Sain unilääkereseptin muutama kuukausi sitten lähdettyäni työterveyden vastaanotolle työssäjaksamisongelmistani. Tällöin minulle oli jo tullut vuosi täyteen tässä työssä.
Eilen otin pitkästä aikaa pari unitablettia, sillä pyörin sängyssä naisystäväni vieressä kolmisen tuntia yön aikana enkä saanut unta. Vapaapäiviä oli taas vain yksi seuraavan parin päivän jälkeen, jota edeltävänä viikkona olin ollut vain sen kuusi päivää töissä. En ehtinyt henkisesti palautua ollenkaan näistä töistä, vaan paahdin suoraan seuraavaan vuoroon ihan niin kuin maanantaita ei olisi ollut siinä välissä ollenkaan.
En ole nyt kieltämättä tarvinnut unilääkkeitä pariin viikkoon, mutta olen päättänyt ottaa niitä jokainen kerta kun rupeaa ahdistamaan ennen työpäivää vaikkapa yön pikkutunteina. Ne toisinaan auttavat nukahtamaan, mutta huomaan että itselleni kaksi tablettia kaataa varmasti.
Aamulla oli melko tokkurainen olo. Heräsin tuntia aikaisemmin, sillä naisystävällä oli menoa johon minäkin sitten lähdin mukaan. Sen enempää en aio kertoa että missä aika vietettiin, mutta sanotaanko näin että kun sitten pääsin sieltä tänne työpaikalle, niin olo oli alkanut taas normalisoitumaan.
En ole ollut yhteyksissä esimieheeni tai juuri mihinkään työnjohdolliseen tahoon vähään aikaan. Omasta suorasta esimiehestäni en ole kuullut kuukausiin, mutta edelleen kerään rohkeutta lähestyä häntä tämän varsin ikävän työkohde-ongelman tiimoilta, josta työpsykiatrikin minua varoitteli. En vaan suoraan sanoen usko että sieltä ison pöydän päästä löytyy nyt hirveästi halua vaihtaa työkohdetta vain yhdelle vartijanretaleelle. Mielelläni kuitenkin kuulisin mitä pomo sanoisi siitä jos työpsykiatri antaisi lausunnon hänelle siitä kuinka tämä nykyinen meno on kaikessa alikuormittavuudessaan "työkyvyn vaarantamista" minun kohdallani.
Oma pomoni on ihan kohtuullinen ihminen, vaikka olenkin alun lämpimistä väleistä uskonut jo että mitä vähemmän on yhteyksissä pomoonsa, niin sitä parempi. En siis pyri pitämään itseäni mitenkään pinnalla hänen listoissaan. Pelkään jopa että tällaisen asian esille tuominen voi tulla hänelle yllätyksenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti