Vuoden viimeiset henkäykset

Sattui sitten niin että vaksillekin tulee uusivuosi.

Viime päivät ovat olleet aika hektisiä ja olen joutunut vetämään varmaan jo kolmannen tai neljännen työvuoroni enemmän tai vähemmän krapulassa peräjälkeen. En ole tästä faktasta mitenkään ylpeä, mutta mm. naisystävänkin kanssa tilanne on nyt vähän sellainen että sen tuoma epävarmuus tekee minutkin henkisesti melko kipeäksi.

Tänään lähdetään onneksi aikaisemmin töistä. Jopa minä saan lähteä muutaman tunnin aiemmin työpäivän jälkeen.

Toissapäivänä sulkukierroksen aikana joku viripää ilmaantui erään naistenvessan oven taakse ja yritti päästä sinne sisään. Yritin huomauttaa tälle naiselle että ovet olivat lukossa ja en avaisi niitä enää- onneksi sentään muualla oli vessoja.

Naisen oli kuitenkin ehdottomasti kaikessa vittumaisuudessaan päästävä vessaan huolimatta siitä että asiakasyritys, jonka tiloja nuo WC:tkin olivat oli jo kiinni. Yritin ohjata naista muihin WC-tiloihin, mutta lopulta sitten minäkin sain jo liikanimen "vitun vessavahti" ja "paha ihminen".

Epäilen että kyseessä taisi olla taas joku avohoitotapaus habituksesta ja selvän, ymmärrettävän puheentuottamisen vaikeudesta päätellen. Hän kuitenkin muistutti minua vielä sanallisesti poistaessani häntä, että kirjoittaa kuulemma lehteen saamastaan kohtelusta. Ei siis ehkä tarvitse ihmetellä jossain hemmetin Metro-lehden tekstiviestipalstalla kohta isot ja pienet kirjaimet ovat sekaisin sekä noita turkasen pahoja vartijoita taas haukutaan siellä "vessaanpääsyn estämisestä".

Olen ollut todella väsynyt näihin vittumaisiin asiakkaisiin. Onneksi suurin osa asiakasliikkeistä hiljenee muutaman viikon kuluttua, jonka jälkeen on pitkän aikaa hiljaista ja muutenkin kävijämäärät putoavat minimiin. Silloin minun hermoni lepäävät.

Paras tapaus toistaiseksi joka kanssa nyt muistuu mieleen tapahtui muutama päivä sitten, kun valtava lastenvaunujen armeija ilmaantui paikalle ja lopulta joku fiksu mamma oli ajanut lastenvaununsa juuri tämän turvavalvomon oven eteen siten, ettei täältä päässyt kunnolla tuon välihuoneen kautta ulos. Runttasin itseni ulos ja siirsin lastenvaunut pois tieltä. Kiitos vaan ajattelemattomille lapsikoneille!

Olen yllättynyt oikeastaan että vaikka tällä hetkellä jo normaalit arkipäivätkin menevät pitkissä, aamuyön puolelle jatkuvissa juhlimisissa, niin jaksan kuitenkin vielä tulla töihin. Toki minua vituttaa alati ja jatkuvasti, mutta en ole vielä krapulan takia itseäni saikulle työntänyt.

Saapa nähdä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Toivoisin että se toisi enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän työhuolia. Saa nähdä miten käy.

Päivät kerrallaan

Joulusta selvittiin, mutta kuin pisteeksi i-kirjaimen päähän jouduin kuin jouduinkin olemaan töissä seitsemään asti illalla. Se ehkä katkeroitti minut lopullisesti ja vannoinkin olevani poissa töistä pakolla kuin pakolla seuraavana jouluna.

Työ on nyt asiakasmäärien kiihtyvyyden johdosta taas alkanut ylikuormittaa minua. Se on mielenkiintoista sikäli, että useimmitenhan tämä paskaduuni vain alikuormittaa ihmistä. Muutamaan kertaan nämä aasit.. anteeksi "asiakkaat" ovat myös olleet taas tavalliseen tapaansa vittuilevia kusipäitä. Eilen tuli myös urani ensimmäinen "vartija seuraa ja tekee oloni epämukavaksi"-valitus joltain partajehulta, joka asiakasyrityksen tiloissa hortoili ympäriinsä ja puhui itsekseen. Onneksi tyyppi tajusi lähteä tämän purkauksensa jälkeen.

Valitettavasti olen myös löytänyt eräänlaisen ulospääsytien tämän työn turhauttavuudesta. Se ei suinkaan ole liikunta eikä mikään muukaan mielekäs harrastus, vaan pikemminkin olen ruvennut "nollaamaan tilanteen" ihan arkipäivinäkin aina silloin kun huvittaa. Tämä on nyt äärimmäinen oire, jota en uskonutkaan itsestäni löytyvän.

Tällä hetkellä tämä työ on edelleen tätä valitettavan pitkää ja raskasta mustaa tunnelia. Tuntuu että parempi varmaan jättää taas tämän blogin kirjoittelu sikseen vähäksi aikaa, sillä en jaksa enää kirjallisesti edes alleviivata paskaa oloani. Sanonpa vain Jean-Paul Sartrea lainaten, että helvetti ovat toiset ihmiset... sekä paskaduuneihin vangiksi jääminen.

Tulevaisuutta ja suunnitelmia

Piinallisen pitkä työvuoro jatkuu yhä.

Istun valvomossa valvontakameroiden serverikaappien tuulettimien huristessa vieressäni seesteisesti. En ole juonut kahvia ja huonosti nukutun yön jälkeen olen suoraan sanottuna väsynyt.

Työpsykiatri ensimmäisellä käynnillä kehotti tekemään opiskeluja ajatellen jonkinlaisia tulevaisuuden suunnitelmia. Olen niitä kieltämättä miettinytkin, mutta tosiasia taitaa olla että joudun luopumaan nykyisestä elintasostani, mikäli mielin jälleen kouluihin jotain oikeaa opiskelemaankin.

Olen kuullut useilta nuoremmilta kollegoiltani tämän saman valitusvirren, jotka ovat alalle jääneet. Ihminen jotenkin jumiutuu tähän ammattiin, sekä sitten kun ko. duuni on kumminkin paremmin palkattua kun se opintotuella eläminen, niin säännöllisiin normaalituloihin tottuu yllättävän nopeasti vaikka nekään eivät mitään isoja rahoja kuukausittain ole.

Minua kyllä kiinnostaisi opiskella vaikka mitä. Harmi että henk.koht. talous ei anna periksi.

Olen muutamaan otteeseen ollut pääsykokeissa maakuntien yliopistoihin kuluneina vuosina. Toisella kertaa olisin kenties tuonne itään saattanut päästäkin, mutta tajusin että monen mutkan kautta olen tänne pääkaupunkiseudulle jälleen juurtunut muutamien hukkavuosien jälkeen, jonka tiimoilta olisi äärimmäisen raakaa taas polttaa sillat takanaan ja häipyä jonnekin tuntemattomaan pikkukaupunkiin ilman mitään sosiaalisia kontakteja. Olen kerran elämässä jo kokenut tällaisen vaiheen, eikä se tosiaan helppoa ollut siinä vaiheessa kun tuon aikana seurustelusuhdekin kariutui ja olin melko yksin sitten loppuajan. En halua todellakaan kokea enää koskaan mitään helvetillistä erakoitumisvaihetta, mutta ymmärrän myös sen että saattaapa olla niinkin että moinen on persoonallisuudelleni jotenkin luonnollisempaa.

Elämäni tuntuu tosiaan olevan jatkuvaa tasapainoilua ties minkä kanssa. Päätöksiä pitäisi ruveta tekemään, mutta mistä rahat niiden päätösten tueksi? En halua enää uhrata sosiaalisia voimavarojani vain jonkun opiskelupaikan saamiseksi, sillä sielläkin voi olla kylmää ja yksinäistä. Ei tässä ole lopulta kyse mistään sen kummallisemmasta kuin siitä että olisi mielekästä tekemistä ja hiukan seuraa aina välillä.

Joulun synkkää pohdintaa

Olen usein kertonut siitä kuinka väärällään tämän alan työajat oikeastaan ovatkaan. Olen kertonut, että jos teet päivätöitä ns. "virastotyöajoilla", niin käteen jää palkkapussin tiimoilta jonkin verran vähemmän, kun jos tekisit älyttömillä sosiaalisen elämäsi tuhoavilla työajoilla iltatöitä niin kuin minä ja ilmeisesti sadat taikka tuhannet muut.

Piirivartiointi on käsittääkseni eräs pahimmista sosiaalisen elämäsi tuhoavista työmuodoista tällä alalla. Se on tiettyjen vartijoiden kesken varsin suosittua, sillä saa ajella autolla usein pitkin öitä ja jotkut tekevätkin sitä kai ihan niiden pitkien vuorojen sekä iltalisän turvin. En tiedä että mikä on keskimääräisen piirivartijan keski-ikä, mutta tuntuisi että nuoremmat miehet sen puoleen kun naisetkaan eivät välttämättä viihdy työssä, jossa ajat kymmenen tuntia pitkin yötä autolla ties minkä perässä- vain palataksesi kotiin nukkumaan. Toki kaikkeahan kestää aikansa, mutta itselleni tämä ensimmäinen, viime viikolla täyteen tullut vuosi viheliäisenä vartijana on kyllä antanut ihan oman kuvansa ylipäätään tämän koko touhun mielekkyydestä.

Kun miettii niin eivät nämä korvaukset tällaisesta työstä nyt aina niin mahtavia ole. Useat ihmiset saavat opistotasoisella koulutuksella samanlaista palkkaa normaaleista päivätöistä. Pahinta kai kuitenkin on se miten työajat tuhoavat mahdollisen perhe-elämän, puhumattakaan siitä jos yrität epätoivoisesti pitää yllä seurustelusuhdetta. Omani on kärsinyt näistä työajoista jo jonkin verran, enkä tiedä jaksanko enää henkisesti olla samassa tilanteessa enää seuraavana jouluna.

Tämän alustuksen tiimoilta voin siis kertoa jälleen olevani tänään töissä. Vuoron pitäisi kestää seitsemään illalla, mutta en tiedä että aikovatko nämä tahot jolle työskentelen todella pitää putiikit avoinna mukamas siihen asti melkein jouluna? Asiakkaita nämä kohteet eivät nimittäin ole koko viikkona juurikaan vetäneet, mutta niin vartiointiliike kuin toimeksiantajatkin ovat itsepintaisesti meidät tänne istuttaneet. On turhauttavaa olla tekemättä juuri mitään koko päivänä, mutta valitettavasti taidan olla niin syvällä jo omassa turhautuneisuudessani että tämä ei enää tunnu missään. Jonkinlainen vitutuksen, masennuksen ja turhautuneisuuden sekoittama terminaalivaihe tässä sairaudessa nimeltään työuupumus on ottanut vallan.

Niin joo, olen tehnyt tätä työtä nyt vuoden. Sekin fakta on jotenkin päässyt unohtumaan tämän kaiken seesteisyyden keskellä. Se ei tunnu mitenkään erityisen hyvältä, vaan pelottaa ja masentaa minua.

Työpsykiatri kehotti lähtemään tästä työstä niin pian kuin mahdollista. En kuitenkaan taloudelliselta kantilta voi tehdä sitä aivan välittömästi, vaan minun pitäisi ehkä yrittää tätä työtä jaksaa vielä ainakin kesään asti. Ajatus puolen vuoden lisäajasta vaan musertaa minut, sillä tämä on muuntunut jo muutenkin minulle vankilatuomioksi enemmän kuin mitään muuta.

Hyvää joulua.. tai jotain.

Paljon on taas vettä ehtinyt virrata ties missä valtamerissä viime kirjoituksista.

Suoraan sanoen en ole ehtinyt enkä jaksanut kirjoitella sen kummempaa viime aikoina. Työ on syönyt miestä entistä enemmän ja vaikuttanut elämään entistä laaja-alaisemmin.

Työssäjaksamisongelmia on ruvennut ilmaantumaan. Kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa työpsykiatrilla, jonka kanssa tuli juteltua tästä työstä ja sen luonteesta pitkä tovi. Hänen lääkkeensä ongelmiin olivat melko selvät, vaikka olinkin odottanut vain ja ainoastaan sympaattista pään nyökyttelyä ja empaattisia katseita. Kokemus oli siis positiivinen, oikeastaan.

Minulle sanotaan että tämä työ on vain eräs lyhyehkö elämänvaihe kaiken keskellä. Siltikin se tuntuu ikuisuudelta ja vieläpä siihen päälle vankilatuomiolta. Elämän olosuhteet ovat kuitenkin nyt sellaiset, että en voi lopettaa tätä työtä kovin helpolla ilman vakavia taloudellisia eli toimeentuloa heikentäviä seurauksia.

Olen siis työni vankina.

Kaikki sukulaiseni ja läheiseni jaksavat muistuttaa minulle siitä kuinka minun pitäisi olla onnellinen siitä että minulla on näinkin taloudellisesti epävakaina aikoina "vakituinen työsuhde". Vaikka se onkin totta, niin työsuhteena tämä on kuitenkin sellaista, että en usko kovinkaan monen oman ikätoverini olevan sellaista laatua luonteeltaan, ettäkö tätä jaksaisivat tehdä yhtä pitkään. Kyllähän esimerkkinä huorillakin löytyy vakituisia työsuhteita jos niin halutaan nähdä, mutta se kuuluisa työn luonne voi olla jotain aivan kestämätöntä sitten suorittavalla tasolla. Niin minusta ainakin tuntuu näin kärjistetyllä esimerkillä.

Viime aikoina työkohteessani on ollut hiljaisempaa, vaikka nokkavista asiakkaista ja heidän tarpeidensa tyydyttämisestä ei ollakaan täysin päästy eroon. Muutama viikko sitten eräs (jälleen kerran) vanha nainen jätti vaateparsiaan isoon naulakkomaiseen narikkaan ja ampaisi läheiseen kahvilaan tuon narikan omistaneen yrityksen sulkeuduttua. Olin lähdössä vuorosta kotiin kun nainen ilmaantui kaverinsa kanssa paikalle ja vaati saada vaatteitaan ulos jo lukitusta narikasta.

Nainen sätti ja osoitti yleistä kiittämättömyyttä siitä että minä siviilivaatteissa kävin hakemassa avaimet narikkaan ja hain ne sieltä hänelle. Mieleni olisi tehnyt sanoa ja tehdä tuhat asiaa siinä tilanteessa, mutta noiden päivien jälkeen olinkin ensimmäistä kertaa koko vuotisen työurani aikana sairaslomalla henkisten syiden johdosta.

Lääkärissä minulle kirjoitettiin kaksi päivää sairaslomaa "sopeutumishäiriöiden" johdosta. Minua ei jaksa kiinnostaa enää se mitä esimieheni ajattelee tuon paperin nähdessään, sillä olen yrittänyt tuoda julki vallitsevaa tilannetta useampaan otteeseen. Kuulemma helmikuussa olisi vasta mahdollisuus päästä tekemään muutaman viikon tuuraus päivävuoroon toiseen kohteeseen.. mutta siihenkin on vielä aikaa.

Nuorilla miehillä- tai kaiketi ihan kellä vaan yksityisten turvafirmojen palvelukseen astuvalla innokkaalla henkilöllä taitaa olla sellainen yleinen harhaluulo että tässä työssä tapahtuu sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Tosiasiassa tuntuu jo tämän vuoden perusteella, että huomattava osa vartijana työskentelemisestä on itsensä ja työn tuoman tylsistymisen kautta tapahtuvan masennuksen kanssa kamppailemista. Lisäksi se "VARTIJA/VÄKTARE"-teksti rinnassasi tai selässäsi tulee olemaan ikuinen stigma kantajalleen, sillä ihmiset luokittelevat kyllä sinut senkin perusteella halusit sitä tai et.

Tosiasia on että suurin osa "vaksin" työstä on aika tylsää ja päivät alkavat hyvin pian muistuttamaan toisiaan siinä määrin ettet enää muista mitä teet tai teit eilen, viime keskiviikkona tai kaksi viikkoa sitten. Joillekin tällainen toimettomuus voi olla tervetullutta, mutta monen nuoremman ihmisen hengen ja tahdon se kuitenkin murtaa pitemmällä aikavälillä varsin tehokkaasti.

Kannattaa harkita pitkään ja hartaasti sitä että onko viisasta sitoutua tällaiselle alalle, joka voi olla monelta puoleltaan hyvin kiittämätön ja armoton luonteeltaan.

Olin saanut viime kirjoitukseeni varsin tervetulleen palautteenkin. Haluan kiittää siitä, sillä se sai minut uskomaan että joku tätä lukee. En ole epäillytkään etteikö "kohtalotovereita" olisi joukossamme, mutta sen konkreettinen näkeminen kyllä valoi uskoa siihen että meitä todellakin on olemassa.

Olen laiminlyönyt kuntoiluharrastuksianikin viime aikoina. Se on vähän ikävää, sillä kuten postausta kommentoinut ihminenkin, niin minäkin olen tuntenut että kuntoiluharrastus on antanut mielekkyyttä tähän tilanteeseen ja pitänyt järjissään. Yritänkin jo nyt ennen joulua aloittaa salikäynnit uudelleen, vaikka tiukkaahan sekin tekee näillä työajoilla.

Kuin viimeisnä solvauksena huomenna, jouluaaton aattona minun pitää istua täällä työpaikalla seitsemään asti illalla. Aluksi oli puhetta ja suuria toiveita sen suuntaan että tämä paikka olisi suljettu hiukan aikaisemmin, mutta tietysti minä altavastaajana en saanut moista iloa.

Vähäiset henkiset resurssit on nyt jaksettava käyttää viimeiseen verenpisaraan asti että tämä kolmen päivän työputki saikun ja muiden vapaiden jälkeen menisi normaalisti. Vaikeaa tämä toimettomuus taas kerran on ollut, mutta kai tämä valvomo ja sen internet-liittymällä varustettu PC jotain lohtua välillä tuo. On kuitenkin samalla melko säälittävää ja pelottavaa ajatella, että joku tekee tällaistakin "työtä" josta maksetaan jopa palkkaa jollekulle poloiselle. Tässä tapauksessahan se poloinen olen minä.

Pitemmittä puheitta aion nyt toivottaa mahdollisille lukijoilleni hyvää joulua ja parempia valintoja etenkin ensi vuotta ajatellen.

Saatan kirjoittaa ja yritänkin kirjoittaa vähän tiuhemmin tulevaisuudessa. Aika näyttää miten käy.

Lomalaskurit käyntiin

Olen nyt kyennyt suhtautumaan tähän työhöni ehkä astetta rennommin, vaikka kieltämättä ihan yhtä tylsistyneeksi itseni tunnenkin lähes koko ajan. Viime aikoina asiakaspalvelutilanteet ovat olleet vähän laskussa, mutta sen sijaan olen joutunut töissä mm. korjaamaan yksikseni kollegan aivan ihmeellisesti tehdyn paperinsyöttöjutun printteriin sekä muutenkin taas vaan korjailemaan edellisvuorolaisten kämmejä.

Viikon loma on myös suhteellisen piakkoin edessä. Se legendaarinen armeijasta opittu "Loma-TJ" taitaa olla noin kahdeksan päivää, mutta onneksi maanantai on vapaata vaikka viikonlopun töissä olenkin. Kai tällaiset lomien mittailut kuitenkin kertovat jo sinänsä siitä kuinka tätä työtä niin kuin aikoinaan armeijankin käymistä pidin eräänlaisena tuomiona, joka nyt oli vaan kärsittävä. On kuitenkin aika lohdutonta miettiä että tämä työ olisi tuomio, sillä siinä tapauksessa tämä työ todellakin tulee olemaan vielä ainakin puolentoista vuoden kakku.

Työn turhauttavuudesta puheen ollen olen äärimmäisen huonoista työajoistani huolimatta yrittänyt viettää jonkinlaista "nollauttavaa vapaa-aikaa", johon liittyy alkoholi. Lähdin eilen lyhyen voimaharjoittelusession ja suihkun jäljiltä yhdeksän aikoihin Kallioon ja tein pienimuotoisen baarikierroksen. Luonnollisesti tein tämän ilman naisystävääni, sillä uskon vakaasti myös siihen että suhteessa tulee olla myös välillä vähän omaa aikaa.

En juonut omasta mielestäni kovinkaan paljoa, mutta ehkä kuitenkin sen verran että aamulla lievä krapula odotti minua. Tapasin muutamia tyyppejäkin kierroksellani, mutta koska tarkoituksenani oli vielä selvitä aamulla töihinkin suhteellisen toimintakuntoisena, niin lähdin kesken ottelun menemään.

Tuntui hyvältä nollata tilanteita tuolla tavalla pitkästä aikaa. En yleensä käytä alkoholia kovinkaan paljoa, mutta välillä tällaista tulee kyllä tehtyä kun on turhautunut ja haluaisi tehdä jotain muutakin kuin maata kotona ja voivotella elämänsä muuta paskaa.

Pitemmittä puheitta voidaan kuitenkin todeta että nyt olo on sen verran heikko että ihan vissyn linjalla painetaan tänään menemään.

Töissä?

Asiakaspalvelu jatkuu.

Päivän viisain esitetty kysymys: "Miten täältä kerroksesta oikein pääsee pois?"

Kysymys tulee toki vähän vanhemmalta henkilöltä, mutta kuitenkin sellaiselta joka muutamia hetkiä sitten kapusi tuplaportaikon päästäkseen yläkertaan. Toivoisi että henkilö tosiaan muistaisi miten oli sinne edes päätynyt. Ehkä kyseessä oli.. noh, tämän paikan asiakasprofiilit huomioonottaen vaikka mikä.

Neljän päivän lomat tulossa.

Enough said.

Turhaa työtä ja perimmäisiä tarkoituksia

Työt ovat jatkuneet omalla painollaan eteenpäin. Samaa paskaa- eri päivänä.

Voidaan tosiaan jälleen kerran todeta että tämäkin työ olisi ihan kivaa ilman niitä asiakkaita. Vaikka kieltämättä asiakkaat eivät nyt aivan kauheimmasta päästä ole enää olleetkaan, niin kuitenkin ne ovat olleet melko kiittämätöntä sakkia noin muuten.

Olen viime päivinä paininut erinäisten asiakkaiden jättämien löytötavaroiden parissa. Kiittämättömyys on kuitenkin ollut maailman palkka tässäkin asiassa, sillä eräs palautettu käsilaukku päädyttyään oikealle omistajalleen kirvoitti hänestä lähinnä vain saatanallista motkottamista siitä kuinka laukku oli kiikutettu tänne valvomon löytötavaralootaan eikä sinne minne hän kuvitteli. Olisi pitänyt ohjeistaa tätä vanhempaa naisihmistä siitä että kannattavinta olisi ollut ihan vaan olla kiitollinen siitä että mokoma kassi edes löytyi.

Eilen myöskin eräs nainen väitti tyttärensä kadottaneen kameran asiakasfirman tiloihin. Etsin sitä hänen kanssaan tovin jopa naisten vessasta, jonka jälkeen naiselle tuli niin kiire kuulemma jonnekin laivalle että poistui hätäisesti paikalta. Mitä ilmeisimminkin tuota kameraa ei ole koskaan täällä ollutkaan, mutta tietysti me olemme helppo kohde syytteille, kun emme kerran pysty kameraa työntämään hänen nenänsä eteen todisteeksi.

Nämä tällaiset asiakaspalvelujutut ovat ihan kiinteä osa vartijankin työtä. Jossain metrossa tai kauppakeskuksissa joutuu paimentamaan erinäisiä juoppoja sekä näpistelijöitä- mutta siinä sivussa myös ohjaamaan eksyneitä turisteja ties minne tai setvimään löytötavara-asioita. Oikeastaan tuntuu että piirivartiointi- eli siis useimmiten öisin autolla yksin ajelu erinäisiin tarkastuspisteisiin ja niistä toiseen saattaa olla sitä kaikkein kannattavinta hommaa moneltakin kantilta katsottuna. Näissä "asiakaspavelutöissä" sitä vaan rikkoo hermonsa kerta toisensa jälkeen kun asiakkaat eivät halua tai ymmärrä kiittää toista hänen panoksestaan heidän viihtyvyytensä edesauttamiseksi.

Olen kuullut paljon yhtymäkohtia hotelli- ja ravintola-alaan näiden hommien kanssa. Vaikka en mikään portsari olekaan, niin paljon joutuu olemaan tekemisissä ihan suorasti erinäisten asiakkaiden kanssa päivästä toiseen. On kieltämättä ikävä huomata että tietyn ikäryhmän asiakkaat ovat myös useimmiten niitä "vaikeita tapauksia" ja joskus ne usein huonosta käytöksestä syytetyt teinitkin osaavat olla enemmän ihmisiksi verrattuna vanhempiin "rouvashenkilöihin".

Asiakaspalvelutyö tässä muodossaan ei tosiaan ole kaikille. Se kuluttaa ainakin minun havaintojeni mukaan todella nopeasti ja vähintään jossain vaiheessa niin että niihin vaikeisiinkin asiakkaisiin alkaa suhtautumaan todella nyrpeän ynseästi ja prosessoi heidät pois näkökentästään kylmän mekaanisesti. Onneksi minulle ei ole vielä tullut eteen minkäänlaisia voimankäyttötilanteita, vaikka varuillaan saa tietysti olla milloin mistäkin tällaisessa ympäristössä, jossa liikkuu kerralla todella paljon ihmisiä.

Mietin kyllä ihan riittävästi jatkoani tämän alan palveluksessa ihan koko ajan. Joudun kuitenkin tekemään tätä nyt lähinnä siitä syystä että vaikka duuni onkin todella tympeää, niin se mahdollistaa monet sellaiset asiat joita ei opintotuilla tai muilla vastaavilla juuri hankita. Lisäksi seurustelusuhde- vai pitäisikö sanoa ihan että parisuhde pitkästä aikaa on myös sellainen johon sitä rahaa kuluu.

En yhtään ihmettele miksi keskimääräinen nuori nainen tai mies ei viihdy tällä alalla paria vuotta pidempään. On tämä kuitenkin sen verran monotonista työtä ja toisekseen lähes jatkuvasti erinäisten tahojen sylkykuppina toimimista, että ei kyllä mitään rajaa sen vitutuksen voimakkuudella aina tasaisin väliajoin. Itselleni kuitenkin tämä työ on ollut rankkaa siksi että useimmiten en tee mitään työpäivän aikana- kunhan vaan hoidan mekaanisesti muutaman jutun ja odottelen että pääsee kotiin. En ole niin passiivinen ihminen, ettäkö tämä työ sopisi minulle.

Kuin tervaa joisi

Puikoissa taas. Tällä kertaa liikkeellä jopa 2€:n suuruisella lisäyksellä tuntipalkan päälle.

Urpoja asiakkaita on kyllä taasen ruvennut esiintymään. Kaikenlaista epämääräistä kyselijää ja neuvottavaa ilmaantuu horisonttiin koko ajan. Monella tuntuu olevan jonkinlaista epäselvyyttä siitä missä he ovat ja minne he ovat menossa. Eräs nainen tänä aamuna ilmoitti että hänen pitäisi kuulemma päästä eräästä asiakasyrityksen tilasta sulavasti lävitse toisen seinän takana olevan täysin erillisen asiakasyrityksen tiloihin ihan vaan siksi kun halusi ostaa jonkun kirjan tai vastaavan.

Eilen paikalle saapui jälleen kerran nainen, joka kyseli että missä osoite X sijaitsi. Hän ei kuulemma tiennyt liikkeen nimeä mihin oli menossa- ainoastaan sen osoitteen. Teki mieli huutaa kurkku suorana että "KATO V*TTU GOOGLESTA" varsin lapselliseen, vaikkakin henkisesti melko tyydyttävään tapaan. Varmaan Google Maps olisi myös auttanut tätä henkilöä enemmän kuin joku vartija aivan toisessa suunnassa ja instanssissa missä hän nyt silloin edes oli.

Oli toki eilen muutama etäisesti työtehtävää muistuttava juttukin. Ensiksi jalkapallohuligaanin ulkonäöllä varustettu käsivarret vahvasti tatuoitu kalju mies pienen poikansa kanssa norkoili penkeillä ja kävellessäni heitä kohti kuulin miehen supattavan pojalleen jotain siitä kuinka vartija saapui paikalle. Menin kulman taakse ja kuuntelin heidän juttujaan hetkisen. Ilmeisesti vartijan parveilu heidän vierestään oli jokseenkin kuumottavaa ja havaitsin tuon kaljun tapittavan minua muutenkin melko jäätävästi. Suoraan sanottuna juuri tuollaiset hämärät, riidanhaastajilta näyttävät keskenään supattelevat tyypit ovat syy miksi haluaisin kantaa edes kaasusumutinta työtehtävässäni, mutta ymmärrän kyllä toisaalta senkin että tämä paikka nyt ei ole koskaan ollut mikään voimankäyttötilanteiden tyyssija- jolloin moisen mukanaan kantaminen voisi lisätä riskiä käyttää sitä melko vähäpätöisissäkin jutuissa.

Toisekseen minut kutsuttiin erään asiakastahon toimesta saapumaan heidän toimitiloihinsa seuraamaan erästä todella omituisesti käyttäytyvää nuorta miestä. Olin törmännyt tähän mieheen aikaisemmin muutamia hetkiä aiemmin sellaisessa tilanteessa jossa hän yritti liputta sisään erääseen paikkaan. Tyyppi vaikutti hämärältä; koko ajan säpsähteli ja teki äkkinäisiä liikkeitä itsekseen sekä pälyili ympärilleen.

Hän oli sitten onnistunut pääsemään tämän ilmaisen asiakastahon tiloihin äskeisestä välikohtauksesta huolimatta. Paikalla ollut asiakastahon edustaja epäili tyypin olevan huumeissa, mutta koska liike oli avoinna enää niin vähän aikaa, niin päätimme antaa hänen olla rauhassa kunhan ei vaan ryhtyisi aiheuttamaan hämminkiä.

Tuo tyyppi jatkoi omituista käytöstään koko siellä olonsa aikana. Hän pälyili ympärilleen, kiersi kehää ja sai jonkinlaisia sätkyjä heti kun joku meni hänen lähelleen. Erityisen kuumottavaksi hän koki vartijan läsnäolon, sillä seurasin hänen tekemisiään epäsuorasti pienen matkan päästä koko ajan. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut väkivaltaiselta- varsin sekavalta kuitenkin. Onneksi tyyppi päätyi häipymään hetken kuluttua muutenkin.

Nykyään olen kuitenkin eniten väsynyt suoraan sanottuna tyhmiä kyseleviin asiakkaisiin, että mikäli kysymys on todella urpo niin tyydyn vain olemaan hiljaa ja lähtemään pois paikalta. Kieltämättä tämä ei hirveästi tuo esille asiakaspalveluasennettani, mutta sanotaan näin että eipä sitä enää juuri nykyään ole jäljelläkään, sillä vastavuoroista kunnioitusta meitä kohtaan ei myöskään asiakastahoilta usein löydy.

Puhetta oli myös siitä että me emme ole saaneet edes sitä luvattua 0,5% korotusta palkkoihimme. Jokainen alan yritys taktikoi tuon lisän vähän eri tarkoituksiin, mutta tiedän ainakin yhden firman joka korotti työläistensä palkkoja tuolla summalla. Meillä tuo ei ilmeisesti nyt sitten tullut yhtikäs mihinkään.

Minua ainakin motivoisi edes hiukan enemmän vaikka edes tuo 0,5%:n korotus palkkaan. Tässä työssä kun nimittäin ei juuri ole muuta odotettavaa kuin mahdollisen uuden työkohteen saanti, palkkapäivät sekä tietenkin lomat. Kyllä ihan mikroskooppisen pieni palkankorotus motivoisi ainakin ajatuksen tasolla.

Hermolepoa

Kieltämättä nämä vapaat viikonloput ovat kyllä todella rentouttavia. Nyt kun niitä on taas ollut, niin on kyllä kieltämättä huomannut todellakin sen kuinka henkinen jaksaminen on ollut parempaa päin ja muutenkin aikaa on riittänyt kaikenlaiselle.

Tietenkään tässä työssä kun kahta et voi saada, niin tilannehan on nopeasti sitten se että vaikka vapaa-aikaa olisikin, niin viikonlopuista kertyvät lisät ja vähän suuremmat palkat eivät sitten olekaan enää sinun heiniäsi.

Mutta joo, neljän päivän tauon jälkeen palasin eilen töihin. Tuntui surrealistiselta olla neljä päivää putkeen pois töistä, sillä työ hapotti jo taas kertaalleen niin rankasti että oikein sattui. Töihin saapumisen jälkeen sitten koin sen kuuluisan pienimuotoisen henkisen hajoamisen tänne valvomon lattialle ja sen jälkeen keräsin itseni. Nyt istun sitten taas tässä.

Tämän viikon ongelmat ovat olleet enemmän käytännön tasoa; uutta työvuorolistaa ei ole tullut postissa, työnjohto on ollut tavalliseen tapaansa varsin hiljainen (joka on kai ihan hyväkin) sekä olen tainnut sairastua vissiin kurkkukipuun.

Itse työtehtävät eivät myöskään ole juuri muuksi muuttuneet. Olen lopettanut turhan tarinoinnin jokaisesta pikkuasiasta ja käänteestä pitkin päivää raportteihin, sillä en jaksa enää koreilla verbaalisesti raportteihin niin kuin joskus ennen. Keskityn nyt vaan jaksamaan päivän kerrallaan, vaikka pimeä ja synkkä talvikin on tulossa.

Fuusioitumisista

Enpä ole tämän blogin puolella pahemmin mutustellut tätä suurinta alan uutista, eli monipalvelufirmojen G4S:n ja ISS:n yhdistymistä G4S:n suorittaman yrityskaupan johdosta.

Kyseessähän on tosiaan aika kova juttu, sillä nyt nämä monikansalliset ja maailmanlaajuiset firmat todellakin pistävät jossain vaiheessa hynttyyt yhteen.

Se mitä se taas minusta tulee enteilemään eniten on varmaan se että tosi moni potentiaalinen asiakasfirma alkaa keskittää näitä palveluidensa hankintoja yhdelle firmalle, sillä jos yhdeltä firmalta saa siivoukset, vartioinnit ja mahdollisesti vielä ruokailupalvelutkin samaan syssyyn, niin miksi sitten ostaa samoja palveluita parilta eri firmalta? Tämä nyt sitten vaan luo aikamoisen varjon sellaisten vartiointiliikkeiden ylle joilla tällaisia monipalvelukonsepteja ei ole vielä sisällytetty hintaan. Uskon että sellaiset firmat tippuvat auttamattomasti pois markkinoilta, jotka eivät ole valmiita ainakaan täällä PK-seudulla olemaan juuri monipalveluyrityksiä ja tarjoamaan sen yhden vartijan tai vastaavanlaisen tekemään mahdollisimman monta hommaa.

Tulevaisuus näyttää siis aika moninaiselta. Kenties ennen pitkää vartijan pitää olla oman ammattinsa ohella talonmies, siivooja sekä muutama muukin, sillä muuten hänen ammattitaidolleen ei sinänsä ole kysyntää.

Taidamme elää samalla melko mielenkiintoisia ja pelottavia aikoja.

Muistakaa tämä: kielletty ajosuunta!

Olen alkanut miettimään hyvin vahvasti sitä minkälaisen viestin annan työstäni sekä vielä enemmän itsestäni tämän blogin kautta.

Aika usein nimittäin tuntuu että tämä työ ei todellakaan ole a) minua varten sekä b) sen arvoista moneltakaan kantilta katsottuna. Minun omaan arvomaailmaani ei kuitenkaan sovi jutella tällaisessakaan blogissa asioista sellaisina minkälaisina ne voisivat olla jonkun alan firman rekrytointijulisteissa tai isompien pomojen mainoslauseissa- vaan vain ja ainoastaan sellaisina minkälaisina minä ne näen.

Jos minulta nyt kysyttäisiin että minkälaisen ihmisen "alaa" tämä olisi ja kannattaako tänne tulla- vastaisin varmaan että kaikki se hohto jota tässä työssä voisi edes olla on hetkessä koettu ja aika äkkiä monikin ihminen tähän kyllästyy. Saatat kyllästyä tähän nopeammin kuin uskotkaan, sillä niin juuri kävi minulle.

Ehdotan tätä kesätyöpaikaksi sekä työksi heille jotka tekevät tätä vähän ja osa-aikaisesti. Kunhan ihmisellä on jotain fiksumpaa pääasiallisena tekemisenmuotonaan ennen tätä, niin kaikki on varmasti hyvin. Sitten kun tätä kuitenkin rupeaa tekemään joka päivä työnään, niin huomaat kyllä itsesi melko väsyneeksi joko liiasta työstä tai liian vähäisestä työstä.

Eräs alalla ollut tyyppi kirjoitti osuvasti eräällä palstalla siitä kuinka hyvin pieni prosentti tämän alan työntekijöistä on tässä todella sydämellä mukana. Suurin osa on täällä vain aikansa ja lähtee pois. Pyrin itsekin tähän niin pian kuin mahdollista.

Vaihtelu virkistää

Tänään menin sitten kolmanteen työkohteeseeni päivävuoroon aulaan.

Tämä on ihan kivaa vaihtelua, sillä pitkät iltavuorot ja myöhäiset "epäihmisten työajat" alkavat kyrsiä aikalaillakin. Toki näissä virastotyöajoissa on sitten vaan se, että vaikka pääsetkin kotiin ihan ihmisten aikoihin ja vapaa-aikaa jää ihan mukavasti, niin näiden respojen tekeminen on toisinaan älyttömän tylsää. Mikäli kyseessä on tällainen lähinnä asiakasfirman sisäisten yhteistyökumppanien tapaamiseen tarkoitettu työkohde, niin työtahti ei ole kovin nopeaa vaan asiakkaita voi käydä keskimäärin yksi tai kaksi muutaman tunnin välein. Toisinaan käy yksi tai kaksi asiakasta päivässä.

Toki näissä kohteissa on se hyvä puoli että vaikka tännekin satunnaisesti urpoa porukkaa eksyy, niin nykyään kumminkin tässä kohteessa sisään pääsee vain asiakasyrityksen omat henkilöstöt sekä sitten kutsutut vieraat, jotka eivät tosiaan aiheuta hämminkiä. Tämä on siis aikalailla vastaanottoapulaisen hommaa.. vai pitäisikö sanoa "vastaanottovirkailijan".

Parasta näissä kohteissa on tietysti se että ilmaista kahvia (Capuccinoa, Lattea, Latte Macchiattoa yms.) erilaisilla variaatioilla kyllä löytyy. Toisaalta työtunnit nyt kuluvat kenties ihan yhtä verkkaisesti, mutta pääsee sentään edes jotenkin hyvissä ajoin pois paikalta.

Yleisesti ottaen niin nämä hommat ovat myös sitten kai sitä tavaraa jota "true vartijat" kavahtavat, sillä nämä nyt sitten eivät luo sitä kovaa ja varmaa turvallisuutta patukka vyölenkissä ja käsirautakotelo toisella puolella. Onhan se toki totta että nämä reception-hommat ovat monestikin uusien monipalvelukonseptien luomia markkinarakoja, joihin on saatu sitten ympättyä porukkaa vartijan vaatteet päällä ihan noin muuten vaan.

Itse tälle alalle siirtyessä en ollut aivan varma että minkälaiseen työtehtäviin minut laitettaisiin. Varauduin periaatteessa kaikkeen ja siksi kävin noita voimankäytön lisäkoulutuksiakin siinä sivussa. Päädyin kuitenkin tekemään muutaman respan ohella tuota "pääasiallista" kohdettani pukuhommissa, enkä koskaan haalaripuolelle ole vielä päätynytkään.

Kieltämättä nämä jutut ovat hyvää vaihtelua sille ainaiselle valvomossa istuskelulle. En myöskään itse katso että vaikkapa joku järjestyksenvalvonta tai vastaava olisi niin merkityksellistä duunia minulle, ettäkö haluaisin ehdottomasti sitä tehdä paljon vaarallisempana kuin näitä valvomoita ja respoja. Samaa palkkaa ja huonompaakin nimittäin irtoaa vaikkapa myymälävartioinnista- joka sekin on aika hektistä ja vaarallista hommaa tietyissä kohteissa. Uskoisin että siinä hommassa minua sitten taas vaivaisi se kuuluisa liian hektinen työ varsinkin palkka huomioiden.

Että joo.. 10,43€ tunnilta lisineen enimmäkseen persiillään istuen on juuri ja juuri se palkka työtehtävineen jonka katsoisin vaivan arvoiseksi. Toisaalta sitten taas tällainen "istut 8h enimmäkseen selaten nettiä"-työmuoto passivoi ihmistä aikalailla, eikä se ainakaan virkistä sellaisia ihmisiä jotka ovat jo valmiiksi perimmäisiltää laiskoja tai helposti kaikkeen tympääntyviä.

Toisaalta kun miettii monia työkavereitani- useat heistä tekevät tätä työtä jo muutaman vuoden kokemuksella. Eräskin nuori nainen oli akateemisista taustoistaan huolimatta seitsemättä vuotta tekemässä näitä töitä, enkä tiedä että oliko hän tyytyväinen vai vain pitkäaikaisesti syyn tai toisen johdosta umpikujassa. Itse en haluaisi enää niin pitkän ajan jälkeen olla näissä työtehtävissä, sillä olen jo nyt tuntenut tämän vuoden sisällä hyvin rankkaa "boreout"-ilmiötä töissäni siinä määrin, että on kai pieni ihme että jaksaisi vielä vuodelle 2012 asti jatkaa tätä(kin) työsuhdetta.

Kieltämättä töissä hapottaa. Jatkuvasti.

Urpojen maihinnousu

Juuri kun pääsi eilen kiittämään sitä että ne alkuaikojen kävijämäärien mukanaan tuomat hyvin pitkälle uusavuttomat, kaikesta valittavat ja selkeästi koko ajan hukassa olevat asiakkaat olivat loppuneet.

Tänään olen sitten taas kiltisti käynyt ohjaamassa naisia pois miesten WC-tiloista, käynyt ihmettelemässä sitä miksi naisihmiset haluavat Inva-WC:n puolelle, vaikka selkeästi heidän pitäisi varmaan mennä naisten WC-tiloihin. Naisten WC-tiloja ei kuitenkaan monikaan löydä- sitten ollaan myös vielä kaiken päälle ilkeitä ja vittumaisella äänensävyllä kuittaillaan päivänselvistä asioista.

Eli joo, kieltämättä nyt tuntuu taas aikamoiselta paskaduunilta tämä homma "taas vaihteeksi". Olen ottanut jo tavaksi olla sanomatta enää tyhmiä kyseleville asiakkaille yhtikäs mitään jonkun todella nolon tilanteen jäljiltä, vaan olen mulkaissut väsyneesti ja porhaltanut takaisin tänne valvomoon turhautumaan. Olen päättänyt että asiakkaamme saavat aivan rauhassa olla oikeassa ylväässä yksinäisyydessään, enkä missään nimessä edes jaksaisi lähteä mihinkään väittelyihin heidän kanssaan. Muutama kerta turistien kanssa kuseen jouduttuani tämä sai riittää.

Mutta, kyllä kai se on todettava että tässäkin sitä taas huomataan miten palvelualoilla työskentelevä ihminen kyllä varmasti huomaa ihmisten yleisen kiittämättömyyden melko tiuhaan työtehtävissään. Yllättävää on ehkä ollut se että nämä kiittämättömät asiakkaat eivät suinkaan ole olleet nuoria, vaan jo hyvän matkaa keski-iän ohittanutta sakkia, jonka perusperiaatteisiin näemmä kuuluu ihan muuten vaan aina oikeassa oleminen. Oikeastaan pakko todeta että nuoret ovat käyttäytyneet ihan kohtuullisen hyvin- eikä vartijana oleminen ole sekään tuonut mitään lisäturbulenssia välillemme.

Sanomattakin selvää kuitenki että tänään kohdatut paskat persoonallisuudet vituttavat. Enkä muuten tasan ole ainoa joka näin ajattelee, mutta sanotaan näin että oma henkinen "kilpeni" ei suinkaan ole vielä päässyt kehittymään niin kattavaksi ettäkö kestäisin nämä kaikki sekoilut ihan mukisematta.

Mutta joo, ikävästi tuntuu siltä että duuni on nyt taas näin vaihteeksi haastavaa.

Onneksi on kuitenkin vapaa viikonloppu! Palkkapussi ei ehkä kiitä, mutta ainakin henkinen jaksaminen sitäkin enemmän.

Paskaduunien ja vartijan uran korrelaatiosuhteista

Synkimpinä hetkinä mietin usein että teenkö sanan perinteisessä mielessä "paskaduunia".

Aika monella internetin anonyymillä keskustelupalstalla nimimerkit toisensa jälkeen toteavat omien vartijauriensa jälkeen tehneensä joko jossain määrin tai kokonaisuudessaan alipalkattua paskaduunia. Niin minäkin toisinaan ajattelen, vaikka tosiasia taitaakin olla että tätäkin huonompaa duunia kyllä löytyy jos vaan lähtee hakemaan.

Monien itseäni vähän vanhempien ihmisten mielestä tällainen duuni ei olisi voinut sopia parempaan rakoon omaa elämäntilannettani ajatellen. Minua usein onnitellaan siitä että vaikka tämä ei ehkä mikään loistoduuni olekaa, niin olosuhteet ja lähtökohdat huomioonottaen asiat tosiaan voisivat olla pahemminkin. Olen näissä arvioissa jossain määrin aivan samaa mieltäkin, vaikka välillä tuntuukin että juuri tämän työkohteen seesteisyys ja suoranainen tylsän uuttuva ilmapiiri tekevät tästä kyllä ainakin itselleni paskaduunin aina tasaisin väliajoin.

No toki voidaan katsoa tätä duunia paskaduunina palkankin osalta. Toki on olemassa aloja joissa on tätäkin huonommat palkat- vaikka itse hyväksynkin nykyisen palkkatasoni korreloiden sitä sillä koulutuksen määrällä, jota tähän ammattiin päätymiseen tarvitaan. Ainoa asia mikä minua eniten palkkausjärjestelmässä vartiointialan osalta kismittää on juuri tuo että palkka maksetaan kahdessa erässä, johon olen kieltämättä tottunut vaikkakaan en kovin onnistuneesti.

Olen tavannut monia kollegoita jotka tosiaan ainakin melko iloisin mielin väittävät pitävänsä näistä töistä. Itse usein mietin tällaisia persoonia kohdatessani että heidän täytyy olla kyllä jossain määrin perusluonteeltaan laiskoja ihmisiä, joille laaja vapaa-aika työssä ja vieläpä siitä palkan kuittaaminen täytyy olla eräitä elämän huippuhetkiä. Tuntuu myös usein että tällaiset työkaverit ovat suhteellisen aloitteettomia yksilöitä, jotka ovat muutenkin antaneet itsensä elämän aallokoissa heittopusseiksi ilman sen kummempaa tarkoitusta tai päämäärääkään.

Eräs näissä hommissa ollut henkilö puki sanoiksi eräänä päivänä hänen kanssaan jutellessaan samoja asioita mitä minäkin olen tällä alalla huomioinut; sen että vaikka useimmiten matalapalkka-alana tännekään nyt ei ihan maisteritason porukkaa hakeudu, niin usein sitäkään vähää tietotaitoa tai muuta hyödyllistä jota joku vartijakandidaatti voisi omata ei hyödynnetä usein lainkaan.

Omakin tilanteeni on se että halusin aikoinaan tehdä paljon laajemmin aulakohteita, mutta mahdollisuuksia siihen tarjotaan etenkin nykyään hyvin vähän. Kielitaitoani ei juurikaan ole hyödynnetty- eikä se sen puoleen näissä tehtävissä mitenkään tule eduksi muutenkaan.

Totta kai jokainen selväjärkinen ihminen turhautuu.. ehkä jopa katkeroituu. Se varmaan selittää sen miksi luonnollinen poistuma tällä alalla on niin suurta. Uskon kuitenkin että pienellä pelisilmällä ja lähtökohtien tarkastelulla monikin kohde saisi oikeanlaisensa tekijän, eikä niin päin että supliikkimiehet istuisivat kellareiden komeroissa peräseiniä vartioiden ja sitten muskelimiehet tuijottelisivat yrityksien asiakkaita vastaanotossa kivikasvoisina päivästä toiseen.

On ikävää tajuta tällaisia asioita ja siksi joka päivä tunnen halua lähteä näistä töistä. Tietyt taloudelliset seikat elämässäni kuitenkin estävät asian vielä toistaiseksi, mutta ennen pitkää minun on lähdettävä näistä töistä jotta kykenen saamaan tai ainakin yrittämään sellaisia työtehtäviä itselleni jossa mahdollisimman paljon pystyisin olemaan taitojeni avulla esillä.

Kieltämättä tähän loppuun on siis vielä todettava, että vaikka vapaa-aikaa tässä työtehtävässä onkin hyvin paljon, niin aivan samanlaisia piirteitä näissä tehtävissä ei ole tullut vastaan kuin perinteisemmissä paskaduuneiksi määriteltävissä töissä. Toki koen että tässä työssä on piirteitä siitäkin asiasta, mutta ehkäpä kokonaisuudessaan en laskisi tätä vielä paskaduunin puolelle, vaikka kieltämättä varmasti todella moni entinen ja nykyinen kollegakin moisen tekisi silmääkään räpäyttämättä.

Hälytyskorvauksella eteenpäin

Niinhän siinä sitten kävi että töihin mentiin että paukahti.

Ihmettelin omituista päivän vapaata keskellä viikkoa kun kumminkin huomenna perjantaina olisi vielä pitänyt mennä töihin ennen viikonloppua. Noh, tämähän ei luonnollisestikaan toteutunut millään tapaa, vaan kävikin niin että eilen enemmän tai vähemmän pyydettiin töihin täksi päiväksi.

Parasta ei suinkaan tässä ollut se että pääsi töihin, vaan se että näin lyhyellä aikavälillä ilmoitetusta lisävuorosta kuuluu maksaa hälytyskorvaus. Toisin sanoen tämä meinaa tuplapalkkaa, joka on tosiaan aika kaunis asia näinkin pitkien vuorojen tiimoilta.

Ennen kuin viime tai edellistä työehtosopimusta viilattiin, niin tämä hälytyskorvaus oli kuulemma vain muutaman euron lisä tuntipalkkaan. Sillä ei välttämättä kovin moni lähtenyt töihin, mutta nyt tämä hälytyskorvauksen kuittaaminen tuplapalkkana vuorolta tosiaan saa ihmisen kuin ihmisen liikkeelle. Ainakin useimmiten.

Itse olen näitä hälykorvausvuoroja tehnyt aika tiuhaan tahtiin. Niitä tulee lähes jokaisessa periodissa ainakin minulle tämän ollessa nyt toinen kerta tähän listaan. Tällainen peli on oikeastaan ollut ihan normaalia aivan alusta asti, enkä ehkä osaa edes kuvitellakaan että millä rahoilla mm. piirikuskit ovat liikkeellä heidän pitkillä vuoroillaan ja siihen päälle vielä mahdollisilla hälykorvauksilla.

Huono puoli tässä asiassa toki on vaan sitten se että parempaa on olla suunnittelematta mitään kovin varmaa ja lukkoonlyötyä koskaan mihinkään väliin. Se hiertää ja on hiertänyt parisuhdetta ja muitakin sosiaalisia kontakteja useampaankin kertaan, mutta minkäs teet kun näillä paskapalkoilla on pakko lähteä mikäli mielii jotakin aikaiseksi saada.

Luonnollinen alasajo

En ole suoraan sanottuna jaksanut taas kirjoitella vähään aikaan.

Ei siltikään hätää, sillä ei täällä nyt mitään niin mullistavaa ole tapahtunutkaan ettäkö omia postauksia asioista kannattaisi tehdä.

Lomiin sain varmistuksen. Lämmittää mieltä kyllä suurelti juuri nyt tietää että seuraavan kuun lopulla ei tarvitse viikkoon tulla töihin, vaan saa olla tästä kaikesta todellakin rauhassa.

Asiakkaat ovat jossain määrin rauhottuneet alun suunnattomasta sekamelskasta. Tuntuisi nyt siltä että ne kaikkein kiukkuisimmat tapaukset eivät todellakaan ole enää liikkeellä, vaan työkohteen seesteinen rauhallisuus on palannut normaaliksi työtahdiksi. Toivottavasti tämä jatkuisi ainakin vuoden loppuun.

Töistä noin yleensä ottaen on kai todettava, että jonkun verran vapaatakin tässä näyttää kertyvän. Pelkään vain sen tosin näkyvän palkkapussissa, mutta toisaalta pakko myös todeta että koskaan ennen ei tämä työ ole taas vaihteeksi hapottanut yhtä rankasti kuin nyt. Moni asia sen kuuluisan "työn luonteen" osalta on jälleen ottanut päähän ja rankasti, eikä nyt vuoden loppua kohden mentäessä hirveästi näyttäisi tahti sen suhteen muuttuvan muutenkaan.

Tuntuu usein siltä että kaikkea eivät ole nähneet hekään kollegoista, jotka kuulemma pitävät työstään tällä alalla ja näkevät sen merkityksellisenä. Itse en ole tehnyt tätä työtä kuin sen yhdeksän kuukautta ja jo nyt tuntuu että tämä toimettomuus on kenties se mikä syö miestä eniten. Toisaalta tiedostan myös sen että liika toiminta syö miestä vähintään yhtä nopeasti- ellei jopa nopeamminkin. Kaikkeen tällä alalla väsyy ennen pitkää oli se työtehtävä mikä tahansa variaatio näistä.

Osasin kyllä odottaakin henkistä loppuunpalamista tämän työn äärellä. En ollut viljellyt erityisen ruusuista kuvaa tästä ammatista muutenkaan ennen kuin näihin töihin menin, mutta sanotaan näin että odotin tämän työn olevan paljon aktiivisempaa jopa näissä hiljaisemmissakin kohteissa kuin mitä se nyt sitten lopulta olikaan. Lisäksi tämän työkohteen henkilökunnan välillä esiintyvät jännitteet luovat tänne myös huonoa ilmapiiriä, joka valitettavasti kyllä vaikuttaa minuunkin melko tappavasti mielialojen suhteen.

Joku viisas kai neuvoisi tässä vaiheessa laittamaan pelin poikki ja unohtamaan koko homman. Itse pyrin pikemminkin tässä vaiheessa etääntymään tämän työn todellisuudesta ja jollain tapaa ihan vaan unohtamaan että duunissa nyt voi olla näinkin tylsää, puuduttavaa, virikkeetöntä ja muutenkin paskamaista päivästä toiseen.

Sinne sun tänne

Kävi sitten niin että minulla ei ole kuulemma talvilomamahdollisuutta tällä kertaa. Viime kesästä on kuitenkin jäljellä kuusi päivää lomaa, joita en ole kuulemma pitänyt. Esimies totesi että voin pitää kyseiset lomat kai suurinpiirtein tai tarkalleen samaan ajankohtaan, mutta ei tietenkäään voi olla varma.

Tosiaan olin töissä koko viime kesän. Nyt voisi olla ihan hyvä hetki nauttia niidenkin säistä johtuneiden hikisten päivien huumasta näin jälkeenpäin.

Henkilökohtaisessa elämässä menee muuten taas niin kuin vuoristoradalla. Olinkin jo unohtanut minkälaista parisuhteet voivat parhaimmillaan tai pahimmillaan olla. Henkisesti ja fyysisesti varsin verottavaa ensinnäkin töissä vaan odottaa että päivä loppuisi ja sitten vapaalla ollessa tuntee että nyt menee kaikki taas aivan päin jotain.

Tyyntä myrskyn silmässä

Ilmat ovat tosiaan kylmenneet aikalailla ja säätiedotuksetkin lupailivat ensilunta ehkä jo seuraavalle viikolle. Forecan sääennusteen mukaan lunta olisi tulossa jo kai seuraavalla viikolla, mutta totisesti toivon ettei niin tule käymään.

Töissä on ollut jotenkin parin ensimmäisen viikon kaaoksen jäljiltä hiljaisempaa. Tämä on ihan hyvä juttu tässä vaiheessa, sillä pelkäsin jo laajasti sitä että tällainen rumba vai käyttäisinkö termiä sirkus jatkuisi useamman kuukauden.

Itse olen edelleen aika mietintäkannalla tuon talviloman kanssa. Tarvitsisin kyllä lomaa, mutta onko se nyt sitten viisampaa säästää ne lomat vielä kesälle mikäli mahdollista, vai polttaako ne nyt sitten loppuun tässä vaiheessa. Kyllähän loma nyt tosiaan kelpaisi, mutta en tiedä että tarkalleen milloin.

Voinee myös olla että pidän hiukan taukoa tämän blogin kirjoittelusta, sillä juuri nyt pienen "virtapiikin" jälkeen tilanne on ainakin täällä normalisoitunut jonkun verran. Jäädään siis odottelemaan niitä tarkempia aikoja.

Puikoissa taas

No en voi sanoa ettäkö maanantai olisi ollut mitenkään erityisen tyhjentävä vapaapäivä.

Juoksin ympäri kaupunkia erinäisillä asioilla ja muutenkin syksyn myötä satoi koko ajan minne vaan meninkin.

Tänään töissä sitten taas mikään ei ole ollut sen kummempaa- onneksi kuitenkin rauhallisempaa. Ärsyttäviä asiakkaita kyllä taas löytyi vaikka millä mitalla, mutta en sitten tiedä että onko siinäkään enää mitään uutta. Ottaa vaan päähän tietynlaisten vanhempien naishenkilöiden käyttäytyminen täällä.

Lisäksi tuli kyselyitä siitä että milloin huvittaisi pitää talvilomiaan. Itselleni on kai toistaisen työsuhteen aikana kertynyt lomaa noin kymmenisen päivää, mutta pahinta tulee olemaan sen päättäminen että milloin noita lomiaan oikein pitelisi. Oikeastaan en edes ole varma että tulenko pitämään lomaa ollenkaan tänä talvena, vai mennäänkö suosiolla sitten vähän pitemmillä kesälomilla.

Kovin tuntuu kyllä tämäkin vuodenaika kylmältä ja pimeältä.

Sunnuntaityötä

Eilen oli taas mukavan terapeuttinen ilta naisystäväni kanssa. Kieltämättä se teki tästä työpäivästä vaivan arvoisen kun sai vaan olla toisen kanssa eikä tarvinnut sen kummemmin miettiä mennyttä tai tulevaa.

Muutenkin alkavat fiilikset olemaan aikalailla voiton puolella, kun miettii että tänään on sen seitsemän päivän työviikon viimeinen työpäivä. Palkinnoksi tuplapalkka ja huominen vapaapäivä. Jee.

En kuitenkaan enää tiedä että ovatko nämä tällaiset viikot vaivan arvoisia. Uskoisin että tällainen työtahti alkaa kyllä painaa ikäisiänikin ihmisiä, eikä tämä ole suinkaan ensimmäinen kerta kun olen seitsemän päivää viikosta töissä. Tein tällaisia vuoroja aivan työuran alussa, mutta kuten sanottu niin eipä silloin tarvinnut hirveästi elämästään noin niin kuin sosiaaliselta kannalta huolehtiakaan. Toisaalta eipä tällaisista työputkista aivan hirvittäviä summia kyllä makseta, mutta kyllä siitä ihan kohtuullinen korvaus rahallisesti tulee- harmi vaan että kaikenlainen vapaa-aika putoaa lähes nollaan ja noin yhdeksää tuntia päivittäin töissä haahuilevana sitä kyllä miettii että onko se lopultakaan sen arvoista.

Kovaa vauhtia?

Lauantaipäivä töissä.

Yleinen konsensus työpaikalla taitaa olla se että työn vaativuustaso on noussut. Se on tietysti vähän ikävää kun on tottunut rauhalliseen, lähes uneliaaseen tahtiin tässä työkohteessa. Ei kuitenkaan sovi väittää etteikö tässä olisi nyt hyvätkin puolensa, sillä työvuorot kuluvat nyt paljon nopeammin kun on koko ajan jotain tekemistä. Tulen kuitenkin varmasti huokaisemaan helpotuksesta sitten kun tämä kaikki on ohitse.

Siltikin nämä tämänkertaiset asiakkaat vituttavat ehkä eniten. Olen ollut melko turhautunut töissä tämän koko viikon, mutta nyt näyttäisi että tahti on hiljenemään päin. Toisekseen lämpöä tuo sekin tieto että seuraavalla viikolla olen ainakin teoriassa vain neljä päivää töissä ja saan avonaisen viikonlopun palkinnoksi. Ehkä.

On vaikea suhtautua edelleen siihen että työni on nyt viimeiset yhdeksän kuukautta olleet hiljaista sakkaa kaikkien kohteiden osalta. Nyt kuitenkin pärähti käyntiin sellainen aika että töitä yhtäkkiä onkin taas vaikka muille jaettavaksi asti. Tulee olemaan pelottavaa katsella tämän tahdin mahdollista nopeutumista ja sitä missä psyko-fyysis-sosiaalisen kokonaisuuteni osalta olenkaan oman kunnon tiimoilta vuodenvaihteen jälkeen.

Totuuksien paljastuminen

Juttelin useamman asiakasyrityksen työntekijän kanssa tänään siitä kuinka tuntui vahvasti siltä että työtehtävät ovat jotenkin lisääntyneet.

Moni oli samaa mieltä siitä että kävijämäärät olivat nousussa ja myös että kävijät eli asiakkaat, vieraat yms. millä nimellä heitä nyt haluaa kutsuttavankaan ovat muuttuneet kohtuullisen vaativiksi tapauksiksi. Eilen esimerkiksi erästä ulkomaalaissyntyistä oli nimitelty todella loukkaavasti vanhemman "rouvasihmisen" toimesta erään tapauksen tiimoilta, jonka yksityiskohdat taitavat jäädä nyt sen kummemmin ilmoittamatta.

Minut kuitenkin kauhistutti se tapa miten ihmisen tänne tullessaan lopulta käyttäytyvät ja vielä minkä takia he tänne ovat tulleet oikeastaan. Toisaalta sekään ei minua yllätä miten ihmiset sitten lopulta juuri näistä vähän vanhemmista ikäluokista käyttäytyvätkään- pikemminkin kyse näyttää olevan totaalinen oman edun tavoittelu ja muista piittaamattomuus.

En enää yhtään ihmettele miksi asiakaspalvelijat ammatissa kuin ammatissa ovat niin väsyneitä ja vittuuntuneita. Olen itsekin nykyään osa heitä.

Takaharkintaa

Täytyy myöntää että eilisen melko vittumaisen vuoron jälkeen teki mieli "riipaista alle oikein kunnon känni". Meinasin ostaa ainakin vähän yhtä sun toista tilanteen vuoksi, mutta päädyin antamaan asian olla. Mahdollisuudet ryypiskelyyn olisi kyllä ollut, sillä naisystäväni kanssa ei nähtykään eilen. Lähinnä kuitenkin se moraalinen tosiasia että joisin torstaina eli periaatteessa kuitenkin keskellä viikkoa sai minut perääntymään periaatteineni takavasemmalle.

Olen nyt aamun valjettua tyytyväinen etten langennut juomaan. Käytän alkoholia melko vähän muutenkin, mutta välillä on pakko juoda useimmiten salaa ihan vaan siksi koska tekee mieli. En kerro asiasta juurikaan naisystävälleni, sillä hän tulee siitä äärimmäisen mustasukkaiseksi ja kuvittelee minun mukamas juopottelevan jossain baareissa vaikka ihan kalsarikännien linjalla usein kotisohvalla loikoilenkin.

Tänään työpaikalla on ollut ihan rauhallista. Vaikka asiakkaita on ollutkin, niin kukaan ei ole ollut ihan ylitsepääsemättömän ilkeä tai vastenmielinen niin kuin eilen. Toisaalta taas voi myös olla että itse en ole enää kiinnittänyt heihin kovinkaan paljoa huomiota.

Keittelin muuten aamulla termokseen mukaan vihreää teetä. Se kieltämättä piristi tämän jatkuvan sumpin juomisen ja vitutuksen muodostamaan koktailiin, mutta tietty viimeistään iltapäivällä pitää kyllä alkaa jälleen ryystämään sumppia. Saa nähdä että auttaisiko tämän vihreän teen ryystäminen minua muotoutumaan jonkinlaiseksi Zen-Buddhalaiseksi äärimmäisen mielenrauhan tyyssijaksi vai joudutaanko jatkamaan samalla melko riehakkaalla linjalla.

Toisekseen nyt kun miettii, niin tämä blogi on kyllä juuri tämän "asiakaspalvelupuolen" johdosta perustavanlaatuisen erilaista luettavaa ja työstettävää verrattuna siihen kaverini blogiin jossa hän jakoi postia. Nyt jo sitä mielessään miettii että kannattaako tämän työn "puolia" tuoda esille tällaisessa blogissa jota tulen kuitenkin lukemaan joskus jossain vaineessa tämän työni loputtua. Pelkään siis että "aika kultaa muistot" vähän niin kuin armeijankin kanssa, mutta sitten pudottaa ne taas sinne lattianrakoon todellisuuden välittyessä näiden tekstien välistä.

Päivän asiakaspalvelutilanne

En tiedä että mikä näitä ihmisiä oikein nykyään vaivaa. Tuntuu että vähintään joka toinen asiakaspalvelutilanne on sellainen missä joutuu tekemisiin jonkun epämääräisen mulkun kanssa joka onnistuu suurinpiirtein kaatamaan ulkona pyörivän rankkasateenkin sinun syyksesi.

Tällä kertaa asialla olivat iki-ihanan pyytettömät amerikkalaisturistit pariskunnan muodossa.

He halusivat Inva-WC:hen, jonka ovi täytyy käydä avaamassa täältä valvomosta käsin.

Menin paikalle ja avasin heille oven. Hetken päästä pariskunnan mies oli käynyt ilmoittamassa läheiseen respaan että vartija eli minä olin kuulemma lukinnut hänen vaimonsa vessaan.

Todellisuudessa tilanne oli sellainen että nainen oli itse mennyt vessaan ja iskenyt päälle vessan molemmat lukot. En saanut ovea auki kun tämä mummo panikoi vessassa ja kiinan muurin kokoinen lihava Jenkki-äijä sopersi vieressä kaikenlaista paskaa. Hysteerinen hajoaminen oli jälleen lähellä.

Yritin neuvoa naista vapauttamaan ylemmän lukon lukituksen sisältä päin, mutta nainen oli niin "upset" paikallista slangia käyttäen että vaan hölisi siellä jotain. Lopulta kuitenkin nainen avasi oven ja sitten alkoi mälkättämään minulle kuinka klaustrofobisen kamalaa ihan tilavassa inva-WC:ssä oli ollut.

Mies sitten säesti ja yritti vierittää syytä lukittautumisesta minun niskaani. Nainen  itkuisena väitti ettei muka ollut koskenut ylempään lukkoon, mutta jos hän ei olisi siihen koskenut, niin ovi olisi auennut normaalisti.

Yritin pysyä näiden kahden vittumaisen Jenkin kanssa edes jotenkin ystävällisenä- olihan kyseessä sentään ulkomaalainen pariskunta. En kuitenkaan kyennyt taaskaan säilyttämään pokkaani erinäisten syytösten alkaessa lennellä näiden vittumaisten mulkkujen suusta, joten päädyin olemaan hiljaa. En sanonut heille mitään etenkään sen jälkeen kun äijä retiisin älykkyysosamäärällä varustettuna herjasi minua siitä että jos WC:n ovi menee kiinni niin miksen minä heitä siitä varoittanut.

Myönnän kyllä että mieleni teki herjata näitä kusipäitä aika rankasti takaisin. Todennäköisimmin olisin menettänyt työpaikkani, mutta ehkäpä se olisin vain pitemmän päälle tavoitekin tällaisilla kiitoksilla. On myös tosiasia että nyt viime aikoina näitä äärimmäisen vittumaisia asiakkaita on ruvennut ilmaantumaan tavallista enemmän, enkä suoraan sanoen ole kovin innoissani moisesta käänteestä.

Tuntuu edelleen tämän työn tiimoilta että ihmiset ovat ilkeitä ja piittaamattomia asiakaspalvelijoita kohtaan enemmän poikkeuksena kuin sääntönä.

Työt jatkua vois

Piinallinen työviikko jatkuu.

Eilen suuri kävijämäärä aiheutti sen että kuusi ihmistä kymmenestä ei löytänyt naisten vessaa, vaan jostain syystä päätyi painamaan inva-WC:n avaus- ja kutsupainiketta. Jostain syystä naisten WC-tilat olivat heillä täysin kadoksissa, vaikka ainakin kolmessa paikassa oli lähes kirjaimellisesti alligaattorin kokoisin kirjaimin daamien WC-tilat ilmoitettuna.

Juoksin siis ihan kiitettävästi valvomon ja Inva-huussin väliä eilen ainakin sen kuutisen kertaa saman illan aikana. Pohdin ihan vakavasti sitä että jos vaan laittaisi tuon väärinkäyttöä nähneen vessan oveen valtavan kyltin jossa lukee että "EI, ÄLÄ PAINA SIITÄ KUTSUNAPISTA KUN TÄMÄ EI OLE NAISTEN WC".

Pariin ekaan kertaan jaksoin vielä hölkätä paikalle, mutta kaikki muut kerrat sitten alkoivatkin vituttaa ja suoraan sanoen viimeisinä kertoina en enää edes jaksanut vaivautua olemaan ystävällinen, vaan sanoin että naisten WC on sitten muuten noin 20 metriä tuossa SAMASSA SUUNNASSA JOSTA JUURI TULITTE.

Summa summarum; ihmiset ovat enimmäkseen sokeita.

Toki löytyi kyllä eiliseltä vielä sitten nekin tyypit jotka miespuolisina eivät löytäneet miestenvessaan. Hohhoijaa tätä elämää ja ei voi muuta sanoa kuin että työ tekijäänsä vituttaa.


Tuli mieleen vielä jutella siitä kuinka tosi moni tuntemani ihminen vartijaksi päätyneenä ja sillä työllä kokoaikaisesti itseään elättäen pitää melko vähän ääntä ammatistaan. En ole todellakaan itse poikkeus, vaan eräs todella läheinen työkaverini joka on Facebookissakin ystäväni pyysi etten kertoisi kellekään tai viittaisi asioihin hänen työstään.

Ymmärrän sen kyllä. On lähes aina vaikeaa olla vartija, sillä ne epäammattitaitoisimmat ammattimme edustajat tekevät usein erittäin hyvää työtä mustamaalamalla kaikkien vartijoiden ammattitaitoa ja kieltämättä onhan populaarikulttuurissakin paljon pahaa verta vartijoita vastaan ja meidät usein muutenkin nähdään tyhminä, saamattomina ja äärimmäisen väkivaltaisina tapauksina. Toisinaan nämä tapaukset pitävät paikkansa ja toisinaan sitten taas eivät, mutta mediankin kautta tästä ammattiryhmästä on muodostunut tietynlainen kuva joka myös leimaa sinut aivan tasavarmana "tietynlaiseksi ihmiseksi" mikäli avoimesti ammatistasi kerrot.

Pidän siis matalaa profiilia työstäni. Muutamat ystävistäni tietävät kyllä työstäni, mutta sanotaanko että tietyille hieman vaihtoehtoisemman ja rauhanomaisemman  maailmankuvan omaaville ystävilleni olen häivyttänyt kertomuksissani työni tarkat rajat sekä yleisen toimenkuvan siten että tätä kuvitellaan nyt kai heidän tiimoiltaan jonkinlaiseksi yleiseksi "asiakaspalveluduuniksi".

Totta kai annan sitä "rispektiä" kaikille niille jotka uskaltavat rehellisesti ja avoimina olla vartijoita. Itse olen kuitenkin saanut kokea yhtä sun toista ikävää jo ennen tätäkin ammattia, joten sinänsä olen päättänyt että en viitsi nostaa itseäni sellaiselle jalustalle josta minua on helppo tähdätä tarvittaessa. Minua ei muutenkaan kiinnosta hirveästi kerätä huomiota tämän ammatin edustajana, vaan ihan tyytyväisenä pysyttelen mahdollisimman anonyymina "duunarina" asiakaspalvelutyössä ilman sen kummempia alleviivauksia.

Mutta joo, kieltämättä tämä duuni on minulle todellakin vain sitä itseään- eli työtä jolla rahoittaa vuokransa ja elämisensä niin kauan että olen kerännyt tarpeeksi paukkuja alan vaihdokseen. Myönnän kyllä että ihan alussa mietin pitkään sitä että haluaisinko kenties ainakin yrittää edetä alalla erinäisten koulutusten muodossa, mutta kuultuani ja nähtyäni moisten koulutusten todella epävarman hyödyn päätin jättää ne suurimmaksi osaksi rauhaan. En voi myöskään ymmärtää työtovereitani joille tämä saattaa hyvinkin olla se elämän kestävä kutsumusammatti, mutta ehkäpä heidänlaisilleen se tämän työn ainakin minulle kovin usein kadoksissa oleva syvin olemus on valjennut jo aikoja sitten.

Viikon positiivisiin uutisiin kuuluu muuten näin vaihteeksi se että tämä kuukausi on pian lopuillaan ja huomenna on palkkapäivä. Kauhulla lähinnä odotan että onko palkka maksettu oikein vain päin helvettiä.

Siinäpä vaarallisia tilanteita loppupäivälle.

Päivän kootut asiakaspalvelutilanteet

Jälleen kerran olen päässyt muutaman tuuman edespäin kohti totaalista kyllästymistä.

Tilanne 1:

Paikalle saapuu mieshenkilö kiihtyneenä ja vaatii että lähden avaamaan kolmikerroksisen rakennuksen toisessa päässä sijaitsevaa Inva-WC:tä hänen sitä tarvitseville suojateilleen tai mitä nyt ovatkaan. Selitän hänelle että ensinnäkin en omaa avaimia sinne koska se ei ole enää minun vartiointialuettani ja on itseasiassa kokonaan toisen firman hoidossakin.

Mies vastaa "NO MUTTA KYLLÄ NYT PITÄÄ RIPEÄSTI TOIMIA HE EIVÄT VOI ODOTTAA ENÄÄ KAUAA"

VASTAUS: "JOO, MUTTA MULLA EI EDELLEENKÄÄN OLE AVAIMIA SINNE KUN SE EI OLE MINUN VARTIOINTIALUETTANI. OLE HYVÄ JA KÄÄNNY XXX:N HENKILÖSTÖN PUOLEEN KUTEN AIKAISEMMINKIN TOTESIN"

Mies lähtee kalppien tiehensä.

Tilanne 2:

Seuraavaksi yritän selvittää erästä tämän asiakaskohteen juttua erään sen vt. henkilön kanssa, jolla ei näemmä ole mitään käsitystä miten asiat hoidetaan, mutta kova tarve kuitenkin osoittaa että halveksuu minua niin ammattini kuin vissiin pärstäkertoimenkin puolesta. Juuri nämä ihmiset ovat syynä sille miksen jaksa tehdä töitä tässä kohteessa, mutta ketään ei näytä se kiinnostavan aivan hirveästi. Lopputuloksena saattaa hyvinkin olla jossain vaiheessa se kuuluisa työuupumus, eli burnout.

Työ tekee vapaaksi

Tänään aamulla yleinen fiilis työkohteessani oli kumman nyrpeähkö.

Kaikki tuntuivat vain näyttävän minulle hapanta naamaa ja muutenkin olivat täysin hiljaisia noin niin kuin asiakasyritysten "työntovereiden" osalta. Oikeastaan heidänkin kutsumisensa työtovereiksi on todella vähän niin ja näin, mutta sanotaan nyt sitten että he ovat lähin vastineeni oikeille työkavereille. Minut kuitenkin erottaa heidän työvaatteistaan tämä tummanpuhuva puku sekä sen kantama "VARTIJA/VÄKTARE"-stigma rintapielessä.

No kuitenkin, he tuntuivat kaikki melko vittuuntuneilta johonkin asiaan. Reipas ja muutenkin sporttinen kassatyttökään ei tervehtinyt minua iloiseen sävyynsä tänään, vaan näytti jotenkin nyrpeältä. Väkisinkin mieleen juolahti että olisinkohan tyrinyt jotenkin perustavanlaatuisesti vaikkapa siten että blogini tekstit toistaiseksi olisivat olleet liian tunnistettavia tai joku paikka olisi jäänyt lukitsematta tai muuta paskaa. Toistaiseksi mitään syytä tälle käyttäytymiselle ei kuitenkaan ole ilmennyt.

Tänään aamulla myös eräs vanhempi henkilö tuli kyselemään eilen kuulemma asiakasyrityksen tiloihin jäänyttä lippalakkiaan. Kerroin hänelle että minulla on nyt tuolla valvomon löytötavaralaatikossa kolme eri lippalakkia ja toin näytille yhden joka eniten vastasi hänen kuvauksiaan. Se ei kuitenkaan ollut oikea, jonka jälkeen hän kumma kyllä poistui sen kummemmin rähinöimättä, vaikka ilme papparaisella kyllä oli sellainen "kumminkin ootte varastaneet sen, suatanan suatana!"

Että joo, eihän tämä taas helppoa ole. Lähden nyt tappelemaan yhden hälytysjärjestelmän kanssa ja sen jälkeen juon varmaan kahvit.

Tasan ei käy onnen lahjat

Olen kuullut paljon kauhutarinoita siitä miten tämä ammatti murtaa parisuhteita ja avioliittoja. Useimmiten korreksi joka taittaa aasin selän muodostuu nämä pirulliset työajat, jotka tosiaan ovat aika paskamaiset monellakin tapaa.

Jos teet päivävuoroja yleisimmillä palkkatasoilla, niin käteen jää hyvin vähän. Jos taas teet iltavuoroja yleisimmillä palkkaluokilla, niin käteen jää vähän enemmän, mutta sitten vapaa-aika on minimissään ja työajat melko perseestä.

Valitse siitä sitten mieleisesi vaihtoehto noin niin kuin kokonaisuuden kannalta.

Olen "jostain" lukenut, että monen nuoren miehen tai ylipäätään tosi monen henkilön keskimääräinen ura tällä alalla kestää sen muutaman vuoden ja sitten vaihdetaankin alaa. Nyt tällä hetkellä on kuulemma myös ainakin tämän uutisen mukaan palvelualoilla töitä, ja tämäkin ala niihin kuuluvana on luonnollisesti kasvussa kun viranomaisten eli tässä yhteydessä poliisin resursseja vähennetään jatkuvasti ja muutenkin yleinen turvattomuus lisääntyy yhteiskunnassamme monen eri syyn summana. Otollista aikaahan tämä on olla vartijana noin niin kuin töiden määrän johdosta, mutta aivan toinen asia onkin sitten se että kuinka paljon sinulle meinataan maksaa näiden töiden tekemisestä.

En tiedä kaikista palvelualojen eri ammateista, mutta kun usein ihan huvikseni eri työehtosopimusten palkkaosioita selaillessani huomaan että vaikka töitä nyt palvelualoilla näyttää olevan tarjollakin, niin aivan eri asia on että elääkö niistä saatavilla usein tuntipalkkapohjaisilla vuorotöillä, joita voidaan niputtaa yhdelle ihmiselle juuri niin paljon tai vähän  kun työnjohtoa huvittaa.

Näistä pohdiskeluista kai päästään jälleen myös siihen vastaukseen ja kysymykseen siitä miksen kuulu liittoon. Olen kyllä YTK:n jäsen, mutta en missään nimessä koskaan edes harkitsisi emoliittoamme sen saaman suuren kritiikin määrän sekä sen yleisen AY-toiminnan hampaattomuuden johdosta. Tai sellaisista asioista minä ainakin luen tämän liiton toimintaan liittyen.

En pelkää potkuja enkä sen puoleen usko niiden olevan kovin todennäköisiäkään. Jos minulle annetaan kenkää tästä työstä tuotannollistaloudellisista tai mistä syistä nyt lieneekään, niin voin hyvillä mielin poistua näyttämöltä ja todeta että tämä ala ja työpaikka siellä ei ole tosiaankaan säilyttämisen arvoinen. Äärimmäisen epätodennäköistä on kuitenkin saada potkuja noista em. syistä, mutta moni tuntuu pelkäävän sitä ja jo ihan työsuhdeturvansa takia kuuluu liittoon.

Normipäivää.. Normiviikkoa.

Aamulla ennen vuoron alkua sai taas toimia henkisenä tukena eräälle kohteen omalle vastaavalle, joka joutui sanaharkkaan kahden vanhemman naishenkilön kanssa siitä kun vessat oli lukittu siksi ajaksi kun kohde oli kiinni.

Naiset eivät suostuneet ymmärtämään että vessat oli lukittu ja ne avattaisiin kun kohdekin avautuisi. Tämä vastaava sai vääntää rautalangasta näille ihanille asiakkaille siitä miksi ovet oli lukittu, mutta nämä käppänät vain inttivät vastaan ja keskustelu saatiinkin sitten päätökseen rouhealla "KYLLÄ TÄMÄN PITÄÄ AINA OLLA NÄIN VAIKEAA TÄÄLLÄ JA PÄLÄ PÄLÄ".

Luonnollisesti läsnäoloni oli melko tarpeeton, mutta välini tähän kyseiseen henkilöön ovat kuitenkin siinä määrin kunnossa, että varmaan oli ihan OK seisoskella siinä.

Vaikka en ole ollut vuottakaan näissä tehtävissä, niin tuntuu kyllä vahvasti siltä että nämä asiakaspalvelukokemukset vai käytettäisiinkö muotoa "kohtaamiset" tulevat aina olemaan tätä tasoa hamaan loppuunsa saakka. En ainakaan tällaiseen asiakaspalvelutyöhön ole oikein soveltava, vaikka totta puhuen ihmisten kanssa tekemisissä oleminen taitaa olla universaali juttu jokaisessa asiakaspalvelutyössä. Alankin ymmärtämään sitä ylitsepursuavan syvää viisautta erään kaverini toteamuksessa, jossa hän ilmoitti ettei aio enää tehdä koskaan asiakaspalvelutöitä elämänsä aikana eikä ole muuten niitä juuri koskaan muutenkaan tehnyt.

Mietin jatkuvasti tämän työn jälkeistä aikaa ja sitä miltä tuntuu kun tämä loppuu. En kuitenkaan sattuneesta syystä voi tätä lopettaa vielä vähään aikaan, vaikka olisihan se kaikin puolin tärkeää tehdä niin sekä henkisen että vähän fyysisenkin hyvinvoinnin kannalta mahdollisimman pian.

Edelleen mielessä siintää se tosiasia että tällä viikolla tulen olemaan seitsemän päivää töissä. Sen jälkeen minulla on yksi päivä vapaana ja tämän jälkeen olen seuraavat neljä päivää töissä. Sitten minulla jopa on ehkä kolme päivää lomaa.

Kun näitä työaikoja sekä määriä oikein miettii, niin väkisinkin ajattelee että vaiva ei välttämättä olen sen arvoista kovinkaan usein. Siltikin moni jatkaa näissä töissä, sillä vaikkapa jonkun firman siivoojana tai tarjoilijana joutuu tekemään paljon enemmän töitä lähes saman tai hiukan korkeamman liksan eteen kun taas meillä. Sanoisinkin että toisin kuin voisi luulla, niin kyseessä on oikeastaan varsin laiskan ihmisen ammatti tosi monissa tapauksissa.

Olenko minä sitten laiska? No jaa, työkokemukseni ennen tähän työllistymistä ovat melko vaatimattomat, joten sinänsä pitäisi varmaan olla ihan tyytyväinen että edes tähän pääsi sisään alunperinkään. Mielestäni kuitenkin hoidan työtehtäväni silloin kun niitä on, mutta monikin asia siinä kuuluisassa "työn luonteessa" on vaikuttanut siihen että noin puolen vuoden töissäolon jälkeen tämä on alkanut hapottamaan minua aikalailla ja tunnen itseni konkreettisten työtehtävien puuttuessa varsin turhautuneeksi.

Haluaisin uusia kohteita sekä uusia haasteita. Niitä minulle ei kuitenkaan anneta, sillä työnantajani on yksiselitteisesti päättänyt että päivätyöt jääkööt vähemmälle ja että iltatöissä tässä kohteessa tulet viihtymään halusit tai et. Onneksi kuitenkin työvuorosuunnittelija on siitä mukava ihminen, että hän aina välillä laittaa minua muihin kohteisiinkin. Siinä saa sitä kaivattua vaihtelua, vaikkakaan ei niin paljoa  kun todella tarvitsisi. Esimieheni ei kuitenkaan suostu harkitsemaan minua juuri muualle kuin tänne- vaikka alunperin olisin suostunut tekemään päivärespojakin sillä pienemmällä palkalla ihan vaan mielenrauhan säilyttämiseksi.

Toinen mielenkiintoinen huomio tulee työkavereistani. Osa heistä nimittäin tekee tätä osa-aikaisesti säilyttäen siinä sivussa "kakkostyönsä", josta kenties se varsinainen leipä pöytään tuleekin. Sitten taas eräs työkaverini on juuri vartiointialaa kohtaan ääripedantti, eli luultavimmin hän varmasti haluaisi itsekin ennen pitkää esimiestehtäviin ja nyt sitten kenttätasolla on valikoinut sen nipottavan ja äärihuolehtivaisen asenteen. Juuri tuollaisiahan esimiehet usein ovat, vaikka ei tietenkään voi sanoa asioiden olevan aina ja joka tapauksessa noin.

Työkavereistani löytyy myös paljon sellaisia jotka ovat vaan päätyneet alalle sen helpon sisäänpääsyn ja melko yksinkertaisen työn johdosta. Tiedän heidän viihtyvän tällä alalla vielä pitkään, sillä heillehän tällainen järjestely jossa maksetaan eniten oman aikansa viettämisestä taitaa olla elämän eräitä parhaita sattumuksia koskaan noin niin kuin työolosuhteita ajatellen. On kuitenkin todettava että tällaiset tyypit eivät välttämättä ole sitten niitä työkalupakin terävimpiä välineitä, mutta toisaalta moiset porukat ovat harmitonta ja varsin hyväntahtoista seuraa, vaikka ammattitaitoisesti jäävätkin jälkeen kovin usein etenkin asiakaspalvelukohteissa.

Seitsemän päivää liikaa

Niinhän siinä taas kävi että löysin itseni luvatun maanantai-päivän viettämästä hälytyskorvauksen turvin kutsuttuna päivätyövuoroon. Aulapalvelutehtäviin siis päädyin kohteeseen jossa olen ennen tätä ollut muutamisen kertaa. Onneksi kuitenkin tämän kohteen työnteon perusperiaatteet ovat minulle tutut, joten pystyn tätä pyörittämään toisen työparin kanssa ihan kiitettävästi.

Se mikä puolestaan ei ole kovin mairittelevaa ajateltavaa on se että tästä tulee taas kertaalleen seitsemän päivän työviikko. Näitä tällaisia putkia minulla on joskus ollutkin aivan työuran alussa, mutta silloin minä en vielä ollut näin uupunut tähän työhön enkä sen puoleen seurustellutkaan, joten työaikaani panostin kyllä.

Nykyään tällaiset työputket ovat vähän ikäviä, vaikka ymmärrän kyllä että rahaahan niistäkin käteen sitten jää. On kuitenkin aivan selvää että tässä vaiheessa alan ymmärtämään vapaa-ajan tärkeyden sekä sen että ehkäpä minunkin työnarkomanialleni on rajansa sitten kumminkin.

Tämä päivä menee siis leppoisasti asiakaspalvelu&aulapalveluhengessä, mutta huomenna palataan sitten kolean koneilmastoituun valvomoon ties vaikka minkä juttujen pariin. Täytyy kuitenkin sanoa että huolimatta siitä että menetin ainoan vapaapäiväni tältä viikolta, niin sainpa sentään edes hitusen sitä kauan kaipaamaani vaihtelua työkohteisiin.

Se jos mikä asia tuo aivan uudenlaisen ja raikkaan tuulahduksen tässäkin työssä jatkamiseen.

Ne asiakkaat, ne asiakkaat..

Niin, joutuuhan tässä työssä asiakkaidenkin kanssa tekemisiin- tämä ala kun nykyään katsotaan "palvelualaksi", ja kaipa se sitten sitä onkin useiden työtehtäviensä osalta. Harmi vaan että niin kuin muissakin palvelualojen töissä, niin myös tässä ongelmaksi nousee se kuinka kauan arvoisa asiakaspalvelija jaksaa alati kasvavan ja vaativamman asiakaspohjan kanssa oikein vääntää ja kääntää.. erinäisissäkin muodoissa.

Selkeän väkivaltaisia asiakkaita en ole vielä kohdannut. Muutamia vihaisia ja aggressiivia kylläkin.

Aulapalvelukohteissa usein päädyn asiakaspalvelutilanteeseen keski-ikäisten tai sen ylittäneiden naisihmisten kanssa. Koska he ovat kohteessa asioimassa tietyn saavuttamansa yhteiskunnallisen etuuden johdosta, niin he myös olettavat että heitä palvellaan sen mukaisesti. Turhautumista aiheuttavat näille henkilöille usein se että sovittu tapaaminen ei alakaan odotetusti tai kun juuri he eivät pääse palvelutiskille ajoissa.

Toisen ääripään muodostavat sitten vahvasti alkoholisoituneet vanhemmat miehet, joista eräskin kävi tuossa paikassa samalla asialla viisi kertaa saman päivän aikana ja poikkesi seuraavana päivänä vielä pariinkin kertaan samassa paikassa taas samoilla asioilla. Näistä kerroista hän oli muutaman kerran varsin aggressiivinen ja kerrankin hän saapui vanhalta viinalta haisten eteeni ja huusi täyttä kurkkua että "MITÄ TÄÄLLÄ PITÄÄ SAATANA TEHDÄ ETTÄ SAA ASIANSA HOIDETTUA, PERKELESATTANA"

Toisen asiakaskunnan sitten muodostavat ne henkilöt jotka joudun poistamaan toisessa kohteessani. Kaikki tapaukset toistaiseksi ovat poistuneet pikaisesti kun on vaan huomauttanut ystävällisesti että alue jossa he oleskelevat sillä hetkellä pitäisi sulkea ison rautaisen veräjän taakse, että voisivatko he ystävällisesti poistua viettämään iltaa muihin tiloihin tai muussa tapauksessa he jäisivät sinne aamuun asti. Tämä kyllä tepsii.

Toisinaan sitten taas ei tepsi:

Kerran yllätin kohteemme takatiloista istuskelemasta vanhan mummon, joka oli ripustellut tuon hallin takatilan pattereille epämääräisiä valkoisia huiveja kuivumaan. Hänellä oli pattereilla kuivumassa viisi tai kuusi liinaa ja hän itsekin oli niihin kietoutunut. Nainen toi minulle mieleen jo edesmenneen Äiti Teresan.

Kerroin hänelle ystävällisesti saman litanian kuin muillekin sulkemisajasta ja muusta oleellisesta. Hetken hän tuntui olevan kuin muissa maailmoissa ja lopuksi ryhtyi vänkäämään siitä että miksei hän voisi jäädä paikoilleen. Hetken vastahakoilun jälkeen nainen kuitenkin keräsi märät rättinsä pattereilta ja antoi minulle jonkun epämääräisen "JEESUS PELASTAA OTTAKAA JESSE SYDÄMEENNE"-tason julistusjulkaisun ja häipyi sitten hiljalleen könöttäen paikalta.

Kerran yllätin vessojen sulkukierroksella jonkun äijän paskalta miestenvessasta. Tyyppi ei ollut lukinnut vessan ovea. Tämän jälkeen sitten kun pyysin häntä poistumaan tyyppi jäi istuskelemaan paskahuussiin ja lopulta ulostettuaan siellä ilmeisen kauan päätyi istumaan samoihin tiloihin jotka piti sulkea veräjällä. Kun menin sanomaan asiasta, niin tyyppi tuohtui että "pitääkö täältäkin taas nyt sitten lähteä".

Kolmas kerta jolloin tunsin aggressiivisuutta kohtaani taisi olla kun jo aiemmin mainitun tilan veräjällä suljettuani näin kameroista että sitä lähestyi keski-ikäinen pariskunta. Tuo veräjä oli lukossa, mutta näin että vissiin hiukan humaltunut mieshenkilö yritti siirtää veräjää ja rynkytti sitä edestakaisin jonkun raivonpuuskaan vallassa. Saavuttuani paikalle korotin ääntäni ja kysyin että "MOIKKA, MISSÄS ASIOISSA LIIKUTTE? VOINKO OLLA AVUKSI?", johon mies totesi että "No mä meen nyt vessaan perkele". Jouduin toteamaan että vessat joihin hän pyrki eivät olisi nyt enää auki, jolloin hän käännähti äkkiä minua kohti ja lähti hyvin vihaisesti kiroillen pois paikalta.

Onneksi kuitenkaan asiakaspalvelutilanteita ei aivan hirvittävästi tule eteen. Muilla vartijoilla voi varmaan tullakin.

Tuntuu että pohjimmiltaan tällainen asiakaspalvelutyö tässä muodossa ei taida olla juttuni. Väsyn samojen asioiden toistamiseen kuin robotti, enkä usko että asiakaskunta useimmiten edes ajattelee että miltä siitä asiakaspalvelijasta tuntuu. Harvoin saa kiitosta vaikka sanonnan mukaan ihminen ei kuulemma kiitoksesta eläkään.

Toisaalta muistan kyllä kertoja kun vähän nuoremmatkin pojat ovat kiltisti sanoneet minulle että olen rento vartija ja antaneet iltalehdenkin luettavaksi. Myös vähän vanhemmat ihmiset usein kiittelevät.

Tähän kai on lopulta tyytyminen.

Onnistumisen hetkistä sekä hetkistä onnistumisen välissä

Aika monen eri ammattikunnan edustaja varmaan miettii usein sitä ettei ammatissaan kohtaa juuri arvostusta tai saa tarpeeksi palautetta esimiehiltään, työtovereiltaan tai "asiakkailtaan".

Harvat ovat ne kerrat minunkin mielestäni kun olen saanut hyvää palautetta. Totta kai minua on kehuttu asiallisuudesta, siitä kuinka työkohteen henkilökunta on tykännyt sekä siitä että yleisesti ottaen olen joustava kun lähden tekemään hälyvuoroja kahden tunnin varoajalla sekä siinä samalla syön kenties itseltäni sen ainoan vapaapäivän.

Minusta vartijan työ nykypäivänä todella monessa kohteessa on rinnastettavissa vuokratyöläisen duuniin. Siinäkin nimittäin sinut palkataan usein tekemään jonkun muun duunia enemmän tai vähemmän se vartiointiliikkeen asu päällä. Tällainen kuvio toimii esim. aulapalvelukohteissa, jossa sinä vartijana usein toimit huonommalla palkalla asiakasyrityksen vastaanottovirkailijana. Tätäkin hommaa tulee tasaisin väliajoin nimittäin tehtyä, ja viimeaikaisen kehityssuunnan mukaan kaupan puolella vartija on jo taasen vaikka ties mitä myyjän, hyllyttäjän sekä siivoojan väliltä.

Tässä paikkarikohteessa taidan olla vahtimestarimainen yleismies. Suljen paikat päivän päätteeksi, suoritan valvomosta käsin kameravalvontaa, soittelen huoltoja erinäisille rikkoutuneille asioille ja esineille sekä muuten vaan kiertelen VARTIJA/VÄKTARE-brodeeraukset puvuntakin rintapielessä asiakkaiden keskuudessa.

Työ on enimmäkseen melko uneliasta ja verkkaista. Samat rutiinit toistuvat ja usein on käynyt niinkin että työn monotonisuuden johdosta viikonpäivätkin ovat menneet sekaisin ja on eletty vielä torstaissa kun perjantai pukkaa päälle. Joskus alkuaikoina saattoi väkisin melkein uinahtaakin valvomossa. Nykyisin tätä tehdään hyvin nukutun yönkin jälkeen tylsyydestään johtuen helvetinmoisissa kofeiinipöllyissä, eli valvomon kahvinkeitin on aika kiivaassa käytössä.

On kuitenkin todettava että tämä työn tylsyys puuduttaa kaltaiseni ihmisen, joka kaipaisi ihan konkreettisia työtehtäviä pysyäkseen tyytyväisenä. Joillekin tietysti tällainenkin työelämä sopii ja siksi ei kai olekaan ihme että tässäkin tehtävässä viihtyy paljon vanhempia miehiä ja loput olemmekin sitten vähän nuorempia miehiä. Jos nyt joku työnjohdollinen taho jostain firmasta tätäkin asiaa kavahtaa, niin kannattaa muistaa että jos kohteessa ei vaan ole määritelty muuta tekemistä kuin avaus- ja sulkukierrokset sekä valvomotyöskentely, niin varmaan se vartija sitten joko lukee, kirjoittaa, pelaa pasianssia tai vaikka taskubiljardia sen kahdeksan tuntia kun ei muuta ole.

Vapaa-aikani työvuorojen välissä päivisin on melko vähäistä, vaikka muutamia päiviä vapaata kertyykin tasaisin väliajoin etenkin viikonlopuille kun toistenkin vuorolaisten on päästävä vuorollaan tekemään viikonlopun "rahavuoroja" näiden arkipäivien normaalivuorojen lisäksi. Iltaisin kuitenkin olen oudon väsynyt usein näinkin fyysisesti virikkeettömän päivän jäljiltä, enkä esimerkiksi ole jaksanut näiden töiden aikana enää juuri urheilla sen puoleen kuin tehdä paljoa muutakaan. Kaikki tuollainen aktiviteetti menee viikonlopulle, joka minulla on onneksi tänä viikonloppuna vapaata.

Alussa vielä pidin- kumma kyllä- iltatöistä sen verran että katsoin ne tekemisen arvoisiksi. Nyt kuitenkin pian vuoden vartijamiehenä toilailtuani alan olemaan näihin melko väsynyt, mutta kun olen vain varamiehenä aulapalvelukohteessani, niin sinnekään ei kovin useasti pääse enää nykyisin elleivät pääasialliset työntekijät siellä ole lomilla, vapaalla tai irtisanoutuneet.

Nämä iltatyöt tulevat vaan kovin pitkiksi. Haluaisin johonkin toiseen kohteeseen taas vähäksi aikaa, sillä nämä talon puolesta näkyvät naamat ja heidän omat konfliktinsa ovat usein melko ankeaa seurattavaa, varsinkin kun niissä häärivät salaa toistensa selän takana paskaa puhuvat naishenkilöt jatkuvasti.

Uskoisin että aika monet muutkin alan tekijät voivat yhtyä siihen ajatelmaan että työkohteessa ratkaisee ja siellä jaksaa jos vaan on mukava henkilökunta tai työkaverit. Tässä kohteessa muutamat ovat mukavia, mutta suurin osa sitten taas on jo kauan aikaa sitten ennen sinun näkemistäsikään saanut sellaisen kuvan sinusta vartijan asun perusteella että ole ensinnäkin a) tyhmä b) sivistymätön sekä c) et tajua mistään mitään, vaan sinulle pitää suurinpiirtein tavuttaa kaikki lauseet ja opastaa kädestä pitäen jonkun vessanoven kahvankin käyttö.

Saatan olla vainoharhainen, mutta tässä kohteessa usein tuntuu siltä että vartijan asema on vaikea henkilökunnan ja asiakkaiden ristipaineessa. Ymmärrän hyvin jos välttämättä ei kovin moni jaksa tällaista pitkiä aikoja, vaan kiertää aina lyhyitä aikoja kohteesta toiseen.

Vielä loppuun tarina siitä kuinka pomosi ei välttämättä ole ollenkaan selvillä siitä mitä oikeastaan työnkuvaasi kohteessa kuuluu:

Kun minut vakinaistettiin, niin minulle meinattiin iskeä kakkostason palkka pelkästään sen takia että työ oli "kuulemma pelkkää valvomotyötä" työnjohdon mielestä. Tätä ennen minulle oli kuitenkin maksettu jo kolmostason tuntiliksaa, eli sitä 10,43€:tä tunnilta, mutta nyt yhtäkkiä vakinaistamisen yhteydessä olisivat vielä vakinaistaneet palkanalennukseen, kuinka suloista! Noh, onneksi sain selvitettyä että teen kyllä kohteessa paljon muutakin, sillä jos tuon alennus olisi jotenkin onnistunut, niin olisin varmaan samantien poistunut paikalta työvaatteet siistiin pakettiin käärittynä ja pääkonttorin osoite niihin liimattuna.

Vartijoiden palkkauksesta ja vähän muustakin

Eräs osio tästä työstä josta olen lukenut todella paljon puuta ja heinää erinäisistäkin lähteistä on koskenut palkkausta. Useimmiten tuntipalkka-arviot ovat rajusti alakanttiin, vaan kyllä jossain internetin anonyymeilla keskustelupalstoilla pyörii nimimerkkien takana vartijoita, jotka väittävät vetävän reilusti yläkanttiin palkka-arvionsakin.

Kerron nyt siis teille aivan rehellisesti sen mitä tästä työstä itse noin palkallisessa mielessä tienaan.

Kenttätason henkilöstön palkkaluokkia on nykyään kuusi (6) kappaletta. Suurin osa työskentelee tason 2 ja 3 palkkauksella, joista kakkostason peruspalkka ilman mitään lisiä on tunnilta se 9,89€. Kolmostason palkkaus on puolestaan 10,43€ tunnilta, ja itse kuulun näihin jossain määrin "onnekkaisiin", jotka edes tuota palkkaa saavat. Henkilökohtaisesti on pakko myös todeta että paljoa ilman tuota yli kympin tuntipalkkaa en edes itseäni yhtiön käyttöön myisi, sillä itse olen tämän kympin tuntipalkan osalta periaatteellinen ihminen. Minusta siis vähintään kymmenen euroa pitäisi maksaa jokaiselle työntekijälle työstä tai sen luonteesta riippumatta. Tällä alalla kuitenkin alle kympin tunnilta puurtajaa riittää aika monessakin tehtävässä.

Nämä mainitsemani palkat pätevät pääkaupunkiseudulla, sillä "muu Suomi" työskentelee hiukan alhaisimmilla perustuntipalkoilla kuitenkin samaan tapaan eri tasoissa.

Tässä lyhyt suurpiirteinen lista siitä mitä eri palkkaluokat tehtäviensä osalta saattavat tyypillisemmin sisältää:

 Taso I - harjoittelija, joka on palkkatasona käsittääkseni tullut voimaan vasta ihan äskettäin. Se siis mahdollistaa yritykselle mahdollisuuden maksaa todella huonoa palkkaa aivan samoista tehtävistä kuin mitä pykälää ylempikin tekee tietyn harjoitteluajan. Itse en ole koskaan tällä palkalla tehnyt mitään alan työtä, ja se taitaakin olla itseasiassa viimeisimmän palkkaneuvottelun tulos.

 Taso 2 - Myymälävartiointi, Piirivartiointi sekä pelkät valvomotehtävät

 Taso 3 - Astetta vaativammat valvomotehtävät, vahtimestaritehtävät, aulatehtävät, järjestyksenvalvontatehtävätkin kenties joissain kohteissa yms.

Taso 4 - Kohde-esimiehet, tietyt vaativat valvomo- tai paikallisvartioinnin kohdetehtävät ja rahankuljetus sekä hälytyskeskuspäivystäjän tehtävät, järjestyksenvalvontatehtävät

Taso 4 A (eli IV A) - on joku uusi tuotos, jossa on varmaan myös arvokuljettajia sekä henkilösuojaustehtäviä yms. vaativampaa juttua

Taso 5 eli IV - Vuoroesimiehet, joidenkin firmojen hälytyskeskuspäivystäjät

Töitä tehdään kolmen viikon "periodeissa" työvuorolistojen mukaan, jotka tulevat kotiin postitse enemmän tai vähemmän ajoissa ennen seuraavan periodin alkua. Kuukausipalkkainen eli "vakinainen" työntekijä tekee yleensä töitä sen 120h kolmeen viikkoon tai lähelle sitä tuntimäärää, jonka jälkeen on mahdollisuuksien mukaan mahdollista tehdä siihen päälle vielä ylitöitä jos niitä tarjotaan. Osa-aikaiset työntekijät tekevät usein vajaita listoja, jolloin he saavat tehdä työtunteja muistaakseni 80-120h väliltä ja ylitöitä päälle jos tarjotaan. Oman tasoni kuukausipalkkaisen ansio on 1689€ peruspalkan osalta, jonka jälkeen siihen päälle maksetaan sitten tietysti muut mahdolliset lisät tai ylityökorvaukset.

Jotta homma ei vaikuttaisi liian helpolta, niin näinkin pienet palkat maksetaan tällä alalla kahdessa erässä siten että edellisen kuun lopun ja keskivaiheen palkka tulee aina 15. päivä ja loput sitten kuun viimeinen päivä. Poikkeuksena tästä voivat olla jotkut pienet vartiointiliikkeet sekä Palmia, joka maksaa palkkansa kerran kuussa eikä kuulu edes samaan työehtosopimukseen kun muut alan firmat. Voitte kuitenkin kuvitella minkälaista taloudellista mikromanagerointia on elää tämän alan KAKSI KERTAA KUUSSA maksettavilla palkoilla.

Iso osa myöskin vartiointialan työntekijöistä ainakin omassa firmassani on "tuntipalkkalaisina", eli osa-aikaisina- vaikka terminä tuo onkin äärimmäisen harhaanjohtava juuri siksi koska tehtyjen tuntien mukaan sinulle palkkaa maksetaan vakinaisenakin tekijänä.

Nykyään on vaikeaa ainakin tässä firmassa päästä vakinaiseksi työntekijäksi, joka voi sanoa että TES:n kuukausipalkkasitoumus toteutuu. En tiedä että miksi näitä pantataan, sillä eikö lain mukaan olisi vähintään hyvän maun mukaista vakinaistaa työntekijä jos hänen neljän kuukauden koeaikansa on mennyt putkeen eikä muutenkaan mikään ole koeaikana kussut? No, voin kertoa että itse odottelin sitä vakinaistamista yli kymmenen kuukautta, vaikkakin sain kyllä tehdä osa-aikaisenakin tarpeeksi tunteja vuokrani maksua ja muuta pientä elämistä tukien. Ongelma olikin siinä että tein osa-aikaisena todella paljon näitä iltavuoroja sekä päivätyövuoroja sekaisin, jolloin toisinaan päivärytmi meni todella sekaisin ja se tekee sitä yhä kun joutuu tai pääsee tekemään jonkun päivätyöläisen hälytysvuoron pienellä varoitusajalla. Alussa tein myös muutaman seitsemän päivän työviikon, eikä se silloin vielä liiemmin harmittanut.

Nykyisin kun olen tavannut jälleen kerran "sen elämäni naisen", niin sitä huomaa tarvitsevansa vapaa-aikaa aivan eri tavalla kuin sinkkuna ollessa. Onneksi kuitenkin seurusteluni hänen kanssaan ei ole kariutunut vielä näihin työaikoihin sekä pitkiin työpäiviin, mutta tiedän kyllä että se hiertää välejämme varsinkin kun miettii että moni ihminen saisi näitä palkkoja normaalilla kahdeksasta-neljään periaatteen työllä verrattuna tähän.

Ainoa hyvä asia mikä kuukausipalkkaisuudessa tällä alalla on, niin on se että ainakin verottajaa ja omia asioitaan ajatellen tietää aina suurinpiirtein että paljonko rahaa tulee tilille sen kaksi kertaa kuukaudessa. Osa-aikaisena joutui turvautumaan aneluun, rukoiluun ja pyyntöihin välillä että sai edes yli sadan tunnin listoja välillä, mutta toisaalta kyllä niinäkin aikoina tuli tehtyä paljon ylitse 120h listojakin.

Kannattaako alalla sitten kouluttautua? Suoritetusta koulutuksesta (Turvallisuusalan perustutkinto, Vartijan ammattitutkinto eli VAT, Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto eli TVEAT sekä Virastomestarin ammattitutkinto) maksetaan kyllä pientä koulutuslisää, joka on suuruudeltaan sen 40€ kuukaudessa ja käytännössä kahden viikon palkkaan jopa 20€ lisäävänä! Tuntipalkkaisille tuollainen koulutus tuo tuntitaksaan sen 0,25€;n korotuksen, joka periaatteessa voi kannattaa enemmän palkallisesti jos tekee paljon ylitöitä verrattuna kuukausipalkkaisen lukkoonlyötyyn 40 €:n korvaukseen.

Kannattaako näitä koulutuksia siis käydä, te kysytte? No, totean että jos meinaa alalla olla pitempään, niin joku näistä olisi hyvä suorittaa ainakin tuon pienen lisän johdosta. Se taas että onko niistä ammatillisesti mitään hyötyä on aivan toinen asia. Niiden suorittaminen ei myöskään ole mikään tae parempiin hommiin eli seuraavalle palkkatasolle siirtymiselle tai muille "esimiestehtäville", joiden perässä monikin lähtee nyt vaikkapa TVEAT:a suorittamaan, sillä alalla on ylitarjontaa kaikkien näiden koulutusten käyneistä ihmisistä.

Seuraavassa postauksessa jatketaan ehkä vielä tästä aiheesta ja jutellaan mukavia siitä mihin vapaa-aika näiden töiden varjossa lopulta riittää.

Töitä ja etuja

Eilen tuli oltua aamusta klo 10.00 iltaan 20.30 asti töissä. Tiloihin jäi vielä asiakasyrityksen henkilöitä, joiden piti virittää kiinteistön hälytyslaitteet päälle lähtiessään. Soitin asiasta hälytyskeskukseemme ja kenties erehdyin itsekin melko pitkän vuoron tehneenä olemaan hälytyskeskuspäivystäjää kohtaan vähän liian välinpitämätön.

Tyyppi räjähti silmilleni langan toisessa päässä ja vahvisti tällä tavoin kokemuksiani siitä että monet yhtiömme hälytyskeskuksen päivystäjät ovat ainakin minun kokemuksieni mukaan melko tympeää sakkia. Muutaman kerran olen joutunut asioimaan heidän kanssaan suhteellisen monimutkaisten juttujen tiimoilta, ja voin sanoa että usein on tuntunut ettei siellä hälytyskeskuksen puolella aina oikein tiedetä että mikä se tilanne lopulta täällä "kentällä" oikeastaan sitten onkaan. Varmasti tietysti heilläkin paineita riittää, mutta kai sitten vaan turhaan odotin jonkinlaista solidaarisuutta toista samalla työehtosopimuksella työskentelijää ja "kollegaa" kohtaan. Heiltä on kai kuitenkin turha sitä odottaa- onhan heillä suurempi palkkaluokkakin kuin meillä.

Tällaiset vuorot mitä teen tulevat eteen säännöllisen epäsäännöllisesti tässä paikallisvartiointikohteessa jossa suurimmalti osalti vietän työpäiviäni. Yleisin vuoron pituus taitaa olla noin yhdeksättä tuntia ja kaikista useimmin yli kahdeksan tuntia. Tämä aika koostuu valvomotyöskentelystä, kierroksista asiakastahon tiloissa sekä sitten päivän päätteeksi sulkukierroksista.

Vaikka vuorot ovatkin pitkiä ja päättyvät illalla, niin tuntuu usein että rahallinen korvaus niistä ei todellakaan ole suhteessa menetettyyn vapaa-aikaan missään korrelaatiosuhteessa. Iltalisät ovat perustuntipalkan päälle pienet, vaikka asiaa toiselta kantilta ajateltuna pitempään iltavuoroja tehtäessä se iltalisä siinä karttuu kuitenkin selkeäksi lisäksi sen peruspalkan päälle. Kai se siis niin sanotusti jotenkin jo valmiiksi pienessä palkkapussissa tuntuu, niin sanoakseni.

Toivoisin syvästi että seuraavissa palkkaneuvotteluissa tartuttaisiin näihin yö- ja iltalisien pienuuksiin ja saataisiin ne edes muutaman euron suuruisiksi joka päivälle, eikä vain lauantaityötunneille, josta maksetaan peruspalkan päälle jopa uskomattomat 2€!

Työmme iloja (ja suruja)

Vartijoita on varmaan yhtä montaa eri lajia kuin on ihmistyyppiäkin. Jos siis ajatellaan toiminta- ja työskentelytapoja. Onneksi kuitenkin tällä alalla erilaisia työtehtäviä riittää ja kaiketi myös työkohde määrittää hiukan sitä minkälaisia ihmisiä sinne hakeutuu ja minkälainen työkohde kelpaa kellekin.

Itse halusin ihan alusta asti tekemään aulapalvelukohteita. Se jossain määrin piti aluksi paikkansa, mutta koska minut palkannut pomomies ei ollut aulakohteiden esimies, niin päädyin aika äkkiä siihen kohteeseen missä olen nyt suurimman osan ajastani pyörinytkin.

Minulle on jo ihan tämän työn alusta asti merkannut ehkä se eniten että minkälainen työporukka minulla on kohteessa. Aulakohteessani työporukka asiakasyrityksen puolesta on ollut mukava ja oikeastaan varsin lämminhenkinenkin meitä vartijoita kohtaan. Tietysti sielläkin on omat ongelmansa, mutta sanotaan näin että koen työtäni arvostettavan enemmän siinä työkohteessa kuin tässä jossa olen enimmäkseen paikalla.

Varmasti löytyy sellaisiakin vartijoita jotka nauttivat yksintyöskentelystä. Olen kuitenkin siinä määrin sosiaalinen persoona, että toivoisin ihan aidosti "työkavereita". Myös silloin tuntuvat työt menevän paremmin kun kohteessa on kaksi tai useampia vartijoita, vaikka harvemmin niitä kahta enempää juuri missään auloissa tai sensellaisissa paikoissa myymälöitä yms. järjestyksenvalvonnallisia tehtäviä lukuunottamatta onkaan.

Voin myös onnekkaasti todeta että väkivallan uhka on ollut vähäinen toistaisen urani aikana. Toisaalta kohteenikaan eivät ole sieltä rankimmasta päästä ja muutamia sanallisessa muodossa toimitettuja poistoja olen joutunut tekemäänkin. On minulle kiroiltukin ja pikkupojat muutamaan otteeseen ivalliseen sävyyn tiedustelleet työni mielekkyydestä ovela hymy naamallaan.

Onneksi olen välttynyt sen suuremmilta kahakoilta tai yhteenotoilta. Muutamilta pitempään alalla työskennelleiltä työkohteissani olen kuullut tarinoita väkivallasta, jotka eivät ole olleet kovin hohdokkaita tai mieltäylentäviä. Huomion vuoksi en edes kanna mitään voimankäyttövälineitä.

Pessimistisesti on kai todettava että palkkaan nähden juuri tässä työtehtävässä jossa olen ei tarvitse paljoa useimmitenkaan tehdä sen valvomotyöskentelyn ja illalla sulkukierrosten lomassa. Se on ainoastaan hyvä asia, sillä näillä palkoilla ei ensinnäkään kannattaisi omaa henkeään altistaa millekään sen puoleen kun tehdäkään sellaista työtehtävää, jossa pitäisi huhkia 24/7 hiki pinnassa. Palkat tuntuvat kuitenkin riittämättömiltä niillekin jotka tekevät vaativia kohteita tai töitä, mutta alalle päästäkseen ei myöskään tarvitse aivan hirvittävästi koulutuksen eteen tehdä. Ikuinen ristiriita siis kai tämäkin.

"Miksi minusta tuli vartija" ?

Tämä kysymys on kuulemma sellainen mitä aika moni tälle alalle työllistynyt miettii enemmän tai vähemmän hiljaa yksinään työuransa aikana jossain vaiheessa.

Täytyy sanoa että kyllä itsekin olen tätä pohtinut useitakin kertoja ja siihen liittyvien valintojen seurauksia jopa öitä myöten.

Parempi kuitenkin kai kerrata hieman taustoja:

Tätä blogia kirjoittaa nuori parikymppinen mieshenkilö. Olen ylioppilas koulutukseltani ja takanani on muutama vuosi varsin katkonaisia korkeakouluopintoja. Asevelvollisuuteni olen suorittanut ihan varusmiespalveluksessa sen pitemmän kaavan kautta. Ennen tätä työtä olen tehnyt kaikenlaista hanttihommaa silloin kun olen voinut.

Sanottakoon vielä että niin kaukana tämä ammatti oli minulle abiturienttivuonna että jos joku olisi sanonut minulle silloin että noin kuuden vuoden päästä olet vartija ja korkeakouluopintosi eivät ole kiinnostaneet sinua enää pitkään aikaan, niin olisin varmaan nauranut kyseisen tyypin ulos ovesta. Elämällä on kuitenkin hassu tapa kääntää ihmisten halut, toiveet ja odotukset ympäriinsä mitä odottamattomimmilla tavoilla.

Ennen kuin suoritin molemmat vakinaiseksi vartijaksi oikeuttavat koulutukset, niin olin vuoden enemmän tai vähemmän tekemättä mitään. Olin kyllä aktiivisesti hakenut työpaikkoja mm. Postilta ja muutamalta muulta yksityiseltä firmalta, mutta missään ei ollut tärpännyt. Eräs tuttavani toimi tuolloin myymälävartijana, ja häneltä pintapuolisesti kuulin tämän ammatin pääsyvaatimuksista. Hakeuduin kevättalvella 2010 ensiksi 40h kestävälle työn perusteiden kurssille, jonka jälkeen piakkoin suoritin 60h peruskurssin. Molemmat kurssit sekä voimankäytölliset lisäkurssit teleskooppipatukasta ja kaasusumuttimesta kustannnin itse omista säästöistäni.

En oikein ollut varma että mitä odottaa näillä lähtökohdilla alalle lähtevänä. Maksoin tosiaan kurssit itse, sillä päätin että se voisi lisätä mahdollisuuksia työllistyä alalle, eivätkä kurssit nyt hinnoiltaan aivan ylitsepääsemättömiäkään olleet. Tämä helpompi työllistyminen oli tottakin, sillä valmistuttuani kursseilta sain melko välittömästi töitä eräältä alan firmalta jonka vetimissä nytkin istun. Toki ennen työllistymistä nykyisen esimieheni alle seurasi noin viikon kestävä sekoilu, jonka jälkeen erästä henkilöstöpäällikköä kohtaan olen tuntenut syvää epäluottamusta.

Minun oli aluksi tarkoitus olla täällä töissä vain vähän aikaa. Luin samalla pääsykokeisiin erääseen toiseen yliopistoon, mutta jos olisin sinne päässyt niin olisin taas joutunut jättämään taakseni montakin asiaa ja päätin olla menemättä pääsykokeisiin sitten kesällä. Näin teinkin, mutta sitä ennen oli melkein puoli vuotta töissä vartijana ja olen luonnollisesti edelleen.

En ole kuitenkaan missään vaiheessa pohtinut jääväni alalle uraa tekemään. Siihen juttuun tämä on monessakin mielessä aivan liian epävarma ja huonosti palkattu ala. Epäilen että esimiehenikin vaistoavat että minulla on vielä aivan liian monta korttia pakassa jäljellä ettäkö olisin pakotettu jäämään tälle alalle, mutta jonkun aikaa minun on täällä työskenneltävä erinäisistäkin pakottavista syistä.

Tässä vaiheessa ja tässä tekstissä haluankin alleviivata sitä että minunkin kohdallani on käynyt juuri niin että aluksi tykkäsin työstäni ja halusin todella painaa duunia, johon sinkkuna ja edellisen vuoden tulojen varsin pienellä veroprosentilla tienasin ihan kohtuullisesti. Hyvin pian kuitenkin se kuuluisa "työn luonne" kääntyi minua vastaan, ja nyt jo pian vuodenkin töissä olleena olen alkanut huomaamaan kuinka paljon menetänkään vapaa-ajassa, sosiaalisissa suhteissa sekä muutenkin yleisessä jaksamisessa tämän työn myötä.

Yritän seuraavassa postauksessani käsitellä hiukan sitä mitä teen nyt työkseni sekä sitä mitä kaikkea siihen oikeastaan kuuluu.

Perimmäisin idea

Olen aina tykännyt kirjoittaa ja jollain tapaa taltioida kokemuksiani tavalla jos toisella.

Tämä blogi kertoo työstäni vartijana maamme pääkaupunkiseudun urbaanissa betoniviidakossa. Luultavimmin pyrin päivittämään tätä aina kun kerkeän tai jaksan- aina en kuitenkaan kerkeä enkä todellakaan jaksakaan.

Idea tälle lähti kai siitä että eräs ystäväni oli muutama kesä sitten Postilla yöjakajana, jolloin hän piti blogia töistään tuon muutaman kuukauden ajalta. Itsekin kirjoittamisesta pitävänä ihmisenä ajattelin että nyt tällainen voisi olla hyvä luoda omista töistäni- ajattelen nimittäin vastoin yleistä käsitystä hyvin paljon töitteni äärellä ja joudun näennäisen yksintyöskentelyn johdosta viettämään paljon aikaa pääni sisällä usein omasta tahdostani ja toisinaan olosuhteidenkin pakosta.

En voi luvata antaa mitään kovin ruusuista kuvaa asioista. Aion kirjoittaa kaikesta siten kun itse asiat näen, sillä koen ainakin tässä vaiheessa että tarpeeksi anonyymisti kun asioista kirjoittaa, niin tällöin liikaa informaatiota eli raskauttavia tosiasioita ei vuoda ulkopuolisille tahoille. Älkää kuitenkaan odottako tästä mitään voimankäytön ja kovien tilanteiden orgiaa, vaan pikemminkin jonkinlaista kirjoittajan itsensä testamenttia itselleen.

Kenties joskus vuosien päästä jo lopetettuani nämä työt kauan sitten kykenen palaamaan kirkkain mielin tämän blogin kirjoitusten äärelle ja tuntemaan kenties jonkinlaista nostalgiaa näitä aikoja kohtaan joista nyt pyrin melko säännöllisesti kirjoittelemaankin.