Siitähän mulle maksetaan

Palattuani tänä aamuna vanhalle asemapaikalleni iltavuoroon luin tapahtumaraporttien kansiosta taas kaikenlaista.

Pääasiallisesti toki oli ollut taasen melko kuollutta, mutta muutamia päiviä sitten oli ollut joku ihmeen hälytysjärjestelmän kanssa tapahtunut hässäkkä, jossa piirivartiointi oli saapunut paikalle ja vähän muutkin tahot kaikki samaan aikaan. Periaatteessa tuosta tuli aika kova lasku eri tahoille, joka osoitti taas kerran että toinen käsi ei taaskaan tiennyt mitä toinen teki. No mutta, laskuhan meni sitten vähän firman kuin firman piikkiin.

Luin viime viikolla siitä kun joku Securitaksen kohde-esimiehenä toiminut kaveri oli jäänyt kiinni mittavista varkauksista asiakaskohteestaan. Kyseessähän oli varsin likainen temppu sinänsä, mutta se myös osoitti että tilaisuus jos mikä tekee varkaan tässä maailmassa. Kaipa se on houkuttelevaa toimia periaatteessa kymmenpäisen vartijajoukon esimiehenä kaupanalan kohteessa, jossa materiaa kuin materiaa vilisee silmien edessä koko ajan.

Toisekseen tuossa taustalla taitaa olla muitakin syitä, jotka eivät välttämättä valkene sellaiselle kansalaiselle, joka tällaisia töitä ei ole tehnyt. Ensinnäkin vartija on jo työnimikkeenä sellainen, että esimerkiksi itse en edes halua kertoa tietyssä seurassa tekeväni vartiointityötä, sillä pelkään ja samalla häpeän niitä reaktioita joita ihmisistä putkahtaa ulos kuullessaan että ihminen on vartija. Tietyssä seurassa siis puhun vain tekeväni "valvontatöitä" tai "turvallisuushommaa", jonka jälkeen ihmiset usein yhdistävät sen jotenkin täysin epäloogisesti ATK-töihin. Toisaalta ihan hyvä että he niin tekevät, sillä ikuinen kiertely ja kaartelu ihmisten seurassa on henkisesti raastavaa.

Eräs työkaverini kertoi kymmenvuotisen vartijauransa jäljiltä, ettei ollut koskaan kertonut tietyille kavereilleen tarkalleen mitä teki työkseen. Ymmärrän hänen päätöksensä vallan hyvin, sillä ihmiset voivat tehdä sinusta tietynlaisia johtopäätöksiä välittömästi teennäisten hymyjensä ja nyökyttelyidensä varjossa vaikka vaikuttaisitkin äärimmäisen fiksulta ja filmaattiselta siviilielämässä.

Tämä on vaikea työ henkisesti ja toisinaan fyysisestikin. Olen useasti kirjoittanut tässä blogissa, että vartijan työ on tekijälleen stigma, eli polttomerkki. Kun ihmiset kuulevat sinun olevan vaikkapa opettaja, he heti ajattelevat sinun olevan älykäs, hyvä lasten kanssa sekä muutenkin vaikka mitä. Jos ihmiset tietävät sinut vartijaksi, he heti ajattelevat sinun lopettaneen peruskoulun kesken, omaavan sumuisten vuorten Gorillan älykkyysosamäärän ja siinä samalla tyrineen useaan kertaan poliisikoulun pääsykokeetkin. Negatiivista ensivaikutelmaa tukee myös kalju pää, jota minulla ei onneksi ole.

Yleisin syy miksi tälle alalle päädytään on kuulemma joko se että nuorena ihmisenä koetaan jonkinlaista suurta vetoa "yksityistä turvallisuusalaa" kohtaan, joka ei kuitenkaan sitten loppupeleissä tarjoakaan sitä jotain mitä sieltä lähdetään hakemaan. Toinen vähintään yhtä yleinen metodi miten vartijaksi tai muuksi vastaavaksi päädytään on ajautuminen paremman koulutuksen tai työn puuttuessa. Joillekin tämä voi myös olla melko helppo sivutyö kakkosduunina tai opintojen rahoittamiseksi.

Omien kokemusten perusteella sellaiset ihmiset jotka tätä työtä kuitenkin päätyvät tekemään täyspäiväisesti, eli "vakituisena" ovat kyllä jollain tapaa joko ammatillisesti hukassa tai eivät muihin töihin juuri sillä hetkellä pääse. Kolmas ryhmä on sitten tietysti se nuori ja idealistinen VAT:n, TVEAT:n tai turva-alan perustutkinnon käynyt tyttö tai poika, joiden mielikuvat ammatista eivät sitten todellakaan kohtaa työssä vallitsevaa käytännön todellisuutta.

Olen tavannut yllättävän vähän sitä tämän alan ns. "terävää kärkeä" edustavaa sakkia, jotka tätä työtä jaksaisivat todella tehdä koko sydämestään ja tunteella. Moni turhautuu, tylsistyy taikka pettyy.