Tämä on kanssa eräs ihan kohtuullisen polttava kysymys; nimittäin se että kannattaako tämän alan työntekijänä ylipäätään kuulua isoon ja ylhäiseen palvelualojen ammattiliittoon, eli PAM:iin.
Aikoinaan kun PAM:n edeltäjä, eli liitto nimeltä TEKERI lopetti olemassaolonsa, niin vartiointiala päätyi myös suoranaisesti osaksi "palvelualoja". Vaikka onhan se totta että tämäkin ala on sinällään "(asiakas)palveluala" siinä missä ravintoloissa tarjoilukin, niin kyllä sanoisin tämän kuitenkin sisältävän muutamia erityispiirteitä, joiden mukaan tätä ihan perinteisesti voi sellaisena pitää.
PAM:n jäsenmaksu taitaa olla kuukaudessa sen noin 20€. Jos mietitään nopealla laskukaavalla, että maksat kaksitoista kertaa sen noin tai tasan 20€ jäsenmaksua kuukaudessa tehden koko vuoden potin sellaiset noin 240€ jo valmiiksi pienistä palkoista. Toki tämä on verovähennyskelpoista rahaa.
Itse kuulin hyvin aikaisin siitä että PAM:n jäsenmaksut ja siitä saatava hyöty eivät korreloidu. Toki aika moni aina neuvoo että liittoon kannattaa liittyä jos tulee ongelmia työnantajan kanssa sekä liiton jäsenyys takaa tuon työttömyysturvan. No, itselläni ei vielä niin raakoja erimielisyyksiä ole työnantajan kanssa ollut ettäkö liittoa oltaisiin tarvittu apuun, mutta luonnollisesti sellaisia voi aina tulla. En kuitenkaan piittaa tästä työpaikastani niin paljoa, ettäkö haluaisin ryhtyä penäämään oikeuksiani mikäli ongelmia ilmaantuisi. Niin rakasta tämä työ ei minulle ole eikä tule koskaan olemaan.
Toisekseen saman työttömyysturvan saa kuulumalla YTK:hon, eli tuttavallisemmin Loimaan kassaan. Siellä jäsenmaksu on vuodessa vain noin sata euroa, eikä sillä rahalla tueta mitään epämääräisiä oman edun tavoittelemisia samaan tapaan kuin PAM:lla, joka on jäänyt kiinni pariinkin kertaan sellaisten yritysten tukemissa, joiden päämääränä on ollut huonontaa tiettyjen turvallisuusalan työntekijöiden työehtosopimuksia.
Ei ainakaan minun käsityksiäni edistävä pulju tuo PAM minusta ole. Siksi en siihen kuulu, vaikka tiedän kyllä kollegoita jotka niin tekevät. Tietysti jotkut kuuluvat siihen ihan velvollisuudesta ja hyvä niin, mutta itse en koe saavani sieltä mitään sellaista mitä halvemmista vaihtoehdoista ei voisi saada samaan, ellei jopa halvempaan hintaan.
Olen pariin kertaan jutellut työtoverieni kanssa tästä asiasta, ja heistä tosiaan osa kuuluu ihan sumeilematta PAM:n puolelle ja toiset sitten taas eivät. Moni pelkää kai jonkinlaista kollektiivista hylkäämistä mikäli liittoon ei kuulu, vaikka moinen onkin ihan yleinen probleema muissakin työpaikoissa.
Tämä liittoon kuuluminen ja kuulumattomuus on nyt sitten kai jokaisen oma asia päättää. Itse en ole kokenut oman alan liittoa hyödyttäväksi, joten olen jättäytynyt pois sen tukemisesta aivan kylmästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti