Aamulla ennen vuoron alkua sai taas toimia henkisenä tukena eräälle kohteen omalle vastaavalle, joka joutui sanaharkkaan kahden vanhemman naishenkilön kanssa siitä kun vessat oli lukittu siksi ajaksi kun kohde oli kiinni.
Naiset eivät suostuneet ymmärtämään että vessat oli lukittu ja ne avattaisiin kun kohdekin avautuisi. Tämä vastaava sai vääntää rautalangasta näille ihanille asiakkaille siitä miksi ovet oli lukittu, mutta nämä käppänät vain inttivät vastaan ja keskustelu saatiinkin sitten päätökseen rouhealla "KYLLÄ TÄMÄN PITÄÄ AINA OLLA NÄIN VAIKEAA TÄÄLLÄ JA PÄLÄ PÄLÄ".
Luonnollisesti läsnäoloni oli melko tarpeeton, mutta välini tähän kyseiseen henkilöön ovat kuitenkin siinä määrin kunnossa, että varmaan oli ihan OK seisoskella siinä.
Vaikka en ole ollut vuottakaan näissä tehtävissä, niin tuntuu kyllä vahvasti siltä että nämä asiakaspalvelukokemukset vai käytettäisiinkö muotoa "kohtaamiset" tulevat aina olemaan tätä tasoa hamaan loppuunsa saakka. En ainakaan tällaiseen asiakaspalvelutyöhön ole oikein soveltava, vaikka totta puhuen ihmisten kanssa tekemisissä oleminen taitaa olla universaali juttu jokaisessa asiakaspalvelutyössä. Alankin ymmärtämään sitä ylitsepursuavan syvää viisautta erään kaverini toteamuksessa, jossa hän ilmoitti ettei aio enää tehdä koskaan asiakaspalvelutöitä elämänsä aikana eikä ole muuten niitä juuri koskaan muutenkaan tehnyt.
Mietin jatkuvasti tämän työn jälkeistä aikaa ja sitä miltä tuntuu kun tämä loppuu. En kuitenkaan sattuneesta syystä voi tätä lopettaa vielä vähään aikaan, vaikka olisihan se kaikin puolin tärkeää tehdä niin sekä henkisen että vähän fyysisenkin hyvinvoinnin kannalta mahdollisimman pian.
Edelleen mielessä siintää se tosiasia että tällä viikolla tulen olemaan seitsemän päivää töissä. Sen jälkeen minulla on yksi päivä vapaana ja tämän jälkeen olen seuraavat neljä päivää töissä. Sitten minulla jopa on ehkä kolme päivää lomaa.
Kun näitä työaikoja sekä määriä oikein miettii, niin väkisinkin ajattelee että vaiva ei välttämättä olen sen arvoista kovinkaan usein. Siltikin moni jatkaa näissä töissä, sillä vaikkapa jonkun firman siivoojana tai tarjoilijana joutuu tekemään paljon enemmän töitä lähes saman tai hiukan korkeamman liksan eteen kun taas meillä. Sanoisinkin että toisin kuin voisi luulla, niin kyseessä on oikeastaan varsin laiskan ihmisen ammatti tosi monissa tapauksissa.
Olenko minä sitten laiska? No jaa, työkokemukseni ennen tähän työllistymistä ovat melko vaatimattomat, joten sinänsä pitäisi varmaan olla ihan tyytyväinen että edes tähän pääsi sisään alunperinkään. Mielestäni kuitenkin hoidan työtehtäväni silloin kun niitä on, mutta monikin asia siinä kuuluisassa "työn luonteessa" on vaikuttanut siihen että noin puolen vuoden töissäolon jälkeen tämä on alkanut hapottamaan minua aikalailla ja tunnen itseni konkreettisten työtehtävien puuttuessa varsin turhautuneeksi.
Haluaisin uusia kohteita sekä uusia haasteita. Niitä minulle ei kuitenkaan anneta, sillä työnantajani on yksiselitteisesti päättänyt että päivätyöt jääkööt vähemmälle ja että iltatöissä tässä kohteessa tulet viihtymään halusit tai et. Onneksi kuitenkin työvuorosuunnittelija on siitä mukava ihminen, että hän aina välillä laittaa minua muihin kohteisiinkin. Siinä saa sitä kaivattua vaihtelua, vaikkakaan ei niin paljoa kun todella tarvitsisi. Esimieheni ei kuitenkaan suostu harkitsemaan minua juuri muualle kuin tänne- vaikka alunperin olisin suostunut tekemään päivärespojakin sillä pienemmällä palkalla ihan vaan mielenrauhan säilyttämiseksi.
Toinen mielenkiintoinen huomio tulee työkavereistani. Osa heistä nimittäin tekee tätä osa-aikaisesti säilyttäen siinä sivussa "kakkostyönsä", josta kenties se varsinainen leipä pöytään tuleekin. Sitten taas eräs työkaverini on juuri vartiointialaa kohtaan ääripedantti, eli luultavimmin hän varmasti haluaisi itsekin ennen pitkää esimiestehtäviin ja nyt sitten kenttätasolla on valikoinut sen nipottavan ja äärihuolehtivaisen asenteen. Juuri tuollaisiahan esimiehet usein ovat, vaikka ei tietenkään voi sanoa asioiden olevan aina ja joka tapauksessa noin.
Työkavereistani löytyy myös paljon sellaisia jotka ovat vaan päätyneet alalle sen helpon sisäänpääsyn ja melko yksinkertaisen työn johdosta. Tiedän heidän viihtyvän tällä alalla vielä pitkään, sillä heillehän tällainen järjestely jossa maksetaan eniten oman aikansa viettämisestä taitaa olla elämän eräitä parhaita sattumuksia koskaan noin niin kuin työolosuhteita ajatellen. On kuitenkin todettava että tällaiset tyypit eivät välttämättä ole sitten niitä työkalupakin terävimpiä välineitä, mutta toisaalta moiset porukat ovat harmitonta ja varsin hyväntahtoista seuraa, vaikka ammattitaitoisesti jäävätkin jälkeen kovin usein etenkin asiakaspalvelukohteissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti