Päätöksiä

Olen puhunut aikaisemminkin siitä kuinka tosi moni pettyy tämän alan töihin tavalla tai toisella ennen pitkää. Itsekin odotin näistä töistä hektisempiä kuin ne ovatkaan, vaikka kieltämättä on paljon turvallisuusalan duuneja, joissa kyllä sattuu ja tapahtuu. Tämä vaan ei ole yksi sellaisista.

Nuoret ihmiset tälle alalle päätyessään omaavat varmasti kaikista vahvimmin jonkinlaisen kuvan siitä että mitä tämän alan duuni on ja vielä tarkemmin mitä sen pitäisi olla. Myös sellaiset tyypit tuntuvat pettyvän tämän alan duuneihin kaikista eniten, jotka pitävät vartijan tai vartiointiliikkeen palveluksessa olevan järjestyksenvalvojan duunia jonkinlaisena kutsumusammattina.

Suurin osa työkavereistani, kuten olen ennenkin kertonut, on vähäisen koulutustaustansa johdosta vain jämähtänyt näihin töihin. Suurin osa heistä on nuoria, mutta sitten taas vanhemmat ihmiset tällä alalla jotka tunnen ovat tehneet tätä joko hyvin pitkään eri vartiointiliikkeiden palveluksessa taikka sitten tekevät tätä vain osa-aikaisesti. Nuorimmat työntekijät kuitenkin lähtevät näistä töistä nopeammin, sillä aika monella tuntuu olevan haku päällä parempiin hommiin taikka ihan vaan rehellisesti enemmän aikaa itsensä kouluttamiseen.

Sanoisin että itse en ole ehkä siinä kaikista suurimman vaihtuvuuden omaavassa firmassa, mutta olen minäkin muutaman äkkilähdön todistanut jo tämän hiukan yli vuoden työkokemukseni aikana. Tänään mietin itsekin omaa tulevaisuuttani jälleen sadannen kerran tämän ammatin edustajana, ja päätin kylmästi että taidan irtisanoutua näistä hommista tämän vuoden lopussa. 

Aion hakea keväällä yhteishaussa johonkin korkeakouluun, sillä minusta tuntuu että jotain kiinnostusta minulla voisi vielä olla jäljellä kunhan vaan se oma ala vihdoinkin löytyisi. En kuitenkaan ole aivan varma siitä, että miten saan talouteni kestämään tällaiset notkahdukset ja siirtymiset takaisin opiskelijaelämään.

Toivoisin kovasti että tämä päätös nyt sitten pitäisi. Fakta on kuitenkin se että kukaan ei oikein tiedä miltä maailma sen puoleen kuin oma henkilökohtainen tilanteenikaan näyttää noin yhdentoista kuukauden kuluttua. En kuitenkaan usko että jaksan enää näin henkisesti puuduttavaa ja alikuormittavaa duunia.

Jääkööt siis tämä ammatti ensimmäisiin ikälisiin.