakavasti sitä että jos vaan laittaisi tuon väärinkäyttöä nähneen vessan oveen valtavan kyltin jossa lukee että "EI, ÄLÄ PAINA SIITÄ KUTSUNAPISTA KUN TÄMÄ EI OLE NAISTEN WC".
Pariin ekaan kertaan jaksoin vielä hölkätä paikalle, mutta kaikki muut kerrat sitten alkoivatkin vituttaa ja suoraan sanoen viimeisinä kertoina en enää edes jaksanut vaivautua olemaan ystävällinen, vaan sanoin että naisten WC on sitten muuten noin 20 metriä tuossa SAMASSA SUUNNASSA JOSTA JUURI TULITTE.
Summa summarum; ihmiset ovat enimmäkseen sokeita.
Toki löytyi kyllä eiliseltä vielä sitten nekin tyypit jotka miespuolisina eivät löytäneet miestenvessaan. Hohhoijaa tätä elämää ja ei voi muuta sanoa kuin että työ tekijäänsä vituttaa.
Tuli mieleen vielä jutella siitä kuinka tosi moni tuntemani ihminen vartijaksi päätyneenä ja sillä työllä kokoaikaisesti itseään elättäen pitää melko vähän ääntä ammatistaan. En ole todellakaan itse poikkeus, vaan eräs todella läheinen työkaverini joka on Facebookissakin ystäväni pyysi etten kertoisi kellekään tai viittaisi asioihin hänen työstään.
Ymmärrän sen kyllä. On lähes aina vaikeaa olla vartija, sillä ne epäammattitaitoisimmat ammattimme edustajat tekevät usein erittäin hyvää työtä mustamaalamalla kaikkien vartijoiden ammattitaitoa ja kieltämättä onhan populaarikulttuurissakin paljon pahaa verta vartijoita vastaan ja meidät usein muutenkin nähdään tyhminä, saamattomina ja äärimmäisen väkivaltaisina tapauksina. Toisinaan nämä tapaukset pitävät paikkansa ja toisinaan sitten taas eivät, mutta mediankin kautta tästä ammattiryhmästä on muodostunut tietynlainen kuva joka myös leimaa sinut aivan tasavarmana "tietynlaiseksi ihmiseksi" mikäli avoimesti ammatistasi kerrot.
Pidän siis matalaa profiilia työstäni. Muutamat ystävistäni tietävät kyllä työstäni, mutta sanotaanko että tietyille hieman vaihtoehtoisemman ja rauhanomaisemman maailmankuvan omaaville ystävilleni olen häivyttänyt kertomuksissani työni tarkat rajat sekä yleisen toimenkuvan siten että tätä kuvitellaan nyt kai heidän tiimoiltaan jonkinlaiseksi yleiseksi "asiakaspalveluduuniksi".
Totta kai annan sitä "rispektiä" kaikille niille jotka uskaltavat rehellisesti ja avoimina olla vartijoita. Itse olen kuitenkin saanut kokea yhtä sun toista ikävää jo ennen tätäkin ammattia, joten sinänsä olen päättänyt että en viitsi nostaa itseäni sellaiselle jalustalle josta minua on helppo tähdätä tarvittaessa. Minua ei muutenkaan kiinnosta hirveästi kerätä huomiota tämän ammatin edustajana, vaan ihan tyytyväisenä pysyttelen mahdollisimman anonyymina "duunarina" asiakaspalvelutyössä ilman sen kummempia alleviivauksia.
Mutta joo, kieltämättä tämä duuni on minulle todellakin vain sitä itseään- eli työtä jolla rahoittaa vuokransa ja elämisensä niin kauan että olen kerännyt tarpeeksi paukkuja alan vaihdokseen. Myönnän kyllä että ihan alussa mietin pitkään sitä että haluaisinko kenties ainakin yrittää edetä alalla erinäisten koulutusten muodossa, mutta kuultuani ja nähtyäni moisten koulutusten todella epävarman hyödyn päätin jättää ne suurimmaksi osaksi rauhaan. En voi myöskään ymmärtää työtovereitani joille tämä saattaa hyvinkin olla se elämän kestävä kutsumusammatti, mutta ehkäpä heidänlaisilleen se tämän työn ainakin minulle kovin usein kadoksissa oleva syvin olemus on valjennut jo aikoja sitten.
Viikon positiivisiin uutisiin kuuluu muuten näin vaihteeksi se että tämä kuukausi on pian lopuillaan ja huomenna on palkkapäivä. Kauhulla lähinnä odotan että onko palkka maksettu oikein vain päin helvettiä.
Siinäpä vaarallisia tilanteita loppupäivälle.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Päivän kootut asiakaspalvelutilanteet
Jälleen kerran olen päässyt muutaman tuuman edespäin kohti totaalista kyllästymistä.
Tilanne 1:
Paikalle saapuu mieshenkilö kiihtyneenä ja vaatii että lähden avaamaan kolmikerroksisen rakennuksen toisessa päässä sijaitsevaa Inva-WC:tä hänen sitä tarvitseville suojateilleen tai mitä nyt ovatkaan. Selitän hänelle että ensinnäkin en omaa avaimia sinne koska se ei ole enää minun vartiointialuettani ja on itseasiassa kokonaan toisen firman hoidossakin.
Mies vastaa "NO MUTTA KYLLÄ NYT PITÄÄ RIPEÄSTI TOIMIA HE EIVÄT VOI ODOTTAA ENÄÄ KAUAA"
VASTAUS: "JOO, MUTTA MULLA EI EDELLEENKÄÄN OLE AVAIMIA SINNE KUN SE EI OLE MINUN VARTIOINTIALUETTANI. OLE HYVÄ JA KÄÄNNY XXX:N HENKILÖSTÖN PUOLEEN KUTEN AIKAISEMMINKIN TOTESIN"
Mies lähtee kalppien tiehensä.
Tilanne 2:
Seuraavaksi yritän selvittää erästä tämän asiakaskohteen juttua erään sen vt. henkilön kanssa, jolla ei näemmä ole mitään käsitystä miten asiat hoidetaan, mutta kova tarve kuitenkin osoittaa että halveksuu minua niin ammattini kuin vissiin pärstäkertoimenkin puolesta. Juuri nämä ihmiset ovat syynä sille miksen jaksa tehdä töitä tässä kohteessa, mutta ketään ei näytä se kiinnostavan aivan hirveästi. Lopputuloksena saattaa hyvinkin olla jossain vaiheessa se kuuluisa työuupumus, eli burnout.
Tilanne 1:
Paikalle saapuu mieshenkilö kiihtyneenä ja vaatii että lähden avaamaan kolmikerroksisen rakennuksen toisessa päässä sijaitsevaa Inva-WC:tä hänen sitä tarvitseville suojateilleen tai mitä nyt ovatkaan. Selitän hänelle että ensinnäkin en omaa avaimia sinne koska se ei ole enää minun vartiointialuettani ja on itseasiassa kokonaan toisen firman hoidossakin.
Mies vastaa "NO MUTTA KYLLÄ NYT PITÄÄ RIPEÄSTI TOIMIA HE EIVÄT VOI ODOTTAA ENÄÄ KAUAA"
VASTAUS: "JOO, MUTTA MULLA EI EDELLEENKÄÄN OLE AVAIMIA SINNE KUN SE EI OLE MINUN VARTIOINTIALUETTANI. OLE HYVÄ JA KÄÄNNY XXX:N HENKILÖSTÖN PUOLEEN KUTEN AIKAISEMMINKIN TOTESIN"
Mies lähtee kalppien tiehensä.
Tilanne 2:
Seuraavaksi yritän selvittää erästä tämän asiakaskohteen juttua erään sen vt. henkilön kanssa, jolla ei näemmä ole mitään käsitystä miten asiat hoidetaan, mutta kova tarve kuitenkin osoittaa että halveksuu minua niin ammattini kuin vissiin pärstäkertoimenkin puolesta. Juuri nämä ihmiset ovat syynä sille miksen jaksa tehdä töitä tässä kohteessa, mutta ketään ei näytä se kiinnostavan aivan hirveästi. Lopputuloksena saattaa hyvinkin olla jossain vaiheessa se kuuluisa työuupumus, eli burnout.
Työ tekee vapaaksi
Tänään aamulla yleinen fiilis työkohteessani oli kumman nyrpeähkö.
Kaikki tuntuivat vain näyttävän minulle hapanta naamaa ja muutenkin olivat täysin hiljaisia noin niin kuin asiakasyritysten "työntovereiden" osalta. Oikeastaan heidänkin kutsumisensa työtovereiksi on todella vähän niin ja näin, mutta sanotaan nyt sitten että he ovat lähin vastineeni oikeille työkavereille. Minut kuitenkin erottaa heidän työvaatteistaan tämä tummanpuhuva puku sekä sen kantama "VARTIJA/VÄKTARE"-stigma rintapielessä.
No kuitenkin, he tuntuivat kaikki melko vittuuntuneilta johonkin asiaan. Reipas ja muutenkin sporttinen kassatyttökään ei tervehtinyt minua iloiseen sävyynsä tänään, vaan näytti jotenkin nyrpeältä. Väkisinkin mieleen juolahti että olisinkohan tyrinyt jotenkin perustavanlaatuisesti vaikkapa siten että blogini tekstit toistaiseksi olisivat olleet liian tunnistettavia tai joku paikka olisi jäänyt lukitsematta tai muuta paskaa. Toistaiseksi mitään syytä tälle käyttäytymiselle ei kuitenkaan ole ilmennyt.
Tänään aamulla myös eräs vanhempi henkilö tuli kyselemään eilen kuulemma asiakasyrityksen tiloihin jäänyttä lippalakkiaan. Kerroin hänelle että minulla on nyt tuolla valvomon löytötavaralaatikossa kolme eri lippalakkia ja toin näytille yhden joka eniten vastasi hänen kuvauksiaan. Se ei kuitenkaan ollut oikea, jonka jälkeen hän kumma kyllä poistui sen kummemmin rähinöimättä, vaikka ilme papparaisella kyllä oli sellainen "kumminkin ootte varastaneet sen, suatanan suatana!"
Että joo, eihän tämä taas helppoa ole. Lähden nyt tappelemaan yhden hälytysjärjestelmän kanssa ja sen jälkeen juon varmaan kahvit.
Kaikki tuntuivat vain näyttävän minulle hapanta naamaa ja muutenkin olivat täysin hiljaisia noin niin kuin asiakasyritysten "työntovereiden" osalta. Oikeastaan heidänkin kutsumisensa työtovereiksi on todella vähän niin ja näin, mutta sanotaan nyt sitten että he ovat lähin vastineeni oikeille työkavereille. Minut kuitenkin erottaa heidän työvaatteistaan tämä tummanpuhuva puku sekä sen kantama "VARTIJA/VÄKTARE"-stigma rintapielessä.
No kuitenkin, he tuntuivat kaikki melko vittuuntuneilta johonkin asiaan. Reipas ja muutenkin sporttinen kassatyttökään ei tervehtinyt minua iloiseen sävyynsä tänään, vaan näytti jotenkin nyrpeältä. Väkisinkin mieleen juolahti että olisinkohan tyrinyt jotenkin perustavanlaatuisesti vaikkapa siten että blogini tekstit toistaiseksi olisivat olleet liian tunnistettavia tai joku paikka olisi jäänyt lukitsematta tai muuta paskaa. Toistaiseksi mitään syytä tälle käyttäytymiselle ei kuitenkaan ole ilmennyt.
Tänään aamulla myös eräs vanhempi henkilö tuli kyselemään eilen kuulemma asiakasyrityksen tiloihin jäänyttä lippalakkiaan. Kerroin hänelle että minulla on nyt tuolla valvomon löytötavaralaatikossa kolme eri lippalakkia ja toin näytille yhden joka eniten vastasi hänen kuvauksiaan. Se ei kuitenkaan ollut oikea, jonka jälkeen hän kumma kyllä poistui sen kummemmin rähinöimättä, vaikka ilme papparaisella kyllä oli sellainen "kumminkin ootte varastaneet sen, suatanan suatana!"
Että joo, eihän tämä taas helppoa ole. Lähden nyt tappelemaan yhden hälytysjärjestelmän kanssa ja sen jälkeen juon varmaan kahvit.
tiistai 27. syyskuuta 2011
Tasan ei käy onnen lahjat
Olen kuullut paljon kauhutarinoita siitä miten tämä ammatti murtaa parisuhteita ja avioliittoja. Useimmiten korreksi joka taittaa aasin selän muodostuu nämä pirulliset työajat, jotka tosiaan ovat aika paskamaiset monellakin tapaa.
Jos teet päivävuoroja yleisimmillä palkkatasoilla, niin käteen jää hyvin vähän. Jos taas teet iltavuoroja yleisimmillä palkkaluokilla, niin käteen jää vähän enemmän, mutta sitten vapaa-aika on minimissään ja työajat melko perseestä.
Valitse siitä sitten mieleisesi vaihtoehto noin niin kuin kokonaisuuden kannalta.
Olen "jostain" lukenut, että monen nuoren miehen tai ylipäätään tosi monen henkilön keskimääräinen ura tällä alalla kestää sen muutaman vuoden ja sitten vaihdetaankin alaa. Nyt tällä hetkellä on kuulemma myös ainakin tämän uutisen mukaan palvelualoilla töitä, ja tämäkin ala niihin kuuluvana on luonnollisesti kasvussa kun viranomaisten eli tässä yhteydessä poliisin resursseja vähennetään jatkuvasti ja muutenkin yleinen turvattomuus lisääntyy yhteiskunnassamme monen eri syyn summana. Otollista aikaahan tämä on olla vartijana noin niin kuin töiden määrän johdosta, mutta aivan toinen asia onkin sitten se että kuinka paljon sinulle meinataan maksaa näiden töiden tekemisestä.
En tiedä kaikista palvelualojen eri ammateista, mutta kun usein ihan huvikseni eri työehtosopimusten palkkaosioita selaillessani huomaan että vaikka töitä nyt palvelualoilla näyttää olevan tarjollakin, niin aivan eri asia on että elääkö niistä saatavilla usein tuntipalkkapohjaisilla vuorotöillä, joita voidaan niputtaa yhdelle ihmiselle juuri niin paljon tai vähän kun työnjohtoa huvittaa.
Näistä pohdiskeluista kai päästään jälleen myös siihen vastaukseen ja kysymykseen siitä miksen kuulu liittoon. Olen kyllä YTK:n jäsen, mutta en missään nimessä koskaan edes harkitsisi emoliittoamme sen saaman suuren kritiikin määrän sekä sen yleisen AY-toiminnan hampaattomuuden johdosta. Tai sellaisista asioista minä ainakin luen tämän liiton toimintaan liittyen.
En pelkää potkuja enkä sen puoleen usko niiden olevan kovin todennäköisiäkään. Jos minulle annetaan kenkää tästä työstä tuotannollistaloudellisista tai mistä syistä nyt lieneekään, niin voin hyvillä mielin poistua näyttämöltä ja todeta että tämä ala ja työpaikka siellä ei ole tosiaankaan säilyttämisen arvoinen. Äärimmäisen epätodennäköistä on kuitenkin saada potkuja noista em. syistä, mutta moni tuntuu pelkäävän sitä ja jo ihan työsuhdeturvansa takia kuuluu liittoon.
Jos teet päivävuoroja yleisimmillä palkkatasoilla, niin käteen jää hyvin vähän. Jos taas teet iltavuoroja yleisimmillä palkkaluokilla, niin käteen jää vähän enemmän, mutta sitten vapaa-aika on minimissään ja työajat melko perseestä.
Valitse siitä sitten mieleisesi vaihtoehto noin niin kuin kokonaisuuden kannalta.
Olen "jostain" lukenut, että monen nuoren miehen tai ylipäätään tosi monen henkilön keskimääräinen ura tällä alalla kestää sen muutaman vuoden ja sitten vaihdetaankin alaa. Nyt tällä hetkellä on kuulemma myös ainakin tämän uutisen mukaan palvelualoilla töitä, ja tämäkin ala niihin kuuluvana on luonnollisesti kasvussa kun viranomaisten eli tässä yhteydessä poliisin resursseja vähennetään jatkuvasti ja muutenkin yleinen turvattomuus lisääntyy yhteiskunnassamme monen eri syyn summana. Otollista aikaahan tämä on olla vartijana noin niin kuin töiden määrän johdosta, mutta aivan toinen asia onkin sitten se että kuinka paljon sinulle meinataan maksaa näiden töiden tekemisestä.
En tiedä kaikista palvelualojen eri ammateista, mutta kun usein ihan huvikseni eri työehtosopimusten palkkaosioita selaillessani huomaan että vaikka töitä nyt palvelualoilla näyttää olevan tarjollakin, niin aivan eri asia on että elääkö niistä saatavilla usein tuntipalkkapohjaisilla vuorotöillä, joita voidaan niputtaa yhdelle ihmiselle juuri niin paljon tai vähän kun työnjohtoa huvittaa.
Näistä pohdiskeluista kai päästään jälleen myös siihen vastaukseen ja kysymykseen siitä miksen kuulu liittoon. Olen kyllä YTK:n jäsen, mutta en missään nimessä koskaan edes harkitsisi emoliittoamme sen saaman suuren kritiikin määrän sekä sen yleisen AY-toiminnan hampaattomuuden johdosta. Tai sellaisista asioista minä ainakin luen tämän liiton toimintaan liittyen.
En pelkää potkuja enkä sen puoleen usko niiden olevan kovin todennäköisiäkään. Jos minulle annetaan kenkää tästä työstä tuotannollistaloudellisista tai mistä syistä nyt lieneekään, niin voin hyvillä mielin poistua näyttämöltä ja todeta että tämä ala ja työpaikka siellä ei ole tosiaankaan säilyttämisen arvoinen. Äärimmäisen epätodennäköistä on kuitenkin saada potkuja noista em. syistä, mutta moni tuntuu pelkäävän sitä ja jo ihan työsuhdeturvansa takia kuuluu liittoon.
Normipäivää.. Normiviikkoa.
Aamulla ennen vuoron alkua sai taas toimia henkisenä tukena eräälle kohteen omalle vastaavalle, joka joutui sanaharkkaan kahden vanhemman naishenkilön kanssa siitä kun vessat oli lukittu siksi ajaksi kun kohde oli kiinni.
Naiset eivät suostuneet ymmärtämään että vessat oli lukittu ja ne avattaisiin kun kohdekin avautuisi. Tämä vastaava sai vääntää rautalangasta näille ihanille asiakkaille siitä miksi ovet oli lukittu, mutta nämä käppänät vain inttivät vastaan ja keskustelu saatiinkin sitten päätökseen rouhealla "KYLLÄ TÄMÄN PITÄÄ AINA OLLA NÄIN VAIKEAA TÄÄLLÄ JA PÄLÄ PÄLÄ".
Luonnollisesti läsnäoloni oli melko tarpeeton, mutta välini tähän kyseiseen henkilöön ovat kuitenkin siinä määrin kunnossa, että varmaan oli ihan OK seisoskella siinä.
Vaikka en ole ollut vuottakaan näissä tehtävissä, niin tuntuu kyllä vahvasti siltä että nämä asiakaspalvelukokemukset vai käytettäisiinkö muotoa "kohtaamiset" tulevat aina olemaan tätä tasoa hamaan loppuunsa saakka. En ainakaan tällaiseen asiakaspalvelutyöhön ole oikein soveltava, vaikka totta puhuen ihmisten kanssa tekemisissä oleminen taitaa olla universaali juttu jokaisessa asiakaspalvelutyössä. Alankin ymmärtämään sitä ylitsepursuavan syvää viisautta erään kaverini toteamuksessa, jossa hän ilmoitti ettei aio enää tehdä koskaan asiakaspalvelutöitä elämänsä aikana eikä ole muuten niitä juuri koskaan muutenkaan tehnyt.
Mietin jatkuvasti tämän työn jälkeistä aikaa ja sitä miltä tuntuu kun tämä loppuu. En kuitenkaan sattuneesta syystä voi tätä lopettaa vielä vähään aikaan, vaikka olisihan se kaikin puolin tärkeää tehdä niin sekä henkisen että vähän fyysisenkin hyvinvoinnin kannalta mahdollisimman pian.
Edelleen mielessä siintää se tosiasia että tällä viikolla tulen olemaan seitsemän päivää töissä. Sen jälkeen minulla on yksi päivä vapaana ja tämän jälkeen olen seuraavat neljä päivää töissä. Sitten minulla jopa on ehkä kolme päivää lomaa.
Kun näitä työaikoja sekä määriä oikein miettii, niin väkisinkin ajattelee että vaiva ei välttämättä olen sen arvoista kovinkaan usein. Siltikin moni jatkaa näissä töissä, sillä vaikkapa jonkun firman siivoojana tai tarjoilijana joutuu tekemään paljon enemmän töitä lähes saman tai hiukan korkeamman liksan eteen kun taas meillä. Sanoisinkin että toisin kuin voisi luulla, niin kyseessä on oikeastaan varsin laiskan ihmisen ammatti tosi monissa tapauksissa.
Olenko minä sitten laiska? No jaa, työkokemukseni ennen tähän työllistymistä ovat melko vaatimattomat, joten sinänsä pitäisi varmaan olla ihan tyytyväinen että edes tähän pääsi sisään alunperinkään. Mielestäni kuitenkin hoidan työtehtäväni silloin kun niitä on, mutta monikin asia siinä kuuluisassa "työn luonteessa" on vaikuttanut siihen että noin puolen vuoden töissäolon jälkeen tämä on alkanut hapottamaan minua aikalailla ja tunnen itseni konkreettisten työtehtävien puuttuessa varsin turhautuneeksi.
Haluaisin uusia kohteita sekä uusia haasteita. Niitä minulle ei kuitenkaan anneta, sillä työnantajani on yksiselitteisesti päättänyt että päivätyöt jääkööt vähemmälle ja että iltatöissä tässä kohteessa tulet viihtymään halusit tai et. Onneksi kuitenkin työvuorosuunnittelija on siitä mukava ihminen, että hän aina välillä laittaa minua muihin kohteisiinkin. Siinä saa sitä kaivattua vaihtelua, vaikkakaan ei niin paljoa kun todella tarvitsisi. Esimieheni ei kuitenkaan suostu harkitsemaan minua juuri muualle kuin tänne- vaikka alunperin olisin suostunut tekemään päivärespojakin sillä pienemmällä palkalla ihan vaan mielenrauhan säilyttämiseksi.
Toinen mielenkiintoinen huomio tulee työkavereistani. Osa heistä nimittäin tekee tätä osa-aikaisesti säilyttäen siinä sivussa "kakkostyönsä", josta kenties se varsinainen leipä pöytään tuleekin. Sitten taas eräs työkaverini on juuri vartiointialaa kohtaan ääripedantti, eli luultavimmin hän varmasti haluaisi itsekin ennen pitkää esimiestehtäviin ja nyt sitten kenttätasolla on valikoinut sen nipottavan ja äärihuolehtivaisen asenteen. Juuri tuollaisiahan esimiehet usein ovat, vaikka ei tietenkään voi sanoa asioiden olevan aina ja joka tapauksessa noin.
Työkavereistani löytyy myös paljon sellaisia jotka ovat vaan päätyneet alalle sen helpon sisäänpääsyn ja melko yksinkertaisen työn johdosta. Tiedän heidän viihtyvän tällä alalla vielä pitkään, sillä heillehän tällainen järjestely jossa maksetaan eniten oman aikansa viettämisestä taitaa olla elämän eräitä parhaita sattumuksia koskaan noin niin kuin työolosuhteita ajatellen. On kuitenkin todettava että tällaiset tyypit eivät välttämättä ole sitten niitä työkalupakin terävimpiä välineitä, mutta toisaalta moiset porukat ovat harmitonta ja varsin hyväntahtoista seuraa, vaikka ammattitaitoisesti jäävätkin jälkeen kovin usein etenkin asiakaspalvelukohteissa.
Naiset eivät suostuneet ymmärtämään että vessat oli lukittu ja ne avattaisiin kun kohdekin avautuisi. Tämä vastaava sai vääntää rautalangasta näille ihanille asiakkaille siitä miksi ovet oli lukittu, mutta nämä käppänät vain inttivät vastaan ja keskustelu saatiinkin sitten päätökseen rouhealla "KYLLÄ TÄMÄN PITÄÄ AINA OLLA NÄIN VAIKEAA TÄÄLLÄ JA PÄLÄ PÄLÄ".
Luonnollisesti läsnäoloni oli melko tarpeeton, mutta välini tähän kyseiseen henkilöön ovat kuitenkin siinä määrin kunnossa, että varmaan oli ihan OK seisoskella siinä.
Vaikka en ole ollut vuottakaan näissä tehtävissä, niin tuntuu kyllä vahvasti siltä että nämä asiakaspalvelukokemukset vai käytettäisiinkö muotoa "kohtaamiset" tulevat aina olemaan tätä tasoa hamaan loppuunsa saakka. En ainakaan tällaiseen asiakaspalvelutyöhön ole oikein soveltava, vaikka totta puhuen ihmisten kanssa tekemisissä oleminen taitaa olla universaali juttu jokaisessa asiakaspalvelutyössä. Alankin ymmärtämään sitä ylitsepursuavan syvää viisautta erään kaverini toteamuksessa, jossa hän ilmoitti ettei aio enää tehdä koskaan asiakaspalvelutöitä elämänsä aikana eikä ole muuten niitä juuri koskaan muutenkaan tehnyt.
Mietin jatkuvasti tämän työn jälkeistä aikaa ja sitä miltä tuntuu kun tämä loppuu. En kuitenkaan sattuneesta syystä voi tätä lopettaa vielä vähään aikaan, vaikka olisihan se kaikin puolin tärkeää tehdä niin sekä henkisen että vähän fyysisenkin hyvinvoinnin kannalta mahdollisimman pian.
Edelleen mielessä siintää se tosiasia että tällä viikolla tulen olemaan seitsemän päivää töissä. Sen jälkeen minulla on yksi päivä vapaana ja tämän jälkeen olen seuraavat neljä päivää töissä. Sitten minulla jopa on ehkä kolme päivää lomaa.
Kun näitä työaikoja sekä määriä oikein miettii, niin väkisinkin ajattelee että vaiva ei välttämättä olen sen arvoista kovinkaan usein. Siltikin moni jatkaa näissä töissä, sillä vaikkapa jonkun firman siivoojana tai tarjoilijana joutuu tekemään paljon enemmän töitä lähes saman tai hiukan korkeamman liksan eteen kun taas meillä. Sanoisinkin että toisin kuin voisi luulla, niin kyseessä on oikeastaan varsin laiskan ihmisen ammatti tosi monissa tapauksissa.
Olenko minä sitten laiska? No jaa, työkokemukseni ennen tähän työllistymistä ovat melko vaatimattomat, joten sinänsä pitäisi varmaan olla ihan tyytyväinen että edes tähän pääsi sisään alunperinkään. Mielestäni kuitenkin hoidan työtehtäväni silloin kun niitä on, mutta monikin asia siinä kuuluisassa "työn luonteessa" on vaikuttanut siihen että noin puolen vuoden töissäolon jälkeen tämä on alkanut hapottamaan minua aikalailla ja tunnen itseni konkreettisten työtehtävien puuttuessa varsin turhautuneeksi.
Haluaisin uusia kohteita sekä uusia haasteita. Niitä minulle ei kuitenkaan anneta, sillä työnantajani on yksiselitteisesti päättänyt että päivätyöt jääkööt vähemmälle ja että iltatöissä tässä kohteessa tulet viihtymään halusit tai et. Onneksi kuitenkin työvuorosuunnittelija on siitä mukava ihminen, että hän aina välillä laittaa minua muihin kohteisiinkin. Siinä saa sitä kaivattua vaihtelua, vaikkakaan ei niin paljoa kun todella tarvitsisi. Esimieheni ei kuitenkaan suostu harkitsemaan minua juuri muualle kuin tänne- vaikka alunperin olisin suostunut tekemään päivärespojakin sillä pienemmällä palkalla ihan vaan mielenrauhan säilyttämiseksi.
Toinen mielenkiintoinen huomio tulee työkavereistani. Osa heistä nimittäin tekee tätä osa-aikaisesti säilyttäen siinä sivussa "kakkostyönsä", josta kenties se varsinainen leipä pöytään tuleekin. Sitten taas eräs työkaverini on juuri vartiointialaa kohtaan ääripedantti, eli luultavimmin hän varmasti haluaisi itsekin ennen pitkää esimiestehtäviin ja nyt sitten kenttätasolla on valikoinut sen nipottavan ja äärihuolehtivaisen asenteen. Juuri tuollaisiahan esimiehet usein ovat, vaikka ei tietenkään voi sanoa asioiden olevan aina ja joka tapauksessa noin.
Työkavereistani löytyy myös paljon sellaisia jotka ovat vaan päätyneet alalle sen helpon sisäänpääsyn ja melko yksinkertaisen työn johdosta. Tiedän heidän viihtyvän tällä alalla vielä pitkään, sillä heillehän tällainen järjestely jossa maksetaan eniten oman aikansa viettämisestä taitaa olla elämän eräitä parhaita sattumuksia koskaan noin niin kuin työolosuhteita ajatellen. On kuitenkin todettava että tällaiset tyypit eivät välttämättä ole sitten niitä työkalupakin terävimpiä välineitä, mutta toisaalta moiset porukat ovat harmitonta ja varsin hyväntahtoista seuraa, vaikka ammattitaitoisesti jäävätkin jälkeen kovin usein etenkin asiakaspalvelukohteissa.
maanantai 26. syyskuuta 2011
Seitsemän päivää liikaa
Niinhän siinä taas kävi että löysin itseni luvatun maanantai-päivän viettämästä hälytyskorvauksen turvin kutsuttuna päivätyövuoroon. Aulapalvelutehtäviin siis päädyin kohteeseen jossa olen ennen tätä ollut muutamisen kertaa. Onneksi kuitenkin tämän kohteen työnteon perusperiaatteet ovat minulle tutut, joten pystyn tätä pyörittämään toisen työparin kanssa ihan kiitettävästi.
Se mikä puolestaan ei ole kovin mairittelevaa ajateltavaa on se että tästä tulee taas kertaalleen seitsemän päivän työviikko. Näitä tällaisia putkia minulla on joskus ollutkin aivan työuran alussa, mutta silloin minä en vielä ollut näin uupunut tähän työhön enkä sen puoleen seurustellutkaan, joten työaikaani panostin kyllä.
Nykyään tällaiset työputket ovat vähän ikäviä, vaikka ymmärrän kyllä että rahaahan niistäkin käteen sitten jää. On kuitenkin aivan selvää että tässä vaiheessa alan ymmärtämään vapaa-ajan tärkeyden sekä sen että ehkäpä minunkin työnarkomanialleni on rajansa sitten kumminkin.
Tämä päivä menee siis leppoisasti asiakaspalvelu&aulapalveluhengessä, mutta huomenna palataan sitten kolean koneilmastoituun valvomoon ties vaikka minkä juttujen pariin. Täytyy kuitenkin sanoa että huolimatta siitä että menetin ainoan vapaapäiväni tältä viikolta, niin sainpa sentään edes hitusen sitä kauan kaipaamaani vaihtelua työkohteisiin.
Se jos mikä asia tuo aivan uudenlaisen ja raikkaan tuulahduksen tässäkin työssä jatkamiseen.
Se mikä puolestaan ei ole kovin mairittelevaa ajateltavaa on se että tästä tulee taas kertaalleen seitsemän päivän työviikko. Näitä tällaisia putkia minulla on joskus ollutkin aivan työuran alussa, mutta silloin minä en vielä ollut näin uupunut tähän työhön enkä sen puoleen seurustellutkaan, joten työaikaani panostin kyllä.
Nykyään tällaiset työputket ovat vähän ikäviä, vaikka ymmärrän kyllä että rahaahan niistäkin käteen sitten jää. On kuitenkin aivan selvää että tässä vaiheessa alan ymmärtämään vapaa-ajan tärkeyden sekä sen että ehkäpä minunkin työnarkomanialleni on rajansa sitten kumminkin.
Tämä päivä menee siis leppoisasti asiakaspalvelu&aulapalveluhengessä, mutta huomenna palataan sitten kolean koneilmastoituun valvomoon ties vaikka minkä juttujen pariin. Täytyy kuitenkin sanoa että huolimatta siitä että menetin ainoan vapaapäiväni tältä viikolta, niin sainpa sentään edes hitusen sitä kauan kaipaamaani vaihtelua työkohteisiin.
Se jos mikä asia tuo aivan uudenlaisen ja raikkaan tuulahduksen tässäkin työssä jatkamiseen.
perjantai 23. syyskuuta 2011
Ne asiakkaat, ne asiakkaat..
Niin, joutuuhan tässä työssä asiakkaidenkin kanssa tekemisiin- tämä ala kun nykyään katsotaan "palvelualaksi", ja kaipa se sitten sitä onkin useiden työtehtäviensä osalta. Harmi vaan että niin kuin muissakin palvelualojen töissä, niin myös tässä ongelmaksi nousee se kuinka kauan arvoisa asiakaspalvelija jaksaa alati kasvavan ja vaativamman asiakaspohjan kanssa oikein vääntää ja kääntää.. erinäisissäkin muodoissa.
Selkeän väkivaltaisia asiakkaita en ole vielä kohdannut. Muutamia vihaisia ja aggressiivia kylläkin.
Aulapalvelukohteissa usein päädyn asiakaspalvelutilanteeseen keski-ikäisten tai sen ylittäneiden naisihmisten kanssa. Koska he ovat kohteessa asioimassa tietyn saavuttamansa yhteiskunnallisen etuuden johdosta, niin he myös olettavat että heitä palvellaan sen mukaisesti. Turhautumista aiheuttavat näille henkilöille usein se että sovittu tapaaminen ei alakaan odotetusti tai kun juuri he eivät pääse palvelutiskille ajoissa.
Toisen ääripään muodostavat sitten vahvasti alkoholisoituneet vanhemmat miehet, joista eräskin kävi tuossa paikassa samalla asialla viisi kertaa saman päivän aikana ja poikkesi seuraavana päivänä vielä pariinkin kertaan samassa paikassa taas samoilla asioilla. Näistä kerroista hän oli muutaman kerran varsin aggressiivinen ja kerrankin hän saapui vanhalta viinalta haisten eteeni ja huusi täyttä kurkkua että "MITÄ TÄÄLLÄ PITÄÄ SAATANA TEHDÄ ETTÄ SAA ASIANSA HOIDETTUA, PERKELESATTANA"
Toisen asiakaskunnan sitten muodostavat ne henkilöt jotka joudun poistamaan toisessa kohteessani. Kaikki tapaukset toistaiseksi ovat poistuneet pikaisesti kun on vaan huomauttanut ystävällisesti että alue jossa he oleskelevat sillä hetkellä pitäisi sulkea ison rautaisen veräjän taakse, että voisivatko he ystävällisesti poistua viettämään iltaa muihin tiloihin tai muussa tapauksessa he jäisivät sinne aamuun asti. Tämä kyllä tepsii.
Toisinaan sitten taas ei tepsi:
Kerran yllätin kohteemme takatiloista istuskelemasta vanhan mummon, joka oli ripustellut tuon hallin takatilan pattereille epämääräisiä valkoisia huiveja kuivumaan. Hänellä oli pattereilla kuivumassa viisi tai kuusi liinaa ja hän itsekin oli niihin kietoutunut. Nainen toi minulle mieleen jo edesmenneen Äiti Teresan.
Kerroin hänelle ystävällisesti saman litanian kuin muillekin sulkemisajasta ja muusta oleellisesta. Hetken hän tuntui olevan kuin muissa maailmoissa ja lopuksi ryhtyi vänkäämään siitä että miksei hän voisi jäädä paikoilleen. Hetken vastahakoilun jälkeen nainen kuitenkin keräsi märät rättinsä pattereilta ja antoi minulle jonkun epämääräisen "JEESUS PELASTAA OTTAKAA JESSE SYDÄMEENNE"-tason julistusjulkaisun ja häipyi sitten hiljalleen könöttäen paikalta.
Kerran yllätin vessojen sulkukierroksella jonkun äijän paskalta miestenvessasta. Tyyppi ei ollut lukinnut vessan ovea. Tämän jälkeen sitten kun pyysin häntä poistumaan tyyppi jäi istuskelemaan paskahuussiin ja lopulta ulostettuaan siellä ilmeisen kauan päätyi istumaan samoihin tiloihin jotka piti sulkea veräjällä. Kun menin sanomaan asiasta, niin tyyppi tuohtui että "pitääkö täältäkin taas nyt sitten lähteä".
Kolmas kerta jolloin tunsin aggressiivisuutta kohtaani taisi olla kun jo aiemmin mainitun tilan veräjällä suljettuani näin kameroista että sitä lähestyi keski-ikäinen pariskunta. Tuo veräjä oli lukossa, mutta näin että vissiin hiukan humaltunut mieshenkilö yritti siirtää veräjää ja rynkytti sitä edestakaisin jonkun raivonpuuskaan vallassa. Saavuttuani paikalle korotin ääntäni ja kysyin että "MOIKKA, MISSÄS ASIOISSA LIIKUTTE? VOINKO OLLA AVUKSI?", johon mies totesi että "No mä meen nyt vessaan perkele". Jouduin toteamaan että vessat joihin hän pyrki eivät olisi nyt enää auki, jolloin hän käännähti äkkiä minua kohti ja lähti hyvin vihaisesti kiroillen pois paikalta.
Onneksi kuitenkaan asiakaspalvelutilanteita ei aivan hirvittävästi tule eteen. Muilla vartijoilla voi varmaan tullakin.
Tuntuu että pohjimmiltaan tällainen asiakaspalvelutyö tässä muodossa ei taida olla juttuni. Väsyn samojen asioiden toistamiseen kuin robotti, enkä usko että asiakaskunta useimmiten edes ajattelee että miltä siitä asiakaspalvelijasta tuntuu. Harvoin saa kiitosta vaikka sanonnan mukaan ihminen ei kuulemma kiitoksesta eläkään.
Toisaalta muistan kyllä kertoja kun vähän nuoremmatkin pojat ovat kiltisti sanoneet minulle että olen rento vartija ja antaneet iltalehdenkin luettavaksi. Myös vähän vanhemmat ihmiset usein kiittelevät.
Tähän kai on lopulta tyytyminen.
Selkeän väkivaltaisia asiakkaita en ole vielä kohdannut. Muutamia vihaisia ja aggressiivia kylläkin.
Aulapalvelukohteissa usein päädyn asiakaspalvelutilanteeseen keski-ikäisten tai sen ylittäneiden naisihmisten kanssa. Koska he ovat kohteessa asioimassa tietyn saavuttamansa yhteiskunnallisen etuuden johdosta, niin he myös olettavat että heitä palvellaan sen mukaisesti. Turhautumista aiheuttavat näille henkilöille usein se että sovittu tapaaminen ei alakaan odotetusti tai kun juuri he eivät pääse palvelutiskille ajoissa.
Toisen ääripään muodostavat sitten vahvasti alkoholisoituneet vanhemmat miehet, joista eräskin kävi tuossa paikassa samalla asialla viisi kertaa saman päivän aikana ja poikkesi seuraavana päivänä vielä pariinkin kertaan samassa paikassa taas samoilla asioilla. Näistä kerroista hän oli muutaman kerran varsin aggressiivinen ja kerrankin hän saapui vanhalta viinalta haisten eteeni ja huusi täyttä kurkkua että "MITÄ TÄÄLLÄ PITÄÄ SAATANA TEHDÄ ETTÄ SAA ASIANSA HOIDETTUA, PERKELESATTANA"
Toisen asiakaskunnan sitten muodostavat ne henkilöt jotka joudun poistamaan toisessa kohteessani. Kaikki tapaukset toistaiseksi ovat poistuneet pikaisesti kun on vaan huomauttanut ystävällisesti että alue jossa he oleskelevat sillä hetkellä pitäisi sulkea ison rautaisen veräjän taakse, että voisivatko he ystävällisesti poistua viettämään iltaa muihin tiloihin tai muussa tapauksessa he jäisivät sinne aamuun asti. Tämä kyllä tepsii.
Toisinaan sitten taas ei tepsi:
Kerran yllätin kohteemme takatiloista istuskelemasta vanhan mummon, joka oli ripustellut tuon hallin takatilan pattereille epämääräisiä valkoisia huiveja kuivumaan. Hänellä oli pattereilla kuivumassa viisi tai kuusi liinaa ja hän itsekin oli niihin kietoutunut. Nainen toi minulle mieleen jo edesmenneen Äiti Teresan.
Kerroin hänelle ystävällisesti saman litanian kuin muillekin sulkemisajasta ja muusta oleellisesta. Hetken hän tuntui olevan kuin muissa maailmoissa ja lopuksi ryhtyi vänkäämään siitä että miksei hän voisi jäädä paikoilleen. Hetken vastahakoilun jälkeen nainen kuitenkin keräsi märät rättinsä pattereilta ja antoi minulle jonkun epämääräisen "JEESUS PELASTAA OTTAKAA JESSE SYDÄMEENNE"-tason julistusjulkaisun ja häipyi sitten hiljalleen könöttäen paikalta.
Kerran yllätin vessojen sulkukierroksella jonkun äijän paskalta miestenvessasta. Tyyppi ei ollut lukinnut vessan ovea. Tämän jälkeen sitten kun pyysin häntä poistumaan tyyppi jäi istuskelemaan paskahuussiin ja lopulta ulostettuaan siellä ilmeisen kauan päätyi istumaan samoihin tiloihin jotka piti sulkea veräjällä. Kun menin sanomaan asiasta, niin tyyppi tuohtui että "pitääkö täältäkin taas nyt sitten lähteä".
Kolmas kerta jolloin tunsin aggressiivisuutta kohtaani taisi olla kun jo aiemmin mainitun tilan veräjällä suljettuani näin kameroista että sitä lähestyi keski-ikäinen pariskunta. Tuo veräjä oli lukossa, mutta näin että vissiin hiukan humaltunut mieshenkilö yritti siirtää veräjää ja rynkytti sitä edestakaisin jonkun raivonpuuskaan vallassa. Saavuttuani paikalle korotin ääntäni ja kysyin että "MOIKKA, MISSÄS ASIOISSA LIIKUTTE? VOINKO OLLA AVUKSI?", johon mies totesi että "No mä meen nyt vessaan perkele". Jouduin toteamaan että vessat joihin hän pyrki eivät olisi nyt enää auki, jolloin hän käännähti äkkiä minua kohti ja lähti hyvin vihaisesti kiroillen pois paikalta.
Onneksi kuitenkaan asiakaspalvelutilanteita ei aivan hirvittävästi tule eteen. Muilla vartijoilla voi varmaan tullakin.
Tuntuu että pohjimmiltaan tällainen asiakaspalvelutyö tässä muodossa ei taida olla juttuni. Väsyn samojen asioiden toistamiseen kuin robotti, enkä usko että asiakaskunta useimmiten edes ajattelee että miltä siitä asiakaspalvelijasta tuntuu. Harvoin saa kiitosta vaikka sanonnan mukaan ihminen ei kuulemma kiitoksesta eläkään.
Toisaalta muistan kyllä kertoja kun vähän nuoremmatkin pojat ovat kiltisti sanoneet minulle että olen rento vartija ja antaneet iltalehdenkin luettavaksi. Myös vähän vanhemmat ihmiset usein kiittelevät.
Tähän kai on lopulta tyytyminen.
Onnistumisen hetkistä sekä hetkistä onnistumisen välissä
Aika monen eri ammattikunnan edustaja varmaan miettii usein sitä ettei ammatissaan kohtaa juuri arvostusta tai saa tarpeeksi palautetta esimiehiltään, työtovereiltaan tai "asiakkailtaan".
Harvat ovat ne kerrat minunkin mielestäni kun olen saanut hyvää palautetta. Totta kai minua on kehuttu asiallisuudesta, siitä kuinka työkohteen henkilökunta on tykännyt sekä siitä että yleisesti ottaen olen joustava kun lähden tekemään hälyvuoroja kahden tunnin varoajalla sekä siinä samalla syön kenties itseltäni sen ainoan vapaapäivän.
Minusta vartijan työ nykypäivänä todella monessa kohteessa on rinnastettavissa vuokratyöläisen duuniin. Siinäkin nimittäin sinut palkataan usein tekemään jonkun muun duunia enemmän tai vähemmän se vartiointiliikkeen asu päällä. Tällainen kuvio toimii esim. aulapalvelukohteissa, jossa sinä vartijana usein toimit huonommalla palkalla asiakasyrityksen vastaanottovirkailijana. Tätäkin hommaa tulee tasaisin väliajoin nimittäin tehtyä, ja viimeaikaisen kehityssuunnan mukaan kaupan puolella vartija on jo taasen vaikka ties mitä myyjän, hyllyttäjän sekä siivoojan väliltä.
Tässä paikkarikohteessa taidan olla vahtimestarimainen yleismies. Suljen paikat päivän päätteeksi, suoritan valvomosta käsin kameravalvontaa, soittelen huoltoja erinäisille rikkoutuneille asioille ja esineille sekä muuten vaan kiertelen VARTIJA/VÄKTARE-brodeeraukset puvuntakin rintapielessä asiakkaiden keskuudessa.
Työ on enimmäkseen melko uneliasta ja verkkaista. Samat rutiinit toistuvat ja usein on käynyt niinkin että työn monotonisuuden johdosta viikonpäivätkin ovat menneet sekaisin ja on eletty vielä torstaissa kun perjantai pukkaa päälle. Joskus alkuaikoina saattoi väkisin melkein uinahtaakin valvomossa. Nykyisin tätä tehdään hyvin nukutun yönkin jälkeen tylsyydestään johtuen helvetinmoisissa kofeiinipöllyissä, eli valvomon kahvinkeitin on aika kiivaassa käytössä.
On kuitenkin todettava että tämä työn tylsyys puuduttaa kaltaiseni ihmisen, joka kaipaisi ihan konkreettisia työtehtäviä pysyäkseen tyytyväisenä. Joillekin tietysti tällainenkin työelämä sopii ja siksi ei kai olekaan ihme että tässäkin tehtävässä viihtyy paljon vanhempia miehiä ja loput olemmekin sitten vähän nuorempia miehiä. Jos nyt joku työnjohdollinen taho jostain firmasta tätäkin asiaa kavahtaa, niin kannattaa muistaa että jos kohteessa ei vaan ole määritelty muuta tekemistä kuin avaus- ja sulkukierrokset sekä valvomotyöskentely, niin varmaan se vartija sitten joko lukee, kirjoittaa, pelaa pasianssia tai vaikka taskubiljardia sen kahdeksan tuntia kun ei muuta ole.
Vapaa-aikani työvuorojen välissä päivisin on melko vähäistä, vaikka muutamia päiviä vapaata kertyykin tasaisin väliajoin etenkin viikonlopuille kun toistenkin vuorolaisten on päästävä vuorollaan tekemään viikonlopun "rahavuoroja" näiden arkipäivien normaalivuorojen lisäksi. Iltaisin kuitenkin olen oudon väsynyt usein näinkin fyysisesti virikkeettömän päivän jäljiltä, enkä esimerkiksi ole jaksanut näiden töiden aikana enää juuri urheilla sen puoleen kuin tehdä paljoa muutakaan. Kaikki tuollainen aktiviteetti menee viikonlopulle, joka minulla on onneksi tänä viikonloppuna vapaata.
Alussa vielä pidin- kumma kyllä- iltatöistä sen verran että katsoin ne tekemisen arvoisiksi. Nyt kuitenkin pian vuoden vartijamiehenä toilailtuani alan olemaan näihin melko väsynyt, mutta kun olen vain varamiehenä aulapalvelukohteessani, niin sinnekään ei kovin useasti pääse enää nykyisin elleivät pääasialliset työntekijät siellä ole lomilla, vapaalla tai irtisanoutuneet.
Nämä iltatyöt tulevat vaan kovin pitkiksi. Haluaisin johonkin toiseen kohteeseen taas vähäksi aikaa, sillä nämä talon puolesta näkyvät naamat ja heidän omat konfliktinsa ovat usein melko ankeaa seurattavaa, varsinkin kun niissä häärivät salaa toistensa selän takana paskaa puhuvat naishenkilöt jatkuvasti.
Uskoisin että aika monet muutkin alan tekijät voivat yhtyä siihen ajatelmaan että työkohteessa ratkaisee ja siellä jaksaa jos vaan on mukava henkilökunta tai työkaverit. Tässä kohteessa muutamat ovat mukavia, mutta suurin osa sitten taas on jo kauan aikaa sitten ennen sinun näkemistäsikään saanut sellaisen kuvan sinusta vartijan asun perusteella että ole ensinnäkin a) tyhmä b) sivistymätön sekä c) et tajua mistään mitään, vaan sinulle pitää suurinpiirtein tavuttaa kaikki lauseet ja opastaa kädestä pitäen jonkun vessanoven kahvankin käyttö.
Saatan olla vainoharhainen, mutta tässä kohteessa usein tuntuu siltä että vartijan asema on vaikea henkilökunnan ja asiakkaiden ristipaineessa. Ymmärrän hyvin jos välttämättä ei kovin moni jaksa tällaista pitkiä aikoja, vaan kiertää aina lyhyitä aikoja kohteesta toiseen.
Vielä loppuun tarina siitä kuinka pomosi ei välttämättä ole ollenkaan selvillä siitä mitä oikeastaan työnkuvaasi kohteessa kuuluu:
Kun minut vakinaistettiin, niin minulle meinattiin iskeä kakkostason palkka pelkästään sen takia että työ oli "kuulemma pelkkää valvomotyötä" työnjohdon mielestä. Tätä ennen minulle oli kuitenkin maksettu jo kolmostason tuntiliksaa, eli sitä 10,43€:tä tunnilta, mutta nyt yhtäkkiä vakinaistamisen yhteydessä olisivat vielä vakinaistaneet palkanalennukseen, kuinka suloista! Noh, onneksi sain selvitettyä että teen kyllä kohteessa paljon muutakin, sillä jos tuon alennus olisi jotenkin onnistunut, niin olisin varmaan samantien poistunut paikalta työvaatteet siistiin pakettiin käärittynä ja pääkonttorin osoite niihin liimattuna.
Harvat ovat ne kerrat minunkin mielestäni kun olen saanut hyvää palautetta. Totta kai minua on kehuttu asiallisuudesta, siitä kuinka työkohteen henkilökunta on tykännyt sekä siitä että yleisesti ottaen olen joustava kun lähden tekemään hälyvuoroja kahden tunnin varoajalla sekä siinä samalla syön kenties itseltäni sen ainoan vapaapäivän.
Minusta vartijan työ nykypäivänä todella monessa kohteessa on rinnastettavissa vuokratyöläisen duuniin. Siinäkin nimittäin sinut palkataan usein tekemään jonkun muun duunia enemmän tai vähemmän se vartiointiliikkeen asu päällä. Tällainen kuvio toimii esim. aulapalvelukohteissa, jossa sinä vartijana usein toimit huonommalla palkalla asiakasyrityksen vastaanottovirkailijana. Tätäkin hommaa tulee tasaisin väliajoin nimittäin tehtyä, ja viimeaikaisen kehityssuunnan mukaan kaupan puolella vartija on jo taasen vaikka ties mitä myyjän, hyllyttäjän sekä siivoojan väliltä.
Tässä paikkarikohteessa taidan olla vahtimestarimainen yleismies. Suljen paikat päivän päätteeksi, suoritan valvomosta käsin kameravalvontaa, soittelen huoltoja erinäisille rikkoutuneille asioille ja esineille sekä muuten vaan kiertelen VARTIJA/VÄKTARE-brodeeraukset puvuntakin rintapielessä asiakkaiden keskuudessa.
Työ on enimmäkseen melko uneliasta ja verkkaista. Samat rutiinit toistuvat ja usein on käynyt niinkin että työn monotonisuuden johdosta viikonpäivätkin ovat menneet sekaisin ja on eletty vielä torstaissa kun perjantai pukkaa päälle. Joskus alkuaikoina saattoi väkisin melkein uinahtaakin valvomossa. Nykyisin tätä tehdään hyvin nukutun yönkin jälkeen tylsyydestään johtuen helvetinmoisissa kofeiinipöllyissä, eli valvomon kahvinkeitin on aika kiivaassa käytössä.
On kuitenkin todettava että tämä työn tylsyys puuduttaa kaltaiseni ihmisen, joka kaipaisi ihan konkreettisia työtehtäviä pysyäkseen tyytyväisenä. Joillekin tietysti tällainenkin työelämä sopii ja siksi ei kai olekaan ihme että tässäkin tehtävässä viihtyy paljon vanhempia miehiä ja loput olemmekin sitten vähän nuorempia miehiä. Jos nyt joku työnjohdollinen taho jostain firmasta tätäkin asiaa kavahtaa, niin kannattaa muistaa että jos kohteessa ei vaan ole määritelty muuta tekemistä kuin avaus- ja sulkukierrokset sekä valvomotyöskentely, niin varmaan se vartija sitten joko lukee, kirjoittaa, pelaa pasianssia tai vaikka taskubiljardia sen kahdeksan tuntia kun ei muuta ole.
Vapaa-aikani työvuorojen välissä päivisin on melko vähäistä, vaikka muutamia päiviä vapaata kertyykin tasaisin väliajoin etenkin viikonlopuille kun toistenkin vuorolaisten on päästävä vuorollaan tekemään viikonlopun "rahavuoroja" näiden arkipäivien normaalivuorojen lisäksi. Iltaisin kuitenkin olen oudon väsynyt usein näinkin fyysisesti virikkeettömän päivän jäljiltä, enkä esimerkiksi ole jaksanut näiden töiden aikana enää juuri urheilla sen puoleen kuin tehdä paljoa muutakaan. Kaikki tuollainen aktiviteetti menee viikonlopulle, joka minulla on onneksi tänä viikonloppuna vapaata.
Alussa vielä pidin- kumma kyllä- iltatöistä sen verran että katsoin ne tekemisen arvoisiksi. Nyt kuitenkin pian vuoden vartijamiehenä toilailtuani alan olemaan näihin melko väsynyt, mutta kun olen vain varamiehenä aulapalvelukohteessani, niin sinnekään ei kovin useasti pääse enää nykyisin elleivät pääasialliset työntekijät siellä ole lomilla, vapaalla tai irtisanoutuneet.
Nämä iltatyöt tulevat vaan kovin pitkiksi. Haluaisin johonkin toiseen kohteeseen taas vähäksi aikaa, sillä nämä talon puolesta näkyvät naamat ja heidän omat konfliktinsa ovat usein melko ankeaa seurattavaa, varsinkin kun niissä häärivät salaa toistensa selän takana paskaa puhuvat naishenkilöt jatkuvasti.
Uskoisin että aika monet muutkin alan tekijät voivat yhtyä siihen ajatelmaan että työkohteessa ratkaisee ja siellä jaksaa jos vaan on mukava henkilökunta tai työkaverit. Tässä kohteessa muutamat ovat mukavia, mutta suurin osa sitten taas on jo kauan aikaa sitten ennen sinun näkemistäsikään saanut sellaisen kuvan sinusta vartijan asun perusteella että ole ensinnäkin a) tyhmä b) sivistymätön sekä c) et tajua mistään mitään, vaan sinulle pitää suurinpiirtein tavuttaa kaikki lauseet ja opastaa kädestä pitäen jonkun vessanoven kahvankin käyttö.
Saatan olla vainoharhainen, mutta tässä kohteessa usein tuntuu siltä että vartijan asema on vaikea henkilökunnan ja asiakkaiden ristipaineessa. Ymmärrän hyvin jos välttämättä ei kovin moni jaksa tällaista pitkiä aikoja, vaan kiertää aina lyhyitä aikoja kohteesta toiseen.
Vielä loppuun tarina siitä kuinka pomosi ei välttämättä ole ollenkaan selvillä siitä mitä oikeastaan työnkuvaasi kohteessa kuuluu:
Kun minut vakinaistettiin, niin minulle meinattiin iskeä kakkostason palkka pelkästään sen takia että työ oli "kuulemma pelkkää valvomotyötä" työnjohdon mielestä. Tätä ennen minulle oli kuitenkin maksettu jo kolmostason tuntiliksaa, eli sitä 10,43€:tä tunnilta, mutta nyt yhtäkkiä vakinaistamisen yhteydessä olisivat vielä vakinaistaneet palkanalennukseen, kuinka suloista! Noh, onneksi sain selvitettyä että teen kyllä kohteessa paljon muutakin, sillä jos tuon alennus olisi jotenkin onnistunut, niin olisin varmaan samantien poistunut paikalta työvaatteet siistiin pakettiin käärittynä ja pääkonttorin osoite niihin liimattuna.
Vartijoiden palkkauksesta ja vähän muustakin
Eräs osio tästä työstä josta olen lukenut todella paljon puuta ja heinää erinäisistäkin lähteistä on koskenut palkkausta. Useimmiten tuntipalkka-arviot ovat rajusti alakanttiin, vaan kyllä jossain internetin anonyymeilla keskustelupalstoilla pyörii nimimerkkien takana vartijoita, jotka väittävät vetävän reilusti yläkanttiin palkka-arvionsakin.
Kerron nyt siis teille aivan rehellisesti sen mitä tästä työstä itse noin palkallisessa mielessä tienaan.
Kenttätason henkilöstön palkkaluokkia on nykyään kuusi (6) kappaletta. Suurin osa työskentelee tason 2 ja 3 palkkauksella, joista kakkostason peruspalkka ilman mitään lisiä on tunnilta se 9,89€. Kolmostason palkkaus on puolestaan 10,43€ tunnilta, ja itse kuulun näihin jossain määrin "onnekkaisiin", jotka edes tuota palkkaa saavat. Henkilökohtaisesti on pakko myös todeta että paljoa ilman tuota yli kympin tuntipalkkaa en edes itseäni yhtiön käyttöön myisi, sillä itse olen tämän kympin tuntipalkan osalta periaatteellinen ihminen. Minusta siis vähintään kymmenen euroa pitäisi maksaa jokaiselle työntekijälle työstä tai sen luonteesta riippumatta. Tällä alalla kuitenkin alle kympin tunnilta puurtajaa riittää aika monessakin tehtävässä.
Nämä mainitsemani palkat pätevät pääkaupunkiseudulla, sillä "muu Suomi" työskentelee hiukan alhaisimmilla perustuntipalkoilla kuitenkin samaan tapaan eri tasoissa.
Tässä lyhyt suurpiirteinen lista siitä mitä eri palkkaluokat tehtäviensä osalta saattavat tyypillisemmin sisältää:
Taso I - harjoittelija, joka on palkkatasona käsittääkseni tullut voimaan vasta ihan äskettäin. Se siis mahdollistaa yritykselle mahdollisuuden maksaa todella huonoa palkkaa aivan samoista tehtävistä kuin mitä pykälää ylempikin tekee tietyn harjoitteluajan. Itse en ole koskaan tällä palkalla tehnyt mitään alan työtä, ja se taitaakin olla itseasiassa viimeisimmän palkkaneuvottelun tulos.
Taso 2 - Myymälävartiointi, Piirivartiointi sekä pelkät valvomotehtävät
Taso 3 - Astetta vaativammat valvomotehtävät, vahtimestaritehtävät, aulatehtävät, järjestyksenvalvontatehtävätkin kenties joissain kohteissa yms.
Taso 4 - Kohde-esimiehet, tietyt vaativat valvomo- tai paikallisvartioinnin kohdetehtävät ja rahankuljetus sekä hälytyskeskuspäivystäjän tehtävät, järjestyksenvalvontatehtävät
Taso 4 A (eli IV A) - on joku uusi tuotos, jossa on varmaan myös arvokuljettajia sekä henkilösuojaustehtäviä yms. vaativampaa juttua
Taso 5 eli IV - Vuoroesimiehet, joidenkin firmojen hälytyskeskuspäivystäjät
Töitä tehdään kolmen viikon "periodeissa" työvuorolistojen mukaan, jotka tulevat kotiin postitse enemmän tai vähemmän ajoissa ennen seuraavan periodin alkua. Kuukausipalkkainen eli "vakinainen" työntekijä tekee yleensä töitä sen 120h kolmeen viikkoon tai lähelle sitä tuntimäärää, jonka jälkeen on mahdollisuuksien mukaan mahdollista tehdä siihen päälle vielä ylitöitä jos niitä tarjotaan. Osa-aikaiset työntekijät tekevät usein vajaita listoja, jolloin he saavat tehdä työtunteja muistaakseni 80-120h väliltä ja ylitöitä päälle jos tarjotaan. Oman tasoni kuukausipalkkaisen ansio on 1689€ peruspalkan osalta, jonka jälkeen siihen päälle maksetaan sitten tietysti muut mahdolliset lisät tai ylityökorvaukset.
Jotta homma ei vaikuttaisi liian helpolta, niin näinkin pienet palkat maksetaan tällä alalla kahdessa erässä siten että edellisen kuun lopun ja keskivaiheen palkka tulee aina 15. päivä ja loput sitten kuun viimeinen päivä. Poikkeuksena tästä voivat olla jotkut pienet vartiointiliikkeet sekä Palmia, joka maksaa palkkansa kerran kuussa eikä kuulu edes samaan työehtosopimukseen kun muut alan firmat. Voitte kuitenkin kuvitella minkälaista taloudellista mikromanagerointia on elää tämän alan KAKSI KERTAA KUUSSA maksettavilla palkoilla.
Iso osa myöskin vartiointialan työntekijöistä ainakin omassa firmassani on "tuntipalkkalaisina", eli osa-aikaisina- vaikka terminä tuo onkin äärimmäisen harhaanjohtava juuri siksi koska tehtyjen tuntien mukaan sinulle palkkaa maksetaan vakinaisenakin tekijänä.
Nykyään on vaikeaa ainakin tässä firmassa päästä vakinaiseksi työntekijäksi, joka voi sanoa että TES:n kuukausipalkkasitoumus toteutuu. En tiedä että miksi näitä pantataan, sillä eikö lain mukaan olisi vähintään hyvän maun mukaista vakinaistaa työntekijä jos hänen neljän kuukauden koeaikansa on mennyt putkeen eikä muutenkaan mikään ole koeaikana kussut? No, voin kertoa että itse odottelin sitä vakinaistamista yli kymmenen kuukautta, vaikkakin sain kyllä tehdä osa-aikaisenakin tarpeeksi tunteja vuokrani maksua ja muuta pientä elämistä tukien. Ongelma olikin siinä että tein osa-aikaisena todella paljon näitä iltavuoroja sekä päivätyövuoroja sekaisin, jolloin toisinaan päivärytmi meni todella sekaisin ja se tekee sitä yhä kun joutuu tai pääsee tekemään jonkun päivätyöläisen hälytysvuoron pienellä varoitusajalla. Alussa tein myös muutaman seitsemän päivän työviikon, eikä se silloin vielä liiemmin harmittanut.
Nykyisin kun olen tavannut jälleen kerran "sen elämäni naisen", niin sitä huomaa tarvitsevansa vapaa-aikaa aivan eri tavalla kuin sinkkuna ollessa. Onneksi kuitenkin seurusteluni hänen kanssaan ei ole kariutunut vielä näihin työaikoihin sekä pitkiin työpäiviin, mutta tiedän kyllä että se hiertää välejämme varsinkin kun miettii että moni ihminen saisi näitä palkkoja normaalilla kahdeksasta-neljään periaatteen työllä verrattuna tähän.
Ainoa hyvä asia mikä kuukausipalkkaisuudessa tällä alalla on, niin on se että ainakin verottajaa ja omia asioitaan ajatellen tietää aina suurinpiirtein että paljonko rahaa tulee tilille sen kaksi kertaa kuukaudessa. Osa-aikaisena joutui turvautumaan aneluun, rukoiluun ja pyyntöihin välillä että sai edes yli sadan tunnin listoja välillä, mutta toisaalta kyllä niinäkin aikoina tuli tehtyä paljon ylitse 120h listojakin.
Kannattaako alalla sitten kouluttautua? Suoritetusta koulutuksesta (Turvallisuusalan perustutkinto, Vartijan ammattitutkinto eli VAT, Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto eli TVEAT sekä Virastomestarin ammattitutkinto) maksetaan kyllä pientä koulutuslisää, joka on suuruudeltaan sen 40€ kuukaudessa ja käytännössä kahden viikon palkkaan jopa 20€ lisäävänä! Tuntipalkkaisille tuollainen koulutus tuo tuntitaksaan sen 0,25€;n korotuksen, joka periaatteessa voi kannattaa enemmän palkallisesti jos tekee paljon ylitöitä verrattuna kuukausipalkkaisen lukkoonlyötyyn 40 €:n korvaukseen.
Kannattaako näitä koulutuksia siis käydä, te kysytte? No, totean että jos meinaa alalla olla pitempään, niin joku näistä olisi hyvä suorittaa ainakin tuon pienen lisän johdosta. Se taas että onko niistä ammatillisesti mitään hyötyä on aivan toinen asia. Niiden suorittaminen ei myöskään ole mikään tae parempiin hommiin eli seuraavalle palkkatasolle siirtymiselle tai muille "esimiestehtäville", joiden perässä monikin lähtee nyt vaikkapa TVEAT:a suorittamaan, sillä alalla on ylitarjontaa kaikkien näiden koulutusten käyneistä ihmisistä.
Seuraavassa postauksessa jatketaan ehkä vielä tästä aiheesta ja jutellaan mukavia siitä mihin vapaa-aika näiden töiden varjossa lopulta riittää.
Kerron nyt siis teille aivan rehellisesti sen mitä tästä työstä itse noin palkallisessa mielessä tienaan.
Kenttätason henkilöstön palkkaluokkia on nykyään kuusi (6) kappaletta. Suurin osa työskentelee tason 2 ja 3 palkkauksella, joista kakkostason peruspalkka ilman mitään lisiä on tunnilta se 9,89€. Kolmostason palkkaus on puolestaan 10,43€ tunnilta, ja itse kuulun näihin jossain määrin "onnekkaisiin", jotka edes tuota palkkaa saavat. Henkilökohtaisesti on pakko myös todeta että paljoa ilman tuota yli kympin tuntipalkkaa en edes itseäni yhtiön käyttöön myisi, sillä itse olen tämän kympin tuntipalkan osalta periaatteellinen ihminen. Minusta siis vähintään kymmenen euroa pitäisi maksaa jokaiselle työntekijälle työstä tai sen luonteesta riippumatta. Tällä alalla kuitenkin alle kympin tunnilta puurtajaa riittää aika monessakin tehtävässä.
Nämä mainitsemani palkat pätevät pääkaupunkiseudulla, sillä "muu Suomi" työskentelee hiukan alhaisimmilla perustuntipalkoilla kuitenkin samaan tapaan eri tasoissa.
Tässä lyhyt suurpiirteinen lista siitä mitä eri palkkaluokat tehtäviensä osalta saattavat tyypillisemmin sisältää:
Taso I - harjoittelija, joka on palkkatasona käsittääkseni tullut voimaan vasta ihan äskettäin. Se siis mahdollistaa yritykselle mahdollisuuden maksaa todella huonoa palkkaa aivan samoista tehtävistä kuin mitä pykälää ylempikin tekee tietyn harjoitteluajan. Itse en ole koskaan tällä palkalla tehnyt mitään alan työtä, ja se taitaakin olla itseasiassa viimeisimmän palkkaneuvottelun tulos.
Taso 2 - Myymälävartiointi, Piirivartiointi sekä pelkät valvomotehtävät
Taso 3 - Astetta vaativammat valvomotehtävät, vahtimestaritehtävät, aulatehtävät, järjestyksenvalvontatehtävätkin kenties joissain kohteissa yms.
Taso 4 - Kohde-esimiehet, tietyt vaativat valvomo- tai paikallisvartioinnin kohdetehtävät ja rahankuljetus sekä hälytyskeskuspäivystäjän tehtävät, järjestyksenvalvontatehtävät
Taso 4 A (eli IV A) - on joku uusi tuotos, jossa on varmaan myös arvokuljettajia sekä henkilösuojaustehtäviä yms. vaativampaa juttua
Taso 5 eli IV - Vuoroesimiehet, joidenkin firmojen hälytyskeskuspäivystäjät
Töitä tehdään kolmen viikon "periodeissa" työvuorolistojen mukaan, jotka tulevat kotiin postitse enemmän tai vähemmän ajoissa ennen seuraavan periodin alkua. Kuukausipalkkainen eli "vakinainen" työntekijä tekee yleensä töitä sen 120h kolmeen viikkoon tai lähelle sitä tuntimäärää, jonka jälkeen on mahdollisuuksien mukaan mahdollista tehdä siihen päälle vielä ylitöitä jos niitä tarjotaan. Osa-aikaiset työntekijät tekevät usein vajaita listoja, jolloin he saavat tehdä työtunteja muistaakseni 80-120h väliltä ja ylitöitä päälle jos tarjotaan. Oman tasoni kuukausipalkkaisen ansio on 1689€ peruspalkan osalta, jonka jälkeen siihen päälle maksetaan sitten tietysti muut mahdolliset lisät tai ylityökorvaukset.
Jotta homma ei vaikuttaisi liian helpolta, niin näinkin pienet palkat maksetaan tällä alalla kahdessa erässä siten että edellisen kuun lopun ja keskivaiheen palkka tulee aina 15. päivä ja loput sitten kuun viimeinen päivä. Poikkeuksena tästä voivat olla jotkut pienet vartiointiliikkeet sekä Palmia, joka maksaa palkkansa kerran kuussa eikä kuulu edes samaan työehtosopimukseen kun muut alan firmat. Voitte kuitenkin kuvitella minkälaista taloudellista mikromanagerointia on elää tämän alan KAKSI KERTAA KUUSSA maksettavilla palkoilla.
Iso osa myöskin vartiointialan työntekijöistä ainakin omassa firmassani on "tuntipalkkalaisina", eli osa-aikaisina- vaikka terminä tuo onkin äärimmäisen harhaanjohtava juuri siksi koska tehtyjen tuntien mukaan sinulle palkkaa maksetaan vakinaisenakin tekijänä.
Nykyään on vaikeaa ainakin tässä firmassa päästä vakinaiseksi työntekijäksi, joka voi sanoa että TES:n kuukausipalkkasitoumus toteutuu. En tiedä että miksi näitä pantataan, sillä eikö lain mukaan olisi vähintään hyvän maun mukaista vakinaistaa työntekijä jos hänen neljän kuukauden koeaikansa on mennyt putkeen eikä muutenkaan mikään ole koeaikana kussut? No, voin kertoa että itse odottelin sitä vakinaistamista yli kymmenen kuukautta, vaikkakin sain kyllä tehdä osa-aikaisenakin tarpeeksi tunteja vuokrani maksua ja muuta pientä elämistä tukien. Ongelma olikin siinä että tein osa-aikaisena todella paljon näitä iltavuoroja sekä päivätyövuoroja sekaisin, jolloin toisinaan päivärytmi meni todella sekaisin ja se tekee sitä yhä kun joutuu tai pääsee tekemään jonkun päivätyöläisen hälytysvuoron pienellä varoitusajalla. Alussa tein myös muutaman seitsemän päivän työviikon, eikä se silloin vielä liiemmin harmittanut.
Nykyisin kun olen tavannut jälleen kerran "sen elämäni naisen", niin sitä huomaa tarvitsevansa vapaa-aikaa aivan eri tavalla kuin sinkkuna ollessa. Onneksi kuitenkin seurusteluni hänen kanssaan ei ole kariutunut vielä näihin työaikoihin sekä pitkiin työpäiviin, mutta tiedän kyllä että se hiertää välejämme varsinkin kun miettii että moni ihminen saisi näitä palkkoja normaalilla kahdeksasta-neljään periaatteen työllä verrattuna tähän.
Ainoa hyvä asia mikä kuukausipalkkaisuudessa tällä alalla on, niin on se että ainakin verottajaa ja omia asioitaan ajatellen tietää aina suurinpiirtein että paljonko rahaa tulee tilille sen kaksi kertaa kuukaudessa. Osa-aikaisena joutui turvautumaan aneluun, rukoiluun ja pyyntöihin välillä että sai edes yli sadan tunnin listoja välillä, mutta toisaalta kyllä niinäkin aikoina tuli tehtyä paljon ylitse 120h listojakin.
Kannattaako alalla sitten kouluttautua? Suoritetusta koulutuksesta (Turvallisuusalan perustutkinto, Vartijan ammattitutkinto eli VAT, Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto eli TVEAT sekä Virastomestarin ammattitutkinto) maksetaan kyllä pientä koulutuslisää, joka on suuruudeltaan sen 40€ kuukaudessa ja käytännössä kahden viikon palkkaan jopa 20€ lisäävänä! Tuntipalkkaisille tuollainen koulutus tuo tuntitaksaan sen 0,25€;n korotuksen, joka periaatteessa voi kannattaa enemmän palkallisesti jos tekee paljon ylitöitä verrattuna kuukausipalkkaisen lukkoonlyötyyn 40 €:n korvaukseen.
Kannattaako näitä koulutuksia siis käydä, te kysytte? No, totean että jos meinaa alalla olla pitempään, niin joku näistä olisi hyvä suorittaa ainakin tuon pienen lisän johdosta. Se taas että onko niistä ammatillisesti mitään hyötyä on aivan toinen asia. Niiden suorittaminen ei myöskään ole mikään tae parempiin hommiin eli seuraavalle palkkatasolle siirtymiselle tai muille "esimiestehtäville", joiden perässä monikin lähtee nyt vaikkapa TVEAT:a suorittamaan, sillä alalla on ylitarjontaa kaikkien näiden koulutusten käyneistä ihmisistä.
Seuraavassa postauksessa jatketaan ehkä vielä tästä aiheesta ja jutellaan mukavia siitä mihin vapaa-aika näiden töiden varjossa lopulta riittää.
Töitä ja etuja
Eilen tuli oltua aamusta klo 10.00 iltaan 20.30 asti töissä. Tiloihin jäi vielä asiakasyrityksen henkilöitä, joiden piti virittää kiinteistön hälytyslaitteet päälle lähtiessään. Soitin asiasta hälytyskeskukseemme ja kenties erehdyin itsekin melko pitkän vuoron tehneenä olemaan hälytyskeskuspäivystäjää kohtaan vähän liian välinpitämätön.
Tyyppi räjähti silmilleni langan toisessa päässä ja vahvisti tällä tavoin kokemuksiani siitä että monet yhtiömme hälytyskeskuksen päivystäjät ovat ainakin minun kokemuksieni mukaan melko tympeää sakkia. Muutaman kerran olen joutunut asioimaan heidän kanssaan suhteellisen monimutkaisten juttujen tiimoilta, ja voin sanoa että usein on tuntunut ettei siellä hälytyskeskuksen puolella aina oikein tiedetä että mikä se tilanne lopulta täällä "kentällä" oikeastaan sitten onkaan. Varmasti tietysti heilläkin paineita riittää, mutta kai sitten vaan turhaan odotin jonkinlaista solidaarisuutta toista samalla työehtosopimuksella työskentelijää ja "kollegaa" kohtaan. Heiltä on kai kuitenkin turha sitä odottaa- onhan heillä suurempi palkkaluokkakin kuin meillä.
Tällaiset vuorot mitä teen tulevat eteen säännöllisen epäsäännöllisesti tässä paikallisvartiointikohteessa jossa suurimmalti osalti vietän työpäiviäni. Yleisin vuoron pituus taitaa olla noin yhdeksättä tuntia ja kaikista useimmin yli kahdeksan tuntia. Tämä aika koostuu valvomotyöskentelystä, kierroksista asiakastahon tiloissa sekä sitten päivän päätteeksi sulkukierroksista.
Vaikka vuorot ovatkin pitkiä ja päättyvät illalla, niin tuntuu usein että rahallinen korvaus niistä ei todellakaan ole suhteessa menetettyyn vapaa-aikaan missään korrelaatiosuhteessa. Iltalisät ovat perustuntipalkan päälle pienet, vaikka asiaa toiselta kantilta ajateltuna pitempään iltavuoroja tehtäessä se iltalisä siinä karttuu kuitenkin selkeäksi lisäksi sen peruspalkan päälle. Kai se siis niin sanotusti jotenkin jo valmiiksi pienessä palkkapussissa tuntuu, niin sanoakseni.
Toivoisin syvästi että seuraavissa palkkaneuvotteluissa tartuttaisiin näihin yö- ja iltalisien pienuuksiin ja saataisiin ne edes muutaman euron suuruisiksi joka päivälle, eikä vain lauantaityötunneille, josta maksetaan peruspalkan päälle jopa uskomattomat 2€!
Tyyppi räjähti silmilleni langan toisessa päässä ja vahvisti tällä tavoin kokemuksiani siitä että monet yhtiömme hälytyskeskuksen päivystäjät ovat ainakin minun kokemuksieni mukaan melko tympeää sakkia. Muutaman kerran olen joutunut asioimaan heidän kanssaan suhteellisen monimutkaisten juttujen tiimoilta, ja voin sanoa että usein on tuntunut ettei siellä hälytyskeskuksen puolella aina oikein tiedetä että mikä se tilanne lopulta täällä "kentällä" oikeastaan sitten onkaan. Varmasti tietysti heilläkin paineita riittää, mutta kai sitten vaan turhaan odotin jonkinlaista solidaarisuutta toista samalla työehtosopimuksella työskentelijää ja "kollegaa" kohtaan. Heiltä on kai kuitenkin turha sitä odottaa- onhan heillä suurempi palkkaluokkakin kuin meillä.
Tällaiset vuorot mitä teen tulevat eteen säännöllisen epäsäännöllisesti tässä paikallisvartiointikohteessa jossa suurimmalti osalti vietän työpäiviäni. Yleisin vuoron pituus taitaa olla noin yhdeksättä tuntia ja kaikista useimmin yli kahdeksan tuntia. Tämä aika koostuu valvomotyöskentelystä, kierroksista asiakastahon tiloissa sekä sitten päivän päätteeksi sulkukierroksista.
Vaikka vuorot ovatkin pitkiä ja päättyvät illalla, niin tuntuu usein että rahallinen korvaus niistä ei todellakaan ole suhteessa menetettyyn vapaa-aikaan missään korrelaatiosuhteessa. Iltalisät ovat perustuntipalkan päälle pienet, vaikka asiaa toiselta kantilta ajateltuna pitempään iltavuoroja tehtäessä se iltalisä siinä karttuu kuitenkin selkeäksi lisäksi sen peruspalkan päälle. Kai se siis niin sanotusti jotenkin jo valmiiksi pienessä palkkapussissa tuntuu, niin sanoakseni.
Toivoisin syvästi että seuraavissa palkkaneuvotteluissa tartuttaisiin näihin yö- ja iltalisien pienuuksiin ja saataisiin ne edes muutaman euron suuruisiksi joka päivälle, eikä vain lauantaityötunneille, josta maksetaan peruspalkan päälle jopa uskomattomat 2€!
torstai 22. syyskuuta 2011
Työmme iloja (ja suruja)
Vartijoita on varmaan yhtä montaa eri lajia kuin on ihmistyyppiäkin. Jos siis ajatellaan toiminta- ja työskentelytapoja. Onneksi kuitenkin tällä alalla erilaisia työtehtäviä riittää ja kaiketi myös työkohde määrittää hiukan sitä minkälaisia ihmisiä sinne hakeutuu ja minkälainen työkohde kelpaa kellekin.
Itse halusin ihan alusta asti tekemään aulapalvelukohteita. Se jossain määrin piti aluksi paikkansa, mutta koska minut palkannut pomomies ei ollut aulakohteiden esimies, niin päädyin aika äkkiä siihen kohteeseen missä olen nyt suurimman osan ajastani pyörinytkin.
Minulle on jo ihan tämän työn alusta asti merkannut ehkä se eniten että minkälainen työporukka minulla on kohteessa. Aulakohteessani työporukka asiakasyrityksen puolesta on ollut mukava ja oikeastaan varsin lämminhenkinenkin meitä vartijoita kohtaan. Tietysti sielläkin on omat ongelmansa, mutta sanotaan näin että koen työtäni arvostettavan enemmän siinä työkohteessa kuin tässä jossa olen enimmäkseen paikalla.
Varmasti löytyy sellaisiakin vartijoita jotka nauttivat yksintyöskentelystä. Olen kuitenkin siinä määrin sosiaalinen persoona, että toivoisin ihan aidosti "työkavereita". Myös silloin tuntuvat työt menevän paremmin kun kohteessa on kaksi tai useampia vartijoita, vaikka harvemmin niitä kahta enempää juuri missään auloissa tai sensellaisissa paikoissa myymälöitä yms. järjestyksenvalvonnallisia tehtäviä lukuunottamatta onkaan.
Voin myös onnekkaasti todeta että väkivallan uhka on ollut vähäinen toistaisen urani aikana. Toisaalta kohteenikaan eivät ole sieltä rankimmasta päästä ja muutamia sanallisessa muodossa toimitettuja poistoja olen joutunut tekemäänkin. On minulle kiroiltukin ja pikkupojat muutamaan otteeseen ivalliseen sävyyn tiedustelleet työni mielekkyydestä ovela hymy naamallaan.
Onneksi olen välttynyt sen suuremmilta kahakoilta tai yhteenotoilta. Muutamilta pitempään alalla työskennelleiltä työkohteissani olen kuullut tarinoita väkivallasta, jotka eivät ole olleet kovin hohdokkaita tai mieltäylentäviä. Huomion vuoksi en edes kanna mitään voimankäyttövälineitä.
Pessimistisesti on kai todettava että palkkaan nähden juuri tässä työtehtävässä jossa olen ei tarvitse paljoa useimmitenkaan tehdä sen valvomotyöskentelyn ja illalla sulkukierrosten lomassa. Se on ainoastaan hyvä asia, sillä näillä palkoilla ei ensinnäkään kannattaisi omaa henkeään altistaa millekään sen puoleen kun tehdäkään sellaista työtehtävää, jossa pitäisi huhkia 24/7 hiki pinnassa. Palkat tuntuvat kuitenkin riittämättömiltä niillekin jotka tekevät vaativia kohteita tai töitä, mutta alalle päästäkseen ei myöskään tarvitse aivan hirvittävästi koulutuksen eteen tehdä. Ikuinen ristiriita siis kai tämäkin.
Itse halusin ihan alusta asti tekemään aulapalvelukohteita. Se jossain määrin piti aluksi paikkansa, mutta koska minut palkannut pomomies ei ollut aulakohteiden esimies, niin päädyin aika äkkiä siihen kohteeseen missä olen nyt suurimman osan ajastani pyörinytkin.
Minulle on jo ihan tämän työn alusta asti merkannut ehkä se eniten että minkälainen työporukka minulla on kohteessa. Aulakohteessani työporukka asiakasyrityksen puolesta on ollut mukava ja oikeastaan varsin lämminhenkinenkin meitä vartijoita kohtaan. Tietysti sielläkin on omat ongelmansa, mutta sanotaan näin että koen työtäni arvostettavan enemmän siinä työkohteessa kuin tässä jossa olen enimmäkseen paikalla.
Varmasti löytyy sellaisiakin vartijoita jotka nauttivat yksintyöskentelystä. Olen kuitenkin siinä määrin sosiaalinen persoona, että toivoisin ihan aidosti "työkavereita". Myös silloin tuntuvat työt menevän paremmin kun kohteessa on kaksi tai useampia vartijoita, vaikka harvemmin niitä kahta enempää juuri missään auloissa tai sensellaisissa paikoissa myymälöitä yms. järjestyksenvalvonnallisia tehtäviä lukuunottamatta onkaan.
Voin myös onnekkaasti todeta että väkivallan uhka on ollut vähäinen toistaisen urani aikana. Toisaalta kohteenikaan eivät ole sieltä rankimmasta päästä ja muutamia sanallisessa muodossa toimitettuja poistoja olen joutunut tekemäänkin. On minulle kiroiltukin ja pikkupojat muutamaan otteeseen ivalliseen sävyyn tiedustelleet työni mielekkyydestä ovela hymy naamallaan.
Onneksi olen välttynyt sen suuremmilta kahakoilta tai yhteenotoilta. Muutamilta pitempään alalla työskennelleiltä työkohteissani olen kuullut tarinoita väkivallasta, jotka eivät ole olleet kovin hohdokkaita tai mieltäylentäviä. Huomion vuoksi en edes kanna mitään voimankäyttövälineitä.
Pessimistisesti on kai todettava että palkkaan nähden juuri tässä työtehtävässä jossa olen ei tarvitse paljoa useimmitenkaan tehdä sen valvomotyöskentelyn ja illalla sulkukierrosten lomassa. Se on ainoastaan hyvä asia, sillä näillä palkoilla ei ensinnäkään kannattaisi omaa henkeään altistaa millekään sen puoleen kun tehdäkään sellaista työtehtävää, jossa pitäisi huhkia 24/7 hiki pinnassa. Palkat tuntuvat kuitenkin riittämättömiltä niillekin jotka tekevät vaativia kohteita tai töitä, mutta alalle päästäkseen ei myöskään tarvitse aivan hirvittävästi koulutuksen eteen tehdä. Ikuinen ristiriita siis kai tämäkin.
"Miksi minusta tuli vartija" ?
Tämä kysymys on kuulemma sellainen mitä aika moni tälle alalle työllistynyt miettii enemmän tai vähemmän hiljaa yksinään työuransa aikana jossain vaiheessa.
Täytyy sanoa että kyllä itsekin olen tätä pohtinut useitakin kertoja ja siihen liittyvien valintojen seurauksia jopa öitä myöten.
Parempi kuitenkin kai kerrata hieman taustoja:
Tätä blogia kirjoittaa nuori parikymppinen mieshenkilö. Olen ylioppilas koulutukseltani ja takanani on muutama vuosi varsin katkonaisia korkeakouluopintoja. Asevelvollisuuteni olen suorittanut ihan varusmiespalveluksessa sen pitemmän kaavan kautta. Ennen tätä työtä olen tehnyt kaikenlaista hanttihommaa silloin kun olen voinut.
Sanottakoon vielä että niin kaukana tämä ammatti oli minulle abiturienttivuonna että jos joku olisi sanonut minulle silloin että noin kuuden vuoden päästä olet vartija ja korkeakouluopintosi eivät ole kiinnostaneet sinua enää pitkään aikaan, niin olisin varmaan nauranut kyseisen tyypin ulos ovesta. Elämällä on kuitenkin hassu tapa kääntää ihmisten halut, toiveet ja odotukset ympäriinsä mitä odottamattomimmilla tavoilla.
Ennen kuin suoritin molemmat vakinaiseksi vartijaksi oikeuttavat koulutukset, niin olin vuoden enemmän tai vähemmän tekemättä mitään. Olin kyllä aktiivisesti hakenut työpaikkoja mm. Postilta ja muutamalta muulta yksityiseltä firmalta, mutta missään ei ollut tärpännyt. Eräs tuttavani toimi tuolloin myymälävartijana, ja häneltä pintapuolisesti kuulin tämän ammatin pääsyvaatimuksista. Hakeuduin kevättalvella 2010 ensiksi 40h kestävälle työn perusteiden kurssille, jonka jälkeen piakkoin suoritin 60h peruskurssin. Molemmat kurssit sekä voimankäytölliset lisäkurssit teleskooppipatukasta ja kaasusumuttimesta kustannnin itse omista säästöistäni.
En oikein ollut varma että mitä odottaa näillä lähtökohdilla alalle lähtevänä. Maksoin tosiaan kurssit itse, sillä päätin että se voisi lisätä mahdollisuuksia työllistyä alalle, eivätkä kurssit nyt hinnoiltaan aivan ylitsepääsemättömiäkään olleet. Tämä helpompi työllistyminen oli tottakin, sillä valmistuttuani kursseilta sain melko välittömästi töitä eräältä alan firmalta jonka vetimissä nytkin istun. Toki ennen työllistymistä nykyisen esimieheni alle seurasi noin viikon kestävä sekoilu, jonka jälkeen erästä henkilöstöpäällikköä kohtaan olen tuntenut syvää epäluottamusta.
Minun oli aluksi tarkoitus olla täällä töissä vain vähän aikaa. Luin samalla pääsykokeisiin erääseen toiseen yliopistoon, mutta jos olisin sinne päässyt niin olisin taas joutunut jättämään taakseni montakin asiaa ja päätin olla menemättä pääsykokeisiin sitten kesällä. Näin teinkin, mutta sitä ennen oli melkein puoli vuotta töissä vartijana ja olen luonnollisesti edelleen.
En ole kuitenkaan missään vaiheessa pohtinut jääväni alalle uraa tekemään. Siihen juttuun tämä on monessakin mielessä aivan liian epävarma ja huonosti palkattu ala. Epäilen että esimiehenikin vaistoavat että minulla on vielä aivan liian monta korttia pakassa jäljellä ettäkö olisin pakotettu jäämään tälle alalle, mutta jonkun aikaa minun on täällä työskenneltävä erinäisistäkin pakottavista syistä.
Tässä vaiheessa ja tässä tekstissä haluankin alleviivata sitä että minunkin kohdallani on käynyt juuri niin että aluksi tykkäsin työstäni ja halusin todella painaa duunia, johon sinkkuna ja edellisen vuoden tulojen varsin pienellä veroprosentilla tienasin ihan kohtuullisesti. Hyvin pian kuitenkin se kuuluisa "työn luonne" kääntyi minua vastaan, ja nyt jo pian vuodenkin töissä olleena olen alkanut huomaamaan kuinka paljon menetänkään vapaa-ajassa, sosiaalisissa suhteissa sekä muutenkin yleisessä jaksamisessa tämän työn myötä.
Yritän seuraavassa postauksessani käsitellä hiukan sitä mitä teen nyt työkseni sekä sitä mitä kaikkea siihen oikeastaan kuuluu.
Täytyy sanoa että kyllä itsekin olen tätä pohtinut useitakin kertoja ja siihen liittyvien valintojen seurauksia jopa öitä myöten.
Parempi kuitenkin kai kerrata hieman taustoja:
Tätä blogia kirjoittaa nuori parikymppinen mieshenkilö. Olen ylioppilas koulutukseltani ja takanani on muutama vuosi varsin katkonaisia korkeakouluopintoja. Asevelvollisuuteni olen suorittanut ihan varusmiespalveluksessa sen pitemmän kaavan kautta. Ennen tätä työtä olen tehnyt kaikenlaista hanttihommaa silloin kun olen voinut.
Sanottakoon vielä että niin kaukana tämä ammatti oli minulle abiturienttivuonna että jos joku olisi sanonut minulle silloin että noin kuuden vuoden päästä olet vartija ja korkeakouluopintosi eivät ole kiinnostaneet sinua enää pitkään aikaan, niin olisin varmaan nauranut kyseisen tyypin ulos ovesta. Elämällä on kuitenkin hassu tapa kääntää ihmisten halut, toiveet ja odotukset ympäriinsä mitä odottamattomimmilla tavoilla.
Ennen kuin suoritin molemmat vakinaiseksi vartijaksi oikeuttavat koulutukset, niin olin vuoden enemmän tai vähemmän tekemättä mitään. Olin kyllä aktiivisesti hakenut työpaikkoja mm. Postilta ja muutamalta muulta yksityiseltä firmalta, mutta missään ei ollut tärpännyt. Eräs tuttavani toimi tuolloin myymälävartijana, ja häneltä pintapuolisesti kuulin tämän ammatin pääsyvaatimuksista. Hakeuduin kevättalvella 2010 ensiksi 40h kestävälle työn perusteiden kurssille, jonka jälkeen piakkoin suoritin 60h peruskurssin. Molemmat kurssit sekä voimankäytölliset lisäkurssit teleskooppipatukasta ja kaasusumuttimesta kustannnin itse omista säästöistäni.
En oikein ollut varma että mitä odottaa näillä lähtökohdilla alalle lähtevänä. Maksoin tosiaan kurssit itse, sillä päätin että se voisi lisätä mahdollisuuksia työllistyä alalle, eivätkä kurssit nyt hinnoiltaan aivan ylitsepääsemättömiäkään olleet. Tämä helpompi työllistyminen oli tottakin, sillä valmistuttuani kursseilta sain melko välittömästi töitä eräältä alan firmalta jonka vetimissä nytkin istun. Toki ennen työllistymistä nykyisen esimieheni alle seurasi noin viikon kestävä sekoilu, jonka jälkeen erästä henkilöstöpäällikköä kohtaan olen tuntenut syvää epäluottamusta.
Minun oli aluksi tarkoitus olla täällä töissä vain vähän aikaa. Luin samalla pääsykokeisiin erääseen toiseen yliopistoon, mutta jos olisin sinne päässyt niin olisin taas joutunut jättämään taakseni montakin asiaa ja päätin olla menemättä pääsykokeisiin sitten kesällä. Näin teinkin, mutta sitä ennen oli melkein puoli vuotta töissä vartijana ja olen luonnollisesti edelleen.
En ole kuitenkaan missään vaiheessa pohtinut jääväni alalle uraa tekemään. Siihen juttuun tämä on monessakin mielessä aivan liian epävarma ja huonosti palkattu ala. Epäilen että esimiehenikin vaistoavat että minulla on vielä aivan liian monta korttia pakassa jäljellä ettäkö olisin pakotettu jäämään tälle alalle, mutta jonkun aikaa minun on täällä työskenneltävä erinäisistäkin pakottavista syistä.
Tässä vaiheessa ja tässä tekstissä haluankin alleviivata sitä että minunkin kohdallani on käynyt juuri niin että aluksi tykkäsin työstäni ja halusin todella painaa duunia, johon sinkkuna ja edellisen vuoden tulojen varsin pienellä veroprosentilla tienasin ihan kohtuullisesti. Hyvin pian kuitenkin se kuuluisa "työn luonne" kääntyi minua vastaan, ja nyt jo pian vuodenkin töissä olleena olen alkanut huomaamaan kuinka paljon menetänkään vapaa-ajassa, sosiaalisissa suhteissa sekä muutenkin yleisessä jaksamisessa tämän työn myötä.
Yritän seuraavassa postauksessani käsitellä hiukan sitä mitä teen nyt työkseni sekä sitä mitä kaikkea siihen oikeastaan kuuluu.
Perimmäisin idea
Olen aina tykännyt kirjoittaa ja jollain tapaa taltioida kokemuksiani tavalla jos toisella.
Tämä blogi kertoo työstäni vartijana maamme pääkaupunkiseudun urbaanissa betoniviidakossa. Luultavimmin pyrin päivittämään tätä aina kun kerkeän tai jaksan- aina en kuitenkaan kerkeä enkä todellakaan jaksakaan.
Idea tälle lähti kai siitä että eräs ystäväni oli muutama kesä sitten Postilla yöjakajana, jolloin hän piti blogia töistään tuon muutaman kuukauden ajalta. Itsekin kirjoittamisesta pitävänä ihmisenä ajattelin että nyt tällainen voisi olla hyvä luoda omista töistäni- ajattelen nimittäin vastoin yleistä käsitystä hyvin paljon töitteni äärellä ja joudun näennäisen yksintyöskentelyn johdosta viettämään paljon aikaa pääni sisällä usein omasta tahdostani ja toisinaan olosuhteidenkin pakosta.
En voi luvata antaa mitään kovin ruusuista kuvaa asioista. Aion kirjoittaa kaikesta siten kun itse asiat näen, sillä koen ainakin tässä vaiheessa että tarpeeksi anonyymisti kun asioista kirjoittaa, niin tällöin liikaa informaatiota eli raskauttavia tosiasioita ei vuoda ulkopuolisille tahoille. Älkää kuitenkaan odottako tästä mitään voimankäytön ja kovien tilanteiden orgiaa, vaan pikemminkin jonkinlaista kirjoittajan itsensä testamenttia itselleen.
Kenties joskus vuosien päästä jo lopetettuani nämä työt kauan sitten kykenen palaamaan kirkkain mielin tämän blogin kirjoitusten äärelle ja tuntemaan kenties jonkinlaista nostalgiaa näitä aikoja kohtaan joista nyt pyrin melko säännöllisesti kirjoittelemaankin.
Tämä blogi kertoo työstäni vartijana maamme pääkaupunkiseudun urbaanissa betoniviidakossa. Luultavimmin pyrin päivittämään tätä aina kun kerkeän tai jaksan- aina en kuitenkaan kerkeä enkä todellakaan jaksakaan.
Idea tälle lähti kai siitä että eräs ystäväni oli muutama kesä sitten Postilla yöjakajana, jolloin hän piti blogia töistään tuon muutaman kuukauden ajalta. Itsekin kirjoittamisesta pitävänä ihmisenä ajattelin että nyt tällainen voisi olla hyvä luoda omista töistäni- ajattelen nimittäin vastoin yleistä käsitystä hyvin paljon töitteni äärellä ja joudun näennäisen yksintyöskentelyn johdosta viettämään paljon aikaa pääni sisällä usein omasta tahdostani ja toisinaan olosuhteidenkin pakosta.
En voi luvata antaa mitään kovin ruusuista kuvaa asioista. Aion kirjoittaa kaikesta siten kun itse asiat näen, sillä koen ainakin tässä vaiheessa että tarpeeksi anonyymisti kun asioista kirjoittaa, niin tällöin liikaa informaatiota eli raskauttavia tosiasioita ei vuoda ulkopuolisille tahoille. Älkää kuitenkaan odottako tästä mitään voimankäytön ja kovien tilanteiden orgiaa, vaan pikemminkin jonkinlaista kirjoittajan itsensä testamenttia itselleen.
Kenties joskus vuosien päästä jo lopetettuani nämä työt kauan sitten kykenen palaamaan kirkkain mielin tämän blogin kirjoitusten äärelle ja tuntemaan kenties jonkinlaista nostalgiaa näitä aikoja kohtaan joista nyt pyrin melko säännöllisesti kirjoittelemaankin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)