Lyhyen kirjoittelutauon aikana iltavaksi on ihan vaan hiljaa ja rauhallisesti puurtanut iltavuorojaan lumisen pääkaupunkimme syövereissä ja siinä ohessa ollut neljä päivää pois töistäkin.
Muutama päivä sitten oli taas työpsykiatrilla käynnin vuoro. Tällä kertaa hän painosti minua suoranaisesti vaatimaan uutta kohdetta itselleni, jos kerran tämä nykyinen oli ja on ilmapiiriltään niin huono. Kerään tässä nyt voimia lähestyä esimiestäni asiasta, jolle olen kyllä näistä jutuista puhunut jo ennenkin. Laihoin tuloksin.
Onneksi täällä valvomokohteessani on tällä hetkellä ihan rauhallista vielä jonkin aikaa. Kävijämäärät ovat minimissä, joten enemmänhän tämä muistuttaa lomaa kuin mitään muuta. Olisi kuitenkin ihan kivaa jos olisi konkreettista tekemistä aina välillä, eikä tällaista perseen puuduttamista.
Olen myös ryhtynyt kuittailemaan asiakasyrityksen kaikista vittumaisimmille työntekijöille. Vaikka tämä ei olekaan varsinaisen fiksua käytöstä sinänsä, niin toimii se kuitenkin erinomaisena vastavoimana sille että minua ja meitä täällä ammattiryhmänä pidetään lähinnä simpanssien tasolla olevina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti