Aika monen eri ammattikunnan edustaja varmaan miettii usein sitä ettei ammatissaan kohtaa juuri arvostusta tai saa tarpeeksi palautetta esimiehiltään, työtovereiltaan tai "asiakkailtaan".
Harvat ovat ne kerrat minunkin mielestäni kun olen saanut hyvää palautetta. Totta kai minua on kehuttu asiallisuudesta, siitä kuinka työkohteen henkilökunta on tykännyt sekä siitä että yleisesti ottaen olen joustava kun lähden tekemään hälyvuoroja kahden tunnin varoajalla sekä siinä samalla syön kenties itseltäni sen ainoan vapaapäivän.
Minusta vartijan työ nykypäivänä todella monessa kohteessa on rinnastettavissa vuokratyöläisen duuniin. Siinäkin nimittäin sinut palkataan usein tekemään jonkun muun duunia enemmän tai vähemmän se vartiointiliikkeen asu päällä. Tällainen kuvio toimii esim. aulapalvelukohteissa, jossa sinä vartijana usein toimit huonommalla palkalla asiakasyrityksen vastaanottovirkailijana. Tätäkin hommaa tulee tasaisin väliajoin nimittäin tehtyä, ja viimeaikaisen kehityssuunnan mukaan kaupan puolella vartija on jo taasen vaikka ties mitä myyjän, hyllyttäjän sekä siivoojan väliltä.
Tässä paikkarikohteessa taidan olla vahtimestarimainen yleismies. Suljen paikat päivän päätteeksi, suoritan valvomosta käsin kameravalvontaa, soittelen huoltoja erinäisille rikkoutuneille asioille ja esineille sekä muuten vaan kiertelen VARTIJA/VÄKTARE-brodeeraukset puvuntakin rintapielessä asiakkaiden keskuudessa.
Työ on enimmäkseen melko uneliasta ja verkkaista. Samat rutiinit toistuvat ja usein on käynyt niinkin että työn monotonisuuden johdosta viikonpäivätkin ovat menneet sekaisin ja on eletty vielä torstaissa kun perjantai pukkaa päälle. Joskus alkuaikoina saattoi väkisin melkein uinahtaakin valvomossa. Nykyisin tätä tehdään hyvin nukutun yönkin jälkeen tylsyydestään johtuen helvetinmoisissa kofeiinipöllyissä, eli valvomon kahvinkeitin on aika kiivaassa käytössä.
On kuitenkin todettava että tämä työn tylsyys puuduttaa kaltaiseni ihmisen, joka kaipaisi ihan konkreettisia työtehtäviä pysyäkseen tyytyväisenä. Joillekin tietysti tällainenkin työelämä sopii ja siksi ei kai olekaan ihme että tässäkin tehtävässä viihtyy paljon vanhempia miehiä ja loput olemmekin sitten vähän nuorempia miehiä. Jos nyt joku työnjohdollinen taho jostain firmasta tätäkin asiaa kavahtaa, niin kannattaa muistaa että jos kohteessa ei vaan ole määritelty muuta tekemistä kuin avaus- ja sulkukierrokset sekä valvomotyöskentely, niin varmaan se vartija sitten joko lukee, kirjoittaa, pelaa pasianssia tai vaikka taskubiljardia sen kahdeksan tuntia kun ei muuta ole.
Vapaa-aikani työvuorojen välissä päivisin on melko vähäistä, vaikka muutamia päiviä vapaata kertyykin tasaisin väliajoin etenkin viikonlopuille kun toistenkin vuorolaisten on päästävä vuorollaan tekemään viikonlopun "rahavuoroja" näiden arkipäivien normaalivuorojen lisäksi. Iltaisin kuitenkin olen oudon väsynyt usein näinkin fyysisesti virikkeettömän päivän jäljiltä, enkä esimerkiksi ole jaksanut näiden töiden aikana enää juuri urheilla sen puoleen kuin tehdä paljoa muutakaan. Kaikki tuollainen aktiviteetti menee viikonlopulle, joka minulla on onneksi tänä viikonloppuna vapaata.
Alussa vielä pidin- kumma kyllä- iltatöistä sen verran että katsoin ne tekemisen arvoisiksi. Nyt kuitenkin pian vuoden vartijamiehenä toilailtuani alan olemaan näihin melko väsynyt, mutta kun olen vain varamiehenä aulapalvelukohteessani, niin sinnekään ei kovin useasti pääse enää nykyisin elleivät pääasialliset työntekijät siellä ole lomilla, vapaalla tai irtisanoutuneet.
Nämä iltatyöt tulevat vaan kovin pitkiksi. Haluaisin johonkin toiseen kohteeseen taas vähäksi aikaa, sillä nämä talon puolesta näkyvät naamat ja heidän omat konfliktinsa ovat usein melko ankeaa seurattavaa, varsinkin kun niissä häärivät salaa toistensa selän takana paskaa puhuvat naishenkilöt jatkuvasti.
Uskoisin että aika monet muutkin alan tekijät voivat yhtyä siihen ajatelmaan että työkohteessa ratkaisee ja siellä jaksaa jos vaan on mukava henkilökunta tai työkaverit. Tässä kohteessa muutamat ovat mukavia, mutta suurin osa sitten taas on jo kauan aikaa sitten ennen sinun näkemistäsikään saanut sellaisen kuvan sinusta vartijan asun perusteella että ole ensinnäkin a) tyhmä b) sivistymätön sekä c) et tajua mistään mitään, vaan sinulle pitää suurinpiirtein tavuttaa kaikki lauseet ja opastaa kädestä pitäen jonkun vessanoven kahvankin käyttö.
Saatan olla vainoharhainen, mutta tässä kohteessa usein tuntuu siltä että vartijan asema on vaikea henkilökunnan ja asiakkaiden ristipaineessa. Ymmärrän hyvin jos välttämättä ei kovin moni jaksa tällaista pitkiä aikoja, vaan kiertää aina lyhyitä aikoja kohteesta toiseen.
Vielä loppuun tarina siitä kuinka pomosi ei välttämättä ole ollenkaan selvillä siitä mitä oikeastaan työnkuvaasi kohteessa kuuluu:
Kun minut vakinaistettiin, niin minulle meinattiin iskeä kakkostason palkka pelkästään sen takia että työ oli "kuulemma pelkkää valvomotyötä" työnjohdon mielestä. Tätä ennen minulle oli kuitenkin maksettu jo kolmostason tuntiliksaa, eli sitä 10,43€:tä tunnilta, mutta nyt yhtäkkiä vakinaistamisen yhteydessä olisivat vielä vakinaistaneet palkanalennukseen, kuinka suloista! Noh, onneksi sain selvitettyä että teen kyllä kohteessa paljon muutakin, sillä jos tuon alennus olisi jotenkin onnistunut, niin olisin varmaan samantien poistunut paikalta työvaatteet siistiin pakettiin käärittynä ja pääkonttorin osoite niihin liimattuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti